Olo on todella haikea, sillä tämä on Jaguaarin kyynelien viimeinen osa. Pääsin jälleen kerran todella lähelle oikeaa lopetusta ja harmittaa ihan vietävästi, että tarina jäi kesken. Lopussa saatte kuitenkin selville suunnitelmat, jotka minulla oli varattu Donovanille sekä hänen perilliselleen.
**********
"You and me, we used to be together,
everyday together. Always.
I really feel, that I'm losing my best friend,
I can't believe it could be the end.
It looks as though you're letting go,
and if it's real, well, I don't want to know."
"Don't speak, I know just what you're saying
so please stop explaining
don't tell me 'cause it hurts.
Don't speak, I know what you're thinking
I don't need you're reasons
don't tell me 'cause it hurts."
En ymmärrä milloin se tapahtui. En nähnyt sen tulevan. Olisi pitänyt. Istuin turtana, kun paras ystäväni ja rakkauteni kohde kertoi rakastuneensa. Ei minuun. Maddoxiin. Kaikista simeistä juuri häneen! Maddox oli paras miespuolinen ystäväni, meidän yhteinen asuinkumppanimme. Olimme muuttaneet yhteen, neljä kaverusta, neljä ystävää keskenään, minä, Reign, Maddox ja Eva. Olin ajatellut, että vihdoin, vihdoin!, pääsen lähelle häntä ja hän tajuaa rakastavansa minua. Olin valmis palvelemaan, tekemään ihan mitä tahansa hänen edestään, mutta... hän ei rakastanutkaan minua. Hän rakasti Maddoxia. Hymy oli jähmettynyt kasvoilleni ja tunsin, miten poskilihakseni alkoivat krampata. Hieraisin toisella kädellä kasvojani, rentoutin kasvolihakset, enkä enää kyennyt hymyilemään.
-Ja mä oon ihan varma, että Maddox aikoo kohta antaa mulle lupaussormuksen!
Reignin ääni oli kuin pehmeää, lämmintä hunajaa. Juuri sellainen ääni, joka tulisi sopimaan tulevalle näyttelijättärelle. Ravistauduin äkkiä hereille.
-Aikoo mitä?
-Etkö sä kuuntele mua? Sä et koskaan kuuntele mua Donny-boy,
Reign moitti.
-Se aikoo antaa mulle lupaussormuksen.
-E-eikö se ole vähän aikaista? Kuinka kauan te ootte tapaillu?
Tähän asiaan todellakin halusin kuulla vastauksen!
-Mehän on tunnettu jo ikuisuus, kyllä sä sen tiedät.
-Niin, tiedän kyllä, mutta kuinka kauan te ootte tapailleet vakavasti? Sun täytyy myöntää, että tää tuli vähän puun takaa!
Ai että vähän?!
-Pari kuukautta.
-Te ootte tapailleet pari kuukautta ja se aikoo antaa sulle JO NYT lupaussormuksen? Mitä hittoa Reign?!
-Sä vaikutat vähän järkyttyneeltä,
hän sanoi ja katsoi minua tutkivasti. Ihan varmasti vaikutinkin, mutta yritin kasata itseni hänen edessään.
-Sä oot mun paras ystävä, etkä sä oo tätä ennen sanonut mulle sanaakaan siitä, että sä deittaat Maddoxin kanssa. On ehkä ihan ymmärrettävää, että mä oon pikkusen poissa tolaltani. Mä luulin, että me ollaan bestiksiä, mut ilmeisesti mä oon ymmärtänyt ihan väärin.
Ääneni oli nyt tyynen kylmä ja katsoin poispäin.
-Donny, sä OLET mun paras ystävä! Oot ihan oikeesti!
-Ai jaa?
-Kyllä sä sen tiiät. Tiiäthän?
-Miks mä oon sitten viimenen, joka tästä kuulee? Tietääkö Evakin jo?
Reign meni äkkiä vaikean näköiseksi. No voi vittujen kevät, kirosin.
-No... tota...
-Just.
Reign oli äkkiä aivan vakava. Hänen haalean turkoosit silmänsä näyttivät kosteilta enkä minä voinut olla vihainen hänelle. En, vaikka hän rakastikin toista ja repi sydämeni rikki sen takia.
-Donny, mä oon pahoillani.
-Niin mäkin Reign, niin mäkin. Et ees tiiä kuinka paljon.
Reign kurkotti koskettamaan pöydällä tarpeettomana lepäävää kättäni ja se kosketus sai aikaan järkyttävän sähköisen reaktion, joka aaltoili pitkin vartaloani. Hätkähdin ja hieman pelästyneenä Reign veti kätensä pois.
-Älä vihaa mua,
hän melkein nyyhkäisi.
-En mä vihaa sua,
huokaisin turhautuneena.
Keskustelumme oli kuollut käytännössä siihen. Lopulta kävelimme hiljaisuuden vallitessa takaisin talolle ja siirryin keittiöön laittamaan ruokaa. Kuullessani, miten Maddox suuteli Reigniä, tajusin puristavani veistä tarpeettoman kovaa. Hitaan rauhallisesti pakotin sormeni rentoutumaan.
-Mä rakastan sua,
kuulin Maddoxin sanovan ja varovainen vilkaisu olohuoneeseen kertoi Reignin olleen oikeassa. Maddox totta tosiaan antoi hänelle sormuksen.
Reign suorastaan hehkui onnesta ja mä halusin vain ryömiä jonnekin koloon itkemään tuskaani.
Kun Reign syöksähti Maddoxin käsivarsille, itsehillintäni oli pettää. Viskasin salaattilautasen pöydälle. Olin kadottanut ruokahaluni.
Eva käveli keittiöön juuri sillä hetkellä. Hän katsoi suutelevaa pariskuntaa, jolle olin kääntänyt päättäväisesti itse selkäni.
-Kaikki hyvin Don-Juan,
hän kysyi äänellä, jossa kalskahti vanhojen elokuvien viskien polttamat kurkut.
-Tietenkin. Miks ei olis?
Vastakysymys oli aina tehokas keino vältellä vaikeita kysymyksiä.
-Mä vaan sain käteen krampin äsken.
Tehostaakseni sanojani hieroin kämmentäni.
-Krampin. Aivan.
Tunsin, miten puna alkoi kohota poskilleni. Eva taisi tietää, tai aavistaa. En tiennyt miten, sillä olin salannut tunteeni ihan kaikilta tähän asti ja aioin tehdä niin vastakin.
-Kramppi... kädessä, on inhottava asia,
hän mutisi ja katsoi suutelevaa pariskuntaa.
-Mä meen lenkille,
tokaisin ja käytännössä pakenin paikalta.
Juokseminen, hengitys. Neljä askelta sisään keuhkoihin, neljä askelta ulos. Tasainen tahti, ei ajatuksia. Britechesterin kadut olivat tyhjät ja sain juosta kaikessa rauhassa.
Neljällä askelella sisäänpäin, neljällä ulos. Pidin tahdin tasaisena, vaikka olisin halunnut moukaroida itseni juoksemalla uuvuksiin.
Takaisinpäin tullessa pysähdyin paikkaan, josta talomme näkyi. Hiki liimasi paidan vartalooni kiinni ja huohotin raskaasti.
-Vittu!
Kirosana päästi kaiken raivoni ulos ja nojasin voipuneena polviini. Sitten suoristin selkäni. Päättäväisyys heräsi sisälläni. Vielä minä näyttäisin Reignille, että olin hänelle juuri se oikea. Hän rakastuisi minuun. Kyllä. Juuri niin. Nyökkäsin itsekseni ja sen jälkeen juoksin kotiimme ja aloin suunnitella pääni sisällä miten asian toteuttaisin.
**********
Tarinallisesti neljäs sukupolvi on nyt ottanut vetovastuun. Tämähän ei ole varsinainen eikä todellakaan virallinen legacy, joten lasken sukupolvia aloittajasta alkaen.
No Doubtin Don't speak -kappale sopi tähän osaan kuin nenä päähän. Donovan on rakastanut Reigniä lapsesta asti ja nyt hänen toiveensa yhteisestä elämästä tytön kanssa näyttää olevan vastatuulessa. Mitä luulette, miten Donovan aikoo voittaa Reignin puolelleen ja onnistuuko hän siinä?
**********
Tässähän kävi tosiaan niin, että edellinen, iso päivitys ennen ekoelämää hävitti pelitallenteen. Tarkoitus oli jatkaa tämä sukupolvi ja siitä seuraava ja päättää tarina siihen. Miten tarina olisi jatkunut?
Donovan aloittaa suhteen Evan kanssa vain saadakseen Reignin mustasukkaiseksi. Tämä ei kuitenkaan näytä huomaavan asiaa Donovanin haluamalla tavalla ja on onnellinen ystävänsä "rakkaudesta". Donovanin mieli on jossain määrin horjuva isän peruina, siitä puuttuu kuitenkin isälle ominainen pahuus. Hän huomaa olevansa koulun päättymisen jälkeen tilanteessa, jossa toimii bestmanina Reignin häissä ja koska muutakaan ei ole tarjolla elämässä, hän itse nai Evan.
Donovan ostaa Evan kanssa Goottiloiden vanhan kartanon ja he alkavat remontoida sitä. Eva on ammatiltaan arkkitehti ja Donovan repii hiuksiaan vaimonsa rahaa nielevien suunnitelmien johdosta. Hän itse on aloitteleva kirjailija ja keskittyminen jatkuvan remontin keskellä on hankalaa.
Naapurissa asuu muuan Lance Blackmoor vaimonsa ja lastensa kanssa. Donovan tutustuu mieheen ja löytää vierailullaan tämän kotoa äitinsä taulun seinältä. Lance on Lucia Blackin suuri ihailija ja Donovan lupaa tutustuttaa miehen äitiinsä. Lucindan järkytys on suuri, kun veli astuu varoittamatta takaisin hänen elämäänsä. Seuraa iso draama, jossa Lance syyttää sisartaan isän tappamisesta suruun ja vasta pitkien keskustelujen jälkeen Lancelle selviää Lucindan menneisyys. He solmivat lopulta aluksi hauraan ystävyyden, joka ajan kanssa vahvistuu sille tasolle, kuin se ylipäätään on mahdollista.
Reign ja Maddox eroavat ja ensin mainittu on suunniltaan erosta. Donovan rientää ystävänsä tueksi. Hän lohduttaa naista niin perusteellisesti, että seurauksena on lapsi. Evalla on ollut vaikeuksia tulla raskaaksi, mutta kuinka ollakaan, hän alkaa samoihin aikoihin odottaa vihdoin kauan kaivattua jälkeläistä.
Donovan jatkaa kahden suhteen välissä, sillä Reign kieltää miestä ehdottomasti eroamasta Evasta. Miehen mieli alkaa hajota tilanteen ristipaineessa ja lopulta hän ajautuu riistämään itseltään hengen. Eva ei saa koskaan tietää, että Donovan on ollut hänelle uskoton. Hän synnyttää pariskunnan lapsen ja kasvattaa sen yksin.
Lapsesta tulee aikuisena historioitsija ja hän on ensimmäinen blackie, joka koskaan palaa Selvadoradaan. Hän tutkii raunioita ja löytää lopulta arvokkaita, historiallisia jäänteitä heidän menneisyydestään. Kaikkein kauneinta hänestä on nähdä, miten viidakko on kasvanut ison palon jälkeen uudestaan ja miten tuhosta on syntynyt aikojen saatossa elämää. Matkoillaan hän tutustuu paikalliseen väestöön ja löytää lopulta puolisonsa sen parista. Hän päättää muuttaa Selvadoradaan ja jatkaa historiankirjojen kirjoittamista sieltä käsin, kasvattaen siellä lopulta perheensä, ensimmäisenä paluumuuttajana koskaan.
Viimeisen sukupolven koko tarinakuviota en ollut ehtinyt miettiä tuon pidemmälle valmiiksi ja varmasti se olisi tietyllä tapaa jäänyt lyhyeksi. Ehkä. Sen oli kuitenkin tarkoitus solmia langanpäät yhteen ja aloittaa vanhan heimon palauttaminen takaisin synnyinmailleen. Viimeiden osan itseoikeutettu kappale olisi ollut Michael Jacksonin Earth Song.
Tarinointi jatkuu kuitenkin edelleen ja jos ette vielä ole tutustuneet uuteen blogiin, niin käykää ihmeessä. Pidän kädet kyynärpäitä myöden ristissä, että tuo tarina selviää viimeiseen pisteeseen asti.
