10. Stay with me

Stay, Shakespear's Sister

Olimme Robinin kanssa asuneet samassa asunnossa jo vuoden ja kävimme säännöllisesti vierailuilla sisareni luona. Sillä kertaa Ariana oli yllättäen todella vakava ja katsoin häntä hieman huolestuneena.
-Onko jokin vialla,
kysyin hiljaa, että jälkikasvu ei kuulisi.
-Sä et ole tainnut kuulla Juliettasta mitään,
hän kysyi ja mainitsi ensimmäisen kerran muuttoni jälkeen kyseisen nimen.
-Ei, en ole.
-Se on mennyt naimisiin. Siksi sitä ei ole saanut kiinni. Se löysi jonkun miljonäärin ja muutti sen kanssa yhteen.

Järkytyin perinpohjin.
-Naimisiin?

-Kuka on mennyt naimisiin,
Marques istahti alas ja kysyi.
-Yksi entinen tuttu,
Ariana vastasi ja katsoin sisartani ahdistuneena. Emme pystyisi keskustelemaan nyt.

-Isi. Sä lupasit viedä mut tänään katsomaan pesistä. Joko me mennään?

Pudistin päätäni lähes huomaamatta Arianalle ja hän näytti murheelliselta.
-Jutellaan myöhemmin,
sanoin hätäisesti.
-Isi?
-Joo, mennään mennään.

**********

En ollut ehtinyt ajatella Arianan kertomaa uutista lainkaan. Minulla oli työni, Robin sekä Sandra ja tämä pyysi minua ravintolaan treffeille, joten ajattelutyö oli tehtävä myöhemmin. Katsoin listaa näkemättä sitä.
-Ja ollaankos täällä valmiita tilaamaan?
Melkein pyöräytin silmiäni turhautuneena.

-Joo, ollaan. Me otetaan talon parasta punaviiniä lasilliset molemmille ja mä otan lampaanpaistin ja hän ottaa pihvin.
Katsoin ällistyneenä Sandraa. Miten tuo nainen aina tiesikin, jos minulla oli vaikeaa?

-Täällä on vähän kylmä. Voisitko sä sytyttää takan,
Sandra kysyi ja katsoi minua niin flirttailevasti, että aloin nauraa.
-Tottakai.

Sain takan syttymään ensi yrittämällä ja Sandra ihasteli sitä.
-Voi miten se lämmittää mukavasti,
hän huokaisi tyytyväisenä.

-Miten sä tiesit, että mä en pysty tilaamaan mitään,
kysyin lopulta, sillä puhuimme asioista mahdollisimman suoraan ja avoimesti.

-Sä huokailit ja päästit muita sellaisia äännähdyksiä, että mä tajusin sun olevan ihan ulapalla. Yksinkertaista, rakas Watson.
-Hei, toi on mun repliikki!
-No, nyt se on mun.
-Epäreilua.
-Elämä on.
Samassa tarjoilija olikin jo paikalla annostemme kanssa.

-Tää viini on täydellistä,
sanoin ja siemaisin vähän enemmänkin. Sandra katseli minua hymyillen ja aloin hymyillä takaisin lasin reunan ylitse.
-Ehkä pitäisi syödäkin?
-Ehkä. Ehkä ei. Syöminen on ihan yliarvostettua.
-Kannattaa kuitenkin maistaa sitä pihviä. Se on aika hyvää.
Söimme ateriamme rupatellen mukavia.

Olin maksanut ravintolalaskun ja kävelin ulos. Tuijotin merenlahtea ja menneisyys tuli lähelle. Tuli Rachel, kokko ja kosinta. Rachel haipui pois ja tuli Julietta. Tuli lainehtivat hiukset, jäänsiniset kylmät silmät ja muisto intohimosta, joka oli ollut polttaa minut hengiltä. Vieläkin hetkittäin odotin, että hän tulisi minua vastaan jossakin. Kadulla, kaupassa, ravintolassa.  Olin kaivannut häntä niin kauan, rakastanut liian pitkään. Hän oli tuli minun veressäni ja kupeissani. Vielä tämän yhden kerran minä muistelen häntä, ajattelin, ja antauduin. Annoin kosketuksen tulla, tarpeen, ottamisen, eläimellisen himon.

-Pysy minun kanssani. Unohda hänet,
Sandra sanoi ja hätkähdin. En ollut kuullut hänen tuloaan ja hän oli lukenut ajatukseni. Käännyin ympäri ja näin hänen vakaat, vihreät silmänsä. Sandra. Sitten oli Sandra. Tämä lämmin ja ihana nuori nainen. Hän oli enemmän kuin mitä minä ansaitsin.

-Olen jo unohtanut,
vastasin ja tartuin häntä käsistä.
-Mutta sinä ajattelit häntä äsken.
Se ei ollut syytös, pelkkä toteamus.
-Kyllä, niin ajattelin.

Nostin hänen kätensä kasvoilleni, haistoin hänen kukkaistuoksunsa nahkakäsineiden läpikin. Painoin niille huuleni ja Sandran silmät muuttuivat äkkiä utuisiksi.

-Haluatko, että lähden,
hän kysyi ja minä pelästyin.

-Ei, en halua. En halua sun lähtevän. Koskaan.
Vedin hänet tiukasti itseäni vasten ja tiesin tarkoittavani, mitä sanoin. Lämpö läikkyi välillämme ja se tuntui hyvältä ja oikealta.

Putosin toisen polveni varaan, täysin spontaanisti.
-Olen vanha mies ja tämä asento ei ole enää minulle paras mahdollinen. Ei minulla ole sinulle tähän hätään sormustakaan antaa. Minä rakastan sinua Sandra Maddox. Rakastan sinua kaikesta sydämestäni ja kaikesta sielustani. Jos vain voit ajatella tulevasi tällaisen vanhan höperön puolisoksi, niin tekisit minusta maailman onnellisimman miehen.

-Lucas,
Sandra henkäisi ja silmissä kimalteli uhkaavasti.
-Kyllä, kyllä minä tulen ja minä nain sinut vaikka ilman sormustakin! Mutta.. sinähän tiedät, että en voi saada lapsia,
hän varmisti.

-Ei sinun sentään tarvitse. Kyllä minun rahani yhteen ja kahteenkin sormukseen riittävät. Eikä sinun tarvitse saadakaan. Meillä on Robin,
sanoin ja nousin polvet natisten ylös ja silitin hänen poskeaan. Sandra oli sanonut kyllä.

Tartuin häntä leuasta ja nostin hänen kasvojaan. Hänen silmistään heijastui omat tunteeni ja minun onneni vuoti yli. Nyyhkäisin.

Siinä samassa hän oli käsivarsillani, vetänyt minut itseään vasten ja suuteli. Hän suuteli kuin hukkuva ja minä ajattelin, että ei haittaa vaikka kuolisin juuri tähän paikkaan, sillä olin täydellisen onnellinen.

**********

Lucas tuskin tulee koskaan täysin unohtamaan Juliettaa. Nainen oli hänen intohimoisen rakkautensa kohde. Sandra on kuitenkin täysin tietoinen Juliettasta ja mitä tämä on merkinnyt Lucasille ja mitä Lucas on tehnyt naisen takia. Hän rakastaa Lucasia siitä huolimatta ja juuri tämänkaltainen rakkaus voi rakentaa Lucasin ehjäksi, jos mikään voi.

Mitä luulette? Palaako Julietta Lucasin päätöksestä huolimatta vielä kummittelemaan Lucasin elämään? Entä miten Robin suhtautuu tulevaan äitipuoleen?

Olen ollut nyt yli kaksi viikkoa sairaslomalla ja vihdoin alkaa tuntua siltä, että maanantaina pääsen töihin ilman järkyttäviä kipuja. Mulla on sellainen inhottava vika, että selän ristiluu menee pois paikaltaan ja pystyn elämään asian kanssa pitkiäkin aikoja ilman isoja kipuja. Nyt se oli kuitenkin aiheuttanut mun asennoissa sen verran häikkää, että oikean puolen pakaralihas korjasi asiaa menemällä kramppiin ja lihas on ollut krampissa tosiaan yli kaksi viikkoa. Ristiluu on jälleen paikallaan, kiitos mun superihanan osteopaatin. On kuitenkin tarvittu paljon erinäisiä tennispallohierontoja sekä alaselän venyttelyjä ennen kuin on päästy siihen asti, että eilen uskalsin venyttää jo ihan itse sitä pakaralihastakin, eikä siitä tällä kertaa räjähtänyt päälle sellainen aivot sulattava kipu.

Mulla on osia tällä hetkellä kuvattuna, siirrettynä nettiin ja kirjoitettuna aina numeroon 30 asti. Nythän jos tilanne ei olisi, mikä se tänä keväänä on, alkaisin julkaista kahden osan tahdilla hetken aikaa. Olen kuitenkin ihan tarkoituksella tällä kertaa toiminut näin, sillä tuolla mun työpaikalla, Kilpilahden Nesteellä, alkaa joka viiden vuoden välein tuleva suurseisakki. Silloin koko laitos ajetaan alas, toiminta lopetetaan, jotta päästään huoltamaan ja korjaamaan mahdolliset heikot kohdat. Edellinen suurseisakki oli niin iso, että maailmalla ei löytynyt enää sille skaalaa, joten se muun maailman taholta nimettiin megaseisakiksi. Tämän kertainen on vielä isompi... huh... Kiireinen kevät siis tulossa, joten ei ehtisi sairastamaan ja olemaan ilman niitä kaikkia suloisia ylityörahoja, joita tällainen pienituloinen ihminen välttämättä tarvitsisi =D
Nyt mun osat siis riittävät kattamaan tuon ajan, ellei se nyt syystä x veny ylipitkäksi. En usko ehtiväni pelata ja kirjoittaa tuossa välissä, hyvä jos muistan julkaista osat.

9. Sandra

Yhtäkkiä Julietta lakkasi vastaamasta puheluihini ja viesteihini. Kävin hänen ovensa takana ja sain tietää, että hän oli poikien kanssa muuttanut pois. En saanut häneen mitään yhteyttä. Olin järjiltäni huolesta, mutta mikään ei auttanut. Vuoden verran istuin ja odotin, toivoin hänen palaavan, ja sitten päätin, että oli aika tehdä muutoksia ja koska minä olen minä, toimin hyvin radikaalisti.

Myin kaikki vanhat huonekalut ja muutin vuokralle pienempään ja huomattavasti edullisempaan asuntoon. Ei sillä, että olisin tarvinnut halvempaa vuokraa. Olin juuri ylennyt tuomariksi ja palkkani oli nousujohteinen.  Halusin kuitenkin pois enkä voinut muuttaa myöskään kaupunginosaan, jossa hän oli asunut. Löysinkin edullisella itselleni kaksion, jossa oli kaksi kylpyhuonettakin.

Toinen makuuhuoneista oli sisustettu Robinia varten. Kävin katkeraa oikeustaistelua saadakseni pojan itselleni ja olin päättänyt voittaa. Tällä hetkellä hänen makuuhuoneensa toimi työ- ja vierashuoneena.

Oma makuuhuoneeni oli huomattavasti pienempi kuin edellisessä asunnossani ja paljon pienempi kuin kesäkotini makuuhuone. En kuitenkaan tarvinnut paljon tilaa. Riitti, kun huoneeseen mahtui sänky. Kaikki vaaleanpunainen oli poissa ja vaikka asunto ei ollutkaan varsinaisesti poikamiesboksin näköinen, sitä se toistaiseksi oli. Minun oli kuitenkin kyettävä vakuuttamaan asiaani käsittelevä tuomari siitä, että kotini oli valmis ottamaan vastaan poikani.

Kirjoittajan huomautus:
Tässä vielä pohjakuva asunnosta. Olen siis muokannut tämän asunnon pohjan ihan täysin uusiksi. Missä ennen oli kylpyhuone, on nyt keittiö. Pienemmän makuuhuoneen paikalla on asunnon isoin makuuhuone. Pienempikin makuuhuone on nyt mielekkäämmän mallinen. Alkuperäisessähän se on pelkkä kapea viiva tuolla kuvan yläoikealla. Vähän tuumimalla sain myös kaksi riittävän kokoista kylpyhuonetta mahtumaan. Niitä en ole kauheammin sisustellut, sillä ne ovat joka tapauksessa kuvausta varten aivan liian pieniä.

Muutossa oli toki huonojakin puolia, sillä tämä kulmakunta oli täynnä varsin värikkään oloista väkeä, joista osa oli kodittomia. Minulle itselleni asia ei ollut ongelma. Tulin suvusta ja heimosta, jossa oli jouduttu aloittamaan orjuuden alta ja osa meistä oli edelleen hyvin köyhiä. Siitäkin huolimatta, että me parempiosaiset yritimme parhaamme mukaan heitä avustaa kaikin mahdollisin tavoin.

Huonojen puolien vastapainoksi löytyi sitten yksi ylitsepääsemättömän hyvä puoli. Naapurini tarttui minua hihasta nähdessään käytävässä ja pyysi varovasti lakiapua. Sandra Maddox oli erittäin järkevän oloinen nainen ja meillä riitti paljon juteltavaa senkin jälkeen, kun päällimmäiset huolet oli hoidettu.

Itse asiassa juteltavaa riitti niin paljon, että varsin pian hän alkoi yöpyä minun luonani ja jaoimme aamiaisen keskenämme.

Juliettan kanssa en ollut edes tajunnut, miten paljon kaipasin ja tarvitsin keskustelua. Vasta jäätyäni täysin yksin ja saatuani tilaa ja aikaa ajatella, tajusin olleeni varsinainen idiootti. Olin kuvitellut silmitöntä himoa rakkaudeksi, enkä ollut missään vaiheessa pysähtynyt miettimään sitä, että Jules ei koskaan halunnut puhua.

Nyt puhuin senkin edestä enkä vain minä, vaan myös Sandra. Hänellä ei ollut takanaan parisuhteita, olin hänelle ensimmäinen. Hän oli täysin vahingoittumaton, toisin kuin minä.

Hän ei epäröinyt näyttää hellyyttä, ei kaihtanut koskettamista.

Suutelu hänen kanssaan ei herättänyt sellaista järjen vievää himoa kuin Juliettan kanssa oli käynyt. Sandran kanssa suutelu oli lämmintä ja mukavaa, juuri kuten hän itsekin oli.

Hänestä löytyi myös todellinen luonnonlapsi ja villikko. Hän ajoi minut, vanhan miehen, leikkimään kuin pieni lapsi. Meillä oli hauskaa yhdessä, nauroimme paljon, enkä oikeastaan muistanut milloin olin viimeksi nauranut.

Pitkästä aikaa olin hyvin onnellinen. Ehkä onnellisempi, kuin koskaan olin aikaisemmin ollut.

Sandran kanssa innostuin valokuvaamisesta ja olin erittäin ilahtunut siitä, että hän ei kaihtanut olla kamerani edessä. Minun sydämeni oli täynnä hempeitä tunteita, mutta en uskaltanut vielä käyttää erästä tiettyä r-kirjaimella alkavaa sanaa. Pelkäsin rikkovani kaiken.

Meidän piti eräillä treffeillämme mennä katselemaan tähtiä, mutta koska oli kirkas ilma, ei niitä näkynyt. Oli meillä kemiaakin välillämme ja juuri tuolla hetkellä se sytytti meidät molemmat ja kiinnijäämisen uhallakin rakastelimme kiihkeästi ja nopeasti observatoriossa. Kikatimme jälkeenpäin kuin pienet kakarat.

-Katso, miten kaunis,
Sandra sanoi haikeasti ja osoitti alaspäin. Puristin hänen sormiaan hieman ja hän vastasi siihen puristukseen. Käännyimme katsomaan toisiamme ja mietin, että ehkä tämä oli nyt sitä loppuelämän kestävää tunnetta. Kumarruin suutelemaan häntä ja tunsin, että hänen huulensa hymyilivät huulieni alla.

Sen päivän kuvat laitoin seinälle. Jännitin vähän ensimmäistä kertaa, kun Sandra tuli huoneeseen ja näki ne. Hän kääntyi katsomaan minua ja hänen silmissään väreili liikutuksen kyyneleet.
-Minä taidan rakastaa sinua,
sanoin sydän läpättäen. Hänen huuliltaan pääsi pieni, hämmästynyt voihkaisu ja hän vain tuli syliini ja jäi siihen.

**********

Pitkään se kesti, mutta voitin kuin voitinkin Robinin itselleni ja poika ryntäsi syliini kadulla heti päästyään autosta ulos.
-Isi,
hän huusi ja tarrasi kiinni kuin henkensä hädässä.

-Robin,
sanoin vain lyhyesti, enkä halunnut minäkään päästää irti. Kuulin korkokenkien äänen tulevan lähelle ja sitten pysähtyvän.
-Lucas,
Rachel sanoi ja hänen äänensä tihkui jäätä.

-Kiitos, että toit pojan,
totesin koruttomasti. Rachel katsoi minua halveksien, halasi pikaisesti Robinia ja käveli takaisin autolle.
-Eikö äiti jää yöksi,
poika kysyi pettyneenä.
-Ei, ei hän taida jäädä, mutta mennäänpä katsomaan sun huonetta!
-Onko mulla oma huone?
Pettymys äidin lähdöstä unohtui siinä samassa.

Kun sain viimein pojan nukkumaan, istuin koneen äärelle ja yritin tehdä töitä. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, sillä itkin. Itkin kuin pieni lapsi, yhtä aikaa onnesta ja surusta. Olin onnellinen, sillä Robin oli viimein luonani. Olin surullinen, sillä hänen perheensä oli hajalla ja minä olin itse siihen syypää. Kuuntelin pojan tasaista hengitystä. Suljin tietokoneen, kohensin hänen peittoaan ja painoin pehmeän suukon hänen päälaelleen.
-Nuku hyvin Robin,
kuiskasin ja maltoin vihdoin mennä omaan vuoteeseen nukkumaan.

**********

Lucas muutti hänen ja Rachelin yhteisestä asunnosta pois. Mietin pitkään, että alanko sisustaa sitä uudestaan ja päätin, että en ala. Asunto itsessään oli kyllä tosi kiva ja pidin erityisesti siitä, että siinä on parveke. Niitä on valitettavan vähän San Myshunossa. Siksi toisekseen pidän tästä kyseisestä naapurustosta, jossa Lucas nyt asuu, enemmän kuin mistään muusta. Talot tuovat mieleen New Yorkin tai Bostonin katuja ( joissa en ole itse vieraillut, mutta sarjoista ja elokuvista mielikuvani ammentanut ) ja kulmakunnassa on jotain hyvin kodikasta.

Itse asunto on pääsääntöisesti sisustettu CC-tavaralla, kuten varmasti näkyy. Olen tehnyt töitä pitkään ja hartaasti, että olen saanut kasaan juuri sellaista tavaraa, jota haluan käyttää ja karsinut kaiken turhan pois.

Mutta se itse asunnosta. Lucas on vihdoin käsittänyt, että suhde Juliettan kanssa on perustunut puhtaasti seksille. Tarinan ulkopuolelta voin kertoa, että Juliettan yksi luonteenpiirteistä on paha. Se on pelin itse antama piirre, en ole siihen vaikuttanut, joten siltäkin osin hänen osuutensa tarinassa on tuntunut jokseenkin oikeanlaiselta. Hän on kylmä, kova, tunteeton. Hän haluaa hallita ja ottaa.

Lucas on toivon mukaan päässyt viimein Juliettasta yli ja juuri parahiksi, sillä hän on kohdannut täysin uudenlaisen henkilön, joka on Juliettan täysi vastakohta. Lämmin, rakastava, aito, avoin. Tuleeko Lucasin elämään vihdoin onnelliset ajat?

8. No ordinary love

No ordinary love, Sade

Meni pari kuukautta, kun surin itsekseni kotona. Poistuin ainoastaan tekemään töitä. Julietta ei ottanut mitään yhteyttä, kunnes häneltä tuli vain lyhyt ilmoitus toisen pojan syntymästä, siinä se. Hän ei vastannut viesteihini eikä puheluihini ja ensimmäisen kerran aloin ymmärtää, hitaasti, että tämä ei ollut ihan normaalia. Näin jälkeenpäin myönnän olleeni todella hidas ja paksukalloinen.

Lopulta kesän tultua sain häneen yhteyden ja sovin tapaamisen läheiseen pubiin. Olisin halunnut nähdä nuorimman poikani, mutta hän ei maininnut asiasta halaistua sanaa. Tyydyin siihen, että saan tavata hänet ja puhua hänen kanssaan. Tilasin meille tuopit tummaa olutta ja joimme niitä hetken aikaa hiljaisuuden vallassa. Tuskin uskalsin katsoa häntä, sillä rakkaus väreili sormenpäissäni asti ja pelkäsin möläyttäväni jotain todella typerää ja ajavani hänet samantien pakosalle.

-Rachel lähti ja vei pojan mukanaan,
sanoin lopulta suoraan. Turha asiaa oli kierrellä.

-Ja nyt sä sitten ajattelit, että mä muuttaisin poikien kanssa sun luo, niinkö?
Juliettan ääni oli viiltävä ja nauru ivallinen.

Järkytyin vähän Juliettan kylmyydestä. Kyllä, juuri niin olin itse asiassa ajatellut.

-Mennäänkö ulos puhumaan?
Halusin rauhallisempaan paikkaan enkä tahtonut ylimääräisiä korvia kuulemaan, mitä minulla oli sanottavana. Jules kohautti olkia ja nappasi tuopin mukaansa.

-Huomaatko, että mä aina seuraan sua,
sanoin vähän kitkerästi.
-Oliko tää sun asias,
hän kysyi minulta vihaisesti.
-Ei, ei tietenkään.
Jules ei kuitenkaan odottanut, vaan nousi ylös lähteäkseen.

-Jules. Julietta,
kutsuin ja hän kääntyi. Hänen ilmeestään näin, että hän oli lopen kyllästynyt.
-Mä haluan olla sun kanssa.
-Jaa.
Julietta kääntyi jälleen kannoillaan ja silloin singahdin ylös, tartuin kädestä ja laskin tuopin aidan kaiteelle. Jules sähähti.

-Irti,
hän sanoi ja ilme näytti vaaralliselta. Irrotin otteeni saman tien. Tajusin hetkessä, että Jules ei halunnut itseään sidottavan millään tasolla.

-Anteeksi. Mä en tarkoittanut mitään pahaa. Jules, mä haluan olla sun kanssa, kuten jo sanoin, älä pyörittele sun silmiäs, niin kauniit kuin ne onkin. Mä olen valmis menemään tässä asiassa just sun tahdon mukaan.
Puhuin nopeasti, jotta hän ei jälleen kääntyisi pois. En tiennyt miten pystyisin lupaukseni pitämään, mutta aioin yrittää.

-Tarkoitatko sä sitä? Ihan todella?
Julietta kallisti päätään ja katsoi minua arvioivasti.
-Tarkoitan.
Tartuin häntä varovasti uudestaan käsistä kiinni. Minun oli saatava häneen kosketus, sillä meidän välillämme oli niin järjetön määrä sähköä, että pelkällä kosketuksella saisin hänet kuuntelemaan.

Se onnistui oikeastaan paremmin kuin ajattelinkaan, sillä siinä samassa Jules tuli syliini, kietoi käsivartensa ympärilleni ja suuteli intohimoisesti. Koskin varovasti sormellani hänen selkäänsä ja hän värisi käsissäni. Painauduin häneen lujemmin kiinni ja kuiskasin käheästi hänen korvaansa:
-Tuu mun luo. Nyt.
Puraisin korvalehteä ja hän äännähti sillä tavalla matalasti, että olisin ottanut hänet siinä paikassa, jos meillä olisi ollut hetkikin yksityisyyttä.

-Vai täällä sä asut,
Jules totesi vähän ironisesti ja yhtäkkiä minua jännitti tavattomasti se tosiasia, että Julietta oli minun kotonani. Kaikki täällä oli Rachelia, ihan kaikki.
-Mennäänkö sohvalle,
kysyin hermostuneena ja hän hymyili, tarttui kädestä kiinni ja veti minua perässään.
-Mennään.

En ollut ajatellut ihan tätä, sillä sohvan luokse päästyämme Julietta tönäisi minut makaamaan ja oli hetkessä päälläni. Sitten en oikeastaan enää ajatellutkaan. Päässäni alkoi pyöriä ikivanha kappale, jonka kertosäkeistössä laulettiin: -"This is no ordinary love, no ordinary love." Ei ollutkaan. Tämä oli jotain paljon suurempaa, paljon syvempää ja minussa ei ollut olemassa minkäänlaista itsehillintää, mitä Juliettaan tuli.

Rakastelimme siinä, sohvalla, tai oikeastaan ei voinut puhua enää rakastelustakaan. Se oli seksiä. Panemista. Nussimista. Eläimellistä himoa, tarpeiden täyttämistä. Puhdasta ottamista molemmin puolin. Sellaista se oli aina Julesin kanssa. Hän ei välittänyt romantiikasta tuon taivaallista enkä minä kyennyt valittamaan.

**********

Olin pyytänyt Carleighn käymään ja hän halusi välttämättä oluelle. En voinut ymmärtää, että pieni sisareni oli jo sen ikäinen, että saattoi käyttää mietoja alkoholituotteita. Hän siemaili olutta kuin vanha tekijä ja arvelin, että niin olikin.

- Tuletko sä mun luo yöksi,
kysyin sisareltani.
-En. Meillä on koululuokan kanssa varattu hotellihuoneet, joten mä menen sinne.
-Mitä te tulitte tänne kaupunkiin katselemaan?
-Me käytiin parissa eri museossa ja niistä pitää kirjoittaa esitelmät.

-Miten sun koulu muuten sujuu?
-Ihan hyvin. Miten sun rakkauselämä?
Se löi luun kurkkuuni ja näin pienen teräksen Carleighn silmissä. Jaha. Puolet oli valittu.
-Mun rakkauselämä ei toistaiseksi kuulu kenellekään muulle kuin mulle.
-Mä en ole Ariana.
Carleigh totesi asian ja nyökkäsin.
-Et ole eikä sun tarviikaan olla. Mulle riittää, että sä olet Carleigh, mun sisko.
Tämä kohautti harteitaan ja jätimme vaikean aiheen sikseen.

**********

Pieni Messiah oli perinyt äitinsä värit täydellisesti. Hän katseli  minua vakavana ja kieltäytyi hymyilemästä tai edes vastaamasta mihinkään.

Toimitus:
Mulle oli totaalinen yllätys mennessäni tontille, että nuorempi lapsi oli jo taapero. En tietääkseni ollut tältä tontilta niin kauaa poissa. Ja sissus näitä nimiä...

-Moikka isi! Sä tulit!
Marshall ei ujostellut vaan juoksi suoraan käsivarsilleni. Minua lämmitti se, että hän kutsui minua isäksi.

-Mennäänkö me käymään puistossa,
poika kysyi innoissaan.

-Jos sun äiti vaan antaa luvan,
laskin käteni hänen olkapäälleen kevyesti ja katsoin Juliettaa. Tämä nyökkäsi.
-Otapa lippis mukaan niin mennään.

Myöhemmin, paljon myöhemmin, jätimme lapset hoitajan seuraan ja Julietta tuli minun luokseni. Tapasimme nykyään lähes päivittäin. Emme edelleenkään tuhlanneet aikaa keskusteluun. Tie vei suoraan kohti seksiä enkä arastellut enää hänen oleiluaan niissä neliöissä, joissa Rachel oli kanssani asunut.

Jules halusi hallita, olla päällä, ja ymmärsin, että hän halusi ylipäätään sitä elämässään. Hänelle oli tärkeää nähdä, että hän päätti mitä tapahtuu, milloin tapahtuu ja miten tapahtuu. Ainoa, mitä hän ei kyennyt hallitsemaan oli oma orgasmi. Näin joskus turhautumisen hänen silmissään, kun se tuli nopeammin kuin hän ajatteli sen tulevan, joten pidättelin itseäni ja jatkoin ja ajoin hänet väkisin seuraavan reunan ylitse ennen kuin annoin itselleni luvan purkautua. Hän oli nyttemmin ottanut itselleen kierukan, joten ei -toivottuja jälkeläisiä ei pitänyt enää olla tulossa. Tosin minun kannaltani jokainen lapsi hänen kanssaan toi hänet lähemmäksi jonkintasoista omistusoikeutta.

Seksin jälkeen kävimme yhdessä suihkussa ja yleensä sekin päätyi siihen, että saippuoidessani häntä herätin meidän molempien himon uudestaan ja toteutimme itseämme vasten suihkuseinää.

**********

Viimeisimmissä osissa on puhuttu paljon seksistä ja on ollut paljon seksiä. Tällä on oma tarkoituksensa tarinan tässä vaiheessa. Pahoittelut kuitenkin siitä, jos jonkun mielestä tätä on ollut liikaa. Se tulee vähenemään jatkossa, sillä olen mielestäni tehnyt nyt tässä vaiheessa Julesin ja Lucasin suhteenlaadun harvinaisen selväksi.

Olen ripotellut, alusta asti, vihjeitä Juliettan luonteesta. Osassa Wicked game oli jo biisinkin puolesta suora viittaus siihen ja mietin pitkään ennen sen laittamista, tuleeko asiasta liian selvää lukijoille. Ilmeisesti ei, sillä kommenttien perusteella on mietitty sitä, että uskaltaako Julietta luottaa Lucasiin, kun koko ajan tilannehan on ollut päinvastoin: voiko Lucas luottaa Juliettaan? Viime osan jälkeen olen ollut suorastaan helpottunut, että juontani ei ole tajuttu liian nopeasti =D Onnistuin siis ( lähes ) täydellisesti.

Saavuttaako Lucas tavoitteensa Juliettan suhteen? Tuleeko heistä yhtenäinen pariskunta? Se selviää jo seuraavassa osassa.