15. Sweet dreams

Olen ollut hieman puolikuntoinen tässä viime aikoina. Ei ole koronaa, mutta pikkulenssu, ja koska se on pieni, käyn päivisin töissä ja olen sitten työpäivien jälkeen aivan loppu. Onneksi näitä osia on valmiina vielä hyvä määrä ja kuvia on lisää jo "varastossakin".

Sweet dreams - Eurythmics

Täysi-ikäisyyden ollessa ihan nurkan takana matkustelin yhä tiiviimmin Windenburgin ja San Myshunon väliä. Olin kouluopintojeni ja viulunsoiton ohella kirjoittanut kolme kirjaa ja ne olivat hypänneet bestseller -listoille saman tien. Kirjoitin salanimellä, joten vanhempani eivät tienneet tästä elämäni sivujuonteesta vielä mitään. Heitä molempia kummeksutti, kun en ottanut vastaan rahaa, jota he yrittivät tyrkyttää minulle. En tarvinnut sitä, sillä ansaitsin kirjoilla ihan käsittämättömiä summia ja agenttini penäsi minulta jo uutta teosta. Toppuuttelin hieman, sillä tarvitsin aikaa aikuistumiseen ja elämäni uudelleen järjestelyyn. Sen vuoksi olin tällä kertaa äitini oven takana.

Raine oli minua ensimmäisenä vastassa.
-Robin,
hän huudahti ja syleili minua lämpimästi.
-Käyt täällä ihan liian harvoin,
hän sitten moitti lempeästi ja hymyilin.
-Sä vain haluaisit, että mä asuisin täällä taas,
kuittasin ja Raine alkoi nauraa.
-Olet oikeassa poikaseni. Niin oikeassa. Menehän äitisi luokse. Hän odottaa sinua.
-Hän odottaa mua aina,
totesin hieman surullisesti.
-Robin, sinä olet hänen ainokaisensa.
-Joskus mä niin toivoisin, että hän olisi löytänyt jonkun uuden ja saanut vielä toisen lapsen. On ollut tosi raskasta olla tässä välikapulana kaikki nää vuodet.
Avauduin harvinaisen avoimesti äitini kaksoselle ja hän katsoi minua hiljaa. Näin, että hän oli samaa mieltä, mutta lojaalisuuttaan jätti sanomatta mitään. Puristin vielä nopeasti hänen sormiaan ennen kuin etsin äitini.

Äidin kanssa joimme ensin kahvit, juttelimme kattavasti koulun ja viulutuntien sujumisesta ja siihen väliin olisin voinut sujauttaa tiedon alkaneesta kirjailijan urastani, mutta suoraan sanottuna jänistin. Kahvin jälkeen äiti pyysi minut pelaamaan ja vietimme pari tuntia oikein rattoisasti puhumatta mistään vakavasta, nauttien vain toinen toistemme seurasta.

Pelaamisen loputtua äiti vihdoin pudotteli kysymyksiään tulevaisuudestani.
-Sä valmistut ihan kohta. Mitä sä ajattelin tehdä sen jälkeen?
Olin hetken hiljaa ja kasasin itseäni ja rohkeuttani.
-Mä olen vähän suunnitellut, että muuttaisin takaisin tänne.
-Tänne? Meidän kanssamme?
Äidin innostus oli niin liikuttavaa, että melkein jo lupauduin. Sitten suoristin hartiani ja päätin sukeltaa suoraan altaan syvään päähän.

-Äiti, mä olen kohta aikuinen mies. En mä voi asua enää mun vanhempien helmoissa. Kiitti kuitenkin tarjouksesta. Se oli oikein kauniisti tehty.
-No... mutta kuitenkin sä sitten asut samassa kaupungissa,
hän sitten päätti, että kyseessä on positiivinen asia ja jatkoi:
-Oletko sä anonut jo pääsyä Windenburgin kaupunginorkesteriin?
Nyt tuli se vaikein kohta. Äidin nimenomainen haave oli se, että minusta tulisi kuuluisa ja hyvin ansaitseva muusikko. Isä toivoi minusta poliitikkoa tai lakimiestä. Joutuisin murskaamaan molempien kauan vaalimat toiveet toteuttaakseni omat haaveeni.
-Mä en ole tarpeeksi hyvä.
-Robin!
-Äiti kuuntele nyt! Kuuntele kerrankin mitä mä sanon. Mä en ole tarpeeksi hyvä. Mun opettaja on sitä mieltä ja samoin olen mä itse. Oon sormet verillä harjoitellut vuosikausia, mutta musta ei ole koskaan tulossa niin hyvää, että mä pääsisin mihinkään arvostettuun orkesteriin, kaikkein vähiten Windenburgin, sillä kuten sä hyvin tiedät, se on vanha ja arvostettu kaupunginorkesteri ja sinne ei niin vaan päästä.
Äidin ilme oli sydäntäsärkevä.
-Mitä sä sitten aiot tehdä,
hän sopersi. Huokaisin syvään. Pahin oli jo selätetty.
-Mä olen itse asiassa jo aloittanut. Olen kirjoittanut jo kolme kirjaa ja äiti, ne on kaikki bestsellereitä! Kaikki! Kyllä musta kuuluisa tulee, älä huoli,
totesin itsevarmasti ja äiti alkoi hymyillä.
-Miksi mä en ole nähnyt sun nimeä kirjalistoilla?
-Koska alaikäisyyden vuoksi mä olen kirjoittanut salanimellä.
Valehtelin niin, että korvat heiluivat. Ei siinä ollut alaikäisyydestä ollut kyse vaan ihan puhtaasta itsesuojelusta.
-Ah. Jaaha. No mutta hyvä sitten.
Äidin hymy alkoi olla jo kirkkaampi ja halasin häntä vielä pitkään lähtiessäni pois.

**********

Suuntasin Windenburgin keskustaan. Olin todella kaivannut tänne. Kävimme äidin kanssa usein tässä kyseisessä kahvilassa juomassa kahvit ja syömässä leivonnaisia viikonloppuisin shoppailun jälkeen. Windenburgissa oli ihan oma tunnelmansa ja kiviset kadut sekä vanhat talot herkistivät mieleni.

Istuin alas syömään jäätelöannostani ja vain nautin kaikesta kauneudesta ympärilläni. Suurkaupunki oli aina suurkaupunki, mutta mikään ei voittanut Windenburgia, joka aikoinaan oli ollut Simlandian pääkaupunki nykyisen San Myshunon sijaan.

Olin todella onnellinen ja pääni oli täynnä suuria unelmia. Suloisia unelmia. Tapaisin asunnonvälittäjän viikon päästä. Hänellä oli minulle katsottuna talo valmiiksi.

**********

Kuukautta myöhemmin seisoin uuden kotitaloni ja sydämeni oli haljeta onnesta. Se oli käsittämättömän suuri rakennus, paljon suurempi kuin tarvitsinkaan, mutta olin saanut sen lähes pilkkahintaan.

Kaikkein ällistyttävintä tässä löydössä oli se, että se oli käytännössä Windenburgin keskustassa. Voisin kävellä kahville milloin ikinä haluaisinkaan.

Talon lattiat olivat samaa ikivanhaa lautakuviota, kuin ne olivat olleet kaupunkiasunnossakin. Sisällä asunnossa oli vain kaikkein välttämättömimmät tavarat. Toistaiseksi.

Työpisteeni, sydämeni hypähti tässä kohtaa innostuksesta, oli olohuoneessa, suurien ikkunoiden äärellä. Sormeni odottivat malttamattomina päästäkseen kirjoittamaan uusimmat ajatukseni ja ideani tarinoiksi.

Ruokasaliin olin löytänyt edullisella pöydän tuoleineen. Ne tulisivat pian tarpeeseen.

Keittiö oli mielestäni ankea. Se oli tyhjä ja koruton. Tämän tilan uusisin heti, kun rahat siihen riittäisivät. Vaikka talo tosiaan oli ollut edullinen, olivat siihen uponneet lähes kaikki kirjoista saamani rahat.

Pyörin hetken tyhjässä keittiössä ja suunnittelin itsekseni miten toteuttaisin remontin kun vain saisin rahat kasaan.

Talossa oli kaksi isoa kylpyhuonetta ja toinen niistä oli isoimman makuuhuoneen vieressä. Sinne latasin kaikki tavarani.

Pelkkä kylpytakki roikkui suihkun vieressä. Olin kuitenkin ilahtunut siitä, että kyseinen suihku oli laadukas.

Makuuhuone oli toistaiseksi asunnon mukavin huone ja hetken aikaa silittelin takan reunusta ja suoristin petivaatteita. Oma koti! Tämä oli minun kotini.

Sitten annoin periksi ja lähes juoksi portaat alakertaan. Tarina alkoi olla päässäni valmis ja halusin kirjoittaa ensin runkolistan siitä ylös ja lähettää sen agenttini kautta kustantajalle. He saisivat päättää olisiko siinä heidän mielestään ainesta seuraavaksi bestselleriksi.

**********

Syntymäpäiväni valkeni aurinkoisena ja enteili helteistä keliä. Olin pyytänyt äidin tänne ennen muita vieraita.
-Äiti, ymmärräthän sä, että isä ja Sandra tulee tänne myös,
kysyin ja katsoin häntä ensimmäisen kerran elämässäni vähän vaativanakin.
-Pystythän sä käyttäytymään? Edes tämän kerran. Muuta en pyydä.

Äiti katsoi minua silmissään niin surullinen ilme, että se riipi sisikuntaani. Samaan aikaan minua suretti ja kiukutti se, että äiti ei ollut päästänyt irti katkeruudestaan koskaan. Hän olisi voinut elää hyvän elämän vielä, saada rinnalleen rakastavan puolison, ehkä uuden lapsen tai jopa lapsia. Tätä puolta äidistäni en tajunnut ollenkaan.

-Tietenkin. En aio nostaa kohtausta tänä päivänä,
äiti sanoi ja hymyili niin väkinäisesti, että se tuntui pahalta.

Äiti oli mitä ihanin vanhempi, suurisydäminen ja rakastava, mutta kaiken sen alla oli kovaksi lokeroitu katkerien ja vihaisien muistojen arkku, enkä voinut tehdä mitään helpottaakseni sen poistamista. Sitä olin yrittänyt kaiken ikäni ja vihdon tajunnut taisteluni turhaksi pari vuotta sitten. En sanonut hänelle mitä ajattelin, mutta näin hänen silmistään, että hän ymmärsi ja jopa häpesi. Se sai minut tuntemaan entistä suurempaa surua hänen puolestaan.

Muut vieraat saapuivat ja syntymäpäivät pyörähtivät kunnolla käyntiin. Kakun olin tehnyt itse ja kannoin sen pöytään kynttilöiden kera. Vierailta meinasi mennä seurustellessa ihan täysin ohitse kynttilöiden puhaltaminen.

Siirryin äidin kanssa pelipöytään sen jälkeen ja näin hänen jähmettyvän katsomaan Sandraa. Potkaisin hänen nilkkaansa kevyesti ja äiti havahtui ja keskittyi sen jälkeen tiukasti peliin.

Isä ja Sandra toivat myös pienen sisarpuoleni tullessaan. Faith oli suurine, vihreine silmineen maailman suloisin taapero ja hän valloitti jopa äitini.

Lopulta isäni suosiollisella avustuksella luotsasin äidin pöydän ääreen kakkua syömään ja hän jäi Sandran kanssa keittiön puolelle istumaan.  Syntymäpäiväni sujuivat lopulta kivuttomasti ja huokaisin helpotuksesta vieraiden lähdettyä ja jäätyäni yksin siivoamaan jälkiä.

**********

Mun aika meni pitkälti Robinin tarpeista huolehtimiseen, koulun ja kirjoittamisen ohella, joten tajusin hänen aivan yhtäkkiä olevan aikuisuuden kynnyksellä. Olisin halunnut "repiä irti" paljon enemmän hänen teini-iästään, mutta toisin kävi. No, hänen tarinansa tulee olemaan osan verran pidempi kuin Lucasin, joten nyt hänen aikuistuttuaan alkaa tapahtua kaikenlaista, joten ehkä ihan hyvä kun en sitten ehtinytkään kuvata enempää =D

Muut vieraat: Arianan lapset Marques, Matias ja Siena. Yritin saada näiltä synttäreiltä enemmänkin kuva-aineistoa, mutta vieraat menivät aina väärään suuntaan enkä saanut heitä niihin tiloihin, joihin olisin halunnut. Sen vuoksi itse synttärit jäivät huomattavasti vähäisemmälle huomiolle.

Windenburgin nykyisestä keskustasta ja tämän talon rungosta:

Kaikki nämä on ladattu Peacemakerin sivustolta. Osassa (?) taloista siellä on cc-tavaraa, pääosin ovia tai ikkunoita, joten ne on helppo korvata asentamisen jälkeen pelin omilla, jos kyseisiä cc-tavaroita ei itse omaan peliinsä halua. Siitä tykkään nelosessa, että cc-kamat eivät automaattisesti asennu peliin ladattaessa talo, joka on niiden avulla rakennettu.

Windenburg tulee tosiaan olemaan jonkinlainen tukikohta tarinalle, vaikka simit liikkuvat eri kaupungeista toiseen ja tonteilta toiseen. Yritän myös pitää alkuperäisen "kesätalon" tarinassa mukana tavalla tai toisella. Katsotaan miten se ajan mittaan onnistuu.

Robinilla on suuria haaveita ja hän on lähtenyt niitä nälkäisenä toteuttamaan. Sortuvatko miehen unelmat vai saako hän toteutettua ne haluamallaan tavalla?