18. Kiehtova synti

It's a sin - Pet Shop Boys

"At school they taught me how to be

so pure in thought and word and deed

they didn't quite succeed.

For everything I long to do

no matter when or where or who

has one thing in common too

it's a, it's a, it's a, it's a sin."

Destiny kävi säännöllisesti minun luonani. Tapaamiset menivät aika lailla saman kaavan mukaan. Yleensä me ensin söimme ja juttelimme, koskettelimme toinen toistemme käsiä, hieroimme jalkoja vastakkain pöydän alla. Toisinaan kurotuin koskemaan hänen polveaan, hivelemään reiden sisäpintaa ja kiihko uhkasi repeillä kesken aterian. Tiskaamisen jälkeen me siirryimme sohvalle, juttelemaan, ja ennemmin tai myöhemmin jompi kumpi meistä teki aloitteen suutelemiseen. Minun oli vaikea pitää näppejäni hänestä irti ja hänen oma halukkuutensa lietsoi minun halukkuuttani.

Useimmiten rakastelimme sängyssä, toisinaan emme kuitenkaan päässeet sinne asti. Destinyn esitelmän jälkeen olin alkanut testailla omia rajojani seksin suhteen. Kuinka pitkään kestäisin suloista kidutusta, kuinka monta kertaa saisin hänet laukeamaan ennen kuin joutuisin luovuttamaan ja vastaansanomaton hyökyaalto veisi minut mukanaan. Se oli aika monta, sen voin kertoa. Destiny oli aivan hikinen ja uuvuksissa joka kerran jälkeen, mutta silti kiihko loisti hänen silmissään edelleen. Meidän suhteemme oli tällaisenaan täydellinen minulle. Työnsin sen avulla edelleen tuntemukseni Kaitlinia kohtaan pois, sillä kaiken saamani opetuksen mukaan senkaltaiset tunteet lähentelivät syntiä.

Sain tehtyä taloon vihdoin vähän remonttia, olin julkaissut jo kolme muuta kirjaa lisää, edelleen salanimellä, sillä miksi ei. Olin maineeni luonut Wernerinä, joten sillä ajattelin jatkaa. Äiti sai kunnian olla ensimmäinen, joka tuli paikalle katsomaan. Hän ei toki tiennyt sitä, että Destiny oli ollut täällä häntä ennen ja me olimme rakastelleet keittiössäkin. Äiti olisi varmaan värähtänyt inhosta kuullessaan, että olin lähes näillä kaikilla tasoilla ottanut Destinyä milloin mistäkin suunnasta ja lopulta vienyt kaiken loppuun baaritiskillä.

-Tää näyttää paljon paremmalta ja valoisammalta kuin se entinen,
äiti sanoi hyväksyvästi.
-Se oli vähän tarkoituskin.

-Millon sä laitat verhot ruokatilaan,
hän kysyi.
-En tiedä laitanko. Musta on kiva kun ulos on avoin näkymä.

-Olohuoneeseenkin sä olet saanut maton ja viherkasveja. Se on aika kutsuvan näköinen nyt.
Pidin jälleen ajatukseni visusti omana tietonani, sillä ne livahtivat jälleen Destinyyn.

-Millon sä tuot tyttöystävän näytille,
äiti sitten tiedusteli ja melkein tukehduin.
-Tyttöystävän?
-Kai sulla kohta jo sellainenkin pitäis olla.
Äiti siis ei ollut kuullut vielä mitään, joten päätin pitää asian toistaiseksi sillä tolalla.
-Ei mulla ole ollut vielä aikaa seurustelulle.
-Kunhan et tee kuten isäs teki. Ole rehellinen sille, jonka kanssa alat seurustella.
Voi helvetti, että minua hävetti sillä hetkellä! Mitä muuta olin tehnyt kuin valehdellut suut ja silmät täyteen tähän asti. Tuumin itsekseni, että tämä oli aika lopettaa.

Hyvästelin äidin ja aloin sen jälkeen ruuanlaittoon.

Puhelin soi juuri kun olin saanut syötyä ja korjattua jäljet.
-Voinko mä tulla käymään,
hän kysyi. Epäröin vain sekunnin.
-Tule.

Kaitlin oli parissa minuutissa oven takana, pukeutuneena turkoosiin, ja se sai hänen värinsä hehkumaan kirkkaina.

Katsoin nopeasti ylöspäin, naapuritalolle, ja vedin Kaitlinin pian sisään. En tiedä oliko hänen saapumisensa ehditty havaita jo, mutta en aikonut jatkaa keskustelua mahdollisesti Destinyn silmien alla.

-Sä oot ensin vältellyt mua ja nyt sä työnnät mut sisään kiihkeästi,
Kaitlin virnuili ja hänen sanoissaan oli havaittavissa kieroa flirttiä. Hän ei ihan täysin onnistunut siinä, mutta siitä huolimatta tunsin välittömästi murskaavan himon ja jouduin kasaamaan itseäni.

-Kissako sun kielen vei,
hän kiusoitteli.

-Ei, ei vienyt, mutta sä tiedät itsekin mitä mieltä mä tästä asiasta olen. Mä en halua loukata Destinyä yhtään enempää.
-Yhtään enempää?
Kaitlinin äänessä oli toiveikas sävy.
-Väärin muotoiltu, sori. Mä en halua loukata Destinyä. Sä olet tosi viehättävä ja mä en kiistä sitä, etteikö meidän välillä olis kemiaa, mutta ihan oikeesti Kait, sä oot aivan liian nuori mulle.

-Ai.
Pettymys hänen kasvoillaan oli niin valtava, että tunsin tarvetta alkaa ottaa takaisinpäin.

-Jos sä olisit täysi-ikäinen, niin tää asia ei olis niin iso ongelma.
-Mä olen melkein täysi-ikäinen.
-Sitä ei lasketa.

-Miksi ei?
Huokaisin turhautuneena. Tämä oli paljon vaikeampaa kuin olin edes osannut kuvitella. Viettini vetivät hänen puoleensa ja jouduin suitsimaan niitä joka sekunti, jotta en olisi kurottanut häntä kohti ja ottanut häntä siinä sohvalla.

-Kaitlin... Kait... Mä tiedän, että mun kulttuurissa tää asia ei ole iso juttu, mutta sä et ole samaa perimää mun kanssa ja mä en usko, että sun vanhemmat hyväksyis sun suhdetta aikuiseen mieheen.
Käytin viimeisen oljenkorteni.
-Mun vanhemmat on kuolleet,
hän vastasi koruttomasti ja hänen suuriin turkooseihin silmiinsä nousi kyyneleet. Voihkaisin. En kestänyt sitä, että nainen itkee. Olkoonkin minkä ikäinen nainen tahansa.

Vedin hänet vaistomaisesti halaukseen ja tiesin samalla sekunnilla, että se oli virhe. Hän nyyhkytti hiljaa, joten en voinut päästää irti. En voinut, vaikka järki huusi minulle vielä viimeiset varoituksensa.

Sitten annoin periksi ja kevyesti, mutta vaativasti vedin hänen hiuksistaan päätä ylöspäin ja painoin huulet hänen huulilleen. Samanlainen intohimo, jota olin ensimmäisellä suudelmallamme kokenut, löi lävitseni välittömästi ja tiesin hävinneeni taistelun. Olin Destinyn puolesta äärimmäisen pahoillani, ehdin ajatella jossain mieleni sopukoissa, ja sitten en ajatellut enää mitään muuta kuin tätä nuorta naisenalkua, joka suuteli minua kuin paholainen.

Lupasin, että hän saa jäädä yöksi, mutta vain sillä ehdolla, että me tosiaan nukumme. Ei mitään muuta.

Peloistani huolimatta nukahdin nopeasti takkatulen rätinään ja aamulla heräsin siihen, että olin lusikassa Kaitlinin kanssa, tiukasti hänen selkäänsä ja pakaroitaan vasten painautuneena. Nousin ylös välittömästi ja kävin ottamassa pitkän, kylmän suihkun.

Olin jo syönyt aamupalani kuin Kaitlin vasta heräsi.
-Mitä sä teet,
hän kysyi minulta.
-Mä yritän tehdä tähän takkaan kipinäsuojaa.

-Aika makeeta nähdä, miten paidaton mies polvistelee,
Kaitlin flirttasi ja laskin työkalut alas, katsoin häntä pitkään polvieni varasta.
-Kait, sä leikit tulella.
-Sä et uskalla,
hän provosoi ja se jos mikä naksautti jonkin lukon auki.

Vedin hänet tuolista ylös, nostin käsivarsilleni ja kannoin yläkertaan vuoteelle. Kaitlinilta pääsi hämmästynyt äännähdys kun asetuin hänen viereensä, aloin suudella häntä ja huuleni vaeltelivat hänen huuliensa ja rintamuksensa välillä. Hän kiemurteli ja yritti tarjota rintojaan koskettavakseni, mutta hämmästyttävällä itsehillinnällä pidin itseni kurissa.
-Mä en ota sua. Vielä.
Katsoin häntä ja tiesin halun paistavan silmissäni. Hän ässähti turhautuneena, yritti vielä vietellä minut, mutta nostin hänet ylös ja johdatin ulko-ovelle. Suutelin häntä vielä erittäin kiihkeästi ovea vasten, kiusaten sekä häntä että itseäni, ja sen jälkeen avasin oven ja päästin hänet ulos. Jälkeenpäin sätin itseäni kiivaasti siitä, että en ollut ottanut häntä, sillä sykin tuskallisesti koko loppupäivän hänen muistostaan.

**********

Robin on yrittänyt viimeiseen asti vältellä suhdetta Kaitlinin kanssa, mutta lopulta hän antautui tunteilleen. Hän pyrkii kuitenkin toimimaan vieläkin edes jollain tasolla omien moraalisääntöjensä varassa, vaikka hän on venyttänytkin niitä monella eri saralla. Alkaako tästä nyt Robinin ja Kaitlinin suhde? Miten käy Destinyn?

17. Illusion and dream

Illusion & Dream - Poets of the Fall

"It's whatever makes you see

makes you believe

and forget about the premonition you need to conceive.

The images they sell are illusion and dream.

In other words dishonesty."

Tein tulevat viikot kovasti töitä ja työnsin Kaitlinin jonnekin mieleni taka-alalle. Päätin tietoisesti, että en lähtisi hänen peleihinsä mukaan. Sisimpäni oli kimppu keskenään taistelevia haluja, tunteita ja haaveita, niihin lisättynä kulttuuriperimämme ja sen suomat mahdollisuudet, mutta oma kasvatukseni oli tehnyt minusta toisenlaisen ja näin tämän puolen meidän erioikeuksistamme toisenlaisessa valossa kuin monet muut. Jopa isäni.

Sitten eräänä päivänä ovelta kuului koputus ja kurkistaessani ikkunasta ennen ovelle menoa näin ilahduksekseni Destinyn pyrkimässä vierailulle.
-Susta ei ole kuulunut mitään aikoihin,
hän sanoi lempeästi ja myönsin, että se oli totta.

-Mä olen kirjailija ja mulla on luomisvaihe päällä,
löin tiskiin ensimmäisen mahdollisen tekosyyn paljastaen samalla tarkoin varjellun tiedon urastani.

-Oikeastiko? Vau! Mitä sä olet kirjoittanut?
Mietin hetken ennen vastaamista.
-Multa on julkaistu kolme kirjaa salanimellä. Olin silloin vielä alaikäinen.
Pidättäytyin samassa valheessa, jonka äidilleni olin muotoillut säästääkseni hänen tunteitaan ja mitä pidempään tätä valhetta kerroin, sen todenmukaisemmalta ja luontevammalta se alkoi kuulostaa. Olin jo lähellä pistettä, jossa unohtaisin totuuden itsekin.
-Kirjat on julkaistu nimellä Werner Wunder.

-Siis ihan oikeasti? Mä oon lukenut ne kaikki ja ne on todella hyviä kirjoja!

Ilahduin kehuista valtavasti ja tulin laskeneeksi suojamuurini samalla hetkellä alas. Tunsin välittömästi Destinystä lähtevän vetovoiman ja tuumin, että tämä olisi varmasti parempi. Destinyn avulla voisin unohtaa Kaitlinin täydellisesti.

-Tää saattaa kuulostaa tosi... tunkeilevalta, mutta haluaisitko sä tulla lähemmäs,
hän kysyi ja tunsin kysymyksen aiheuttaman kuohahduksen koko ruumiissani.
-Minä vai Werner,
kysyin kiusoitellen ja Destiny alkoi hymyillä leveästi.
-Kumpi tahansa käy,
hän heitti ja sai hetkeksi meidän molempien värinän siedettävälle tasolle.

-Ehkä mä uskaltaudun,
sanoin ja tajusin itsekin flirttailevani, kömpelösti tosin. Tarvitsisin harjoitusta tässä, pohdin. Siirryin lähemmäs ja kiedoin käsivarteni Destinyn ympärille. Hän katsoi hyvin läheltä suoraan silmiini, kevyt hymy huulillaan, ja tunsin vastustamattoman imun välillämme.

Kumarruin rohkeasti lähemmäs ja painoin huuleni varovasti hänen huulilleen. Destiny huokaisi päästäen pienen mielihyvän äännähdyksen ja tunsin sen vaikutuksen itsessäni. Suutelin häntä entistä rohkeammin ja hän alkoi nojautua minua vasten tosissaan. Pian suudelmamme oli niin kiihkeä ja syvä, että olin kuin juopunut.
-Mennään yläkertaan,
sanoin paksulla äänellä ja tartuin häntä kädestä kiinni. Destiny seurasi puhumatta.

Hädin tuskin saimme vaatteet riisuttua. Olin hirvittävän turhautuneessa tilassa, tajusin, ja purin sen kaiken Destinyyn. Hän tuli kolmasti ennen kuin itse vihdoin saavutin huipun. Hehkuimme vierekkäin peiton alla ja Destinyn posket punoittivat.
-Se oli... aikamoista
hän tuumasi ja nosti sillä miehistä itsetuntoani kieltämättä. En todellisuudessa tiennyt juuri mitään suhteen fyysisestä puolesta, sattuneesta syystä, ja ilmaisin tämän luottavaisesti hänelle. Destinyn silmät pyöristyivät hämmästyksestä ja sitten hän alkoi ladella muutamia faktoja tiskiin. Hänen puheensa sai minut kiihottumaan uudestaan ja suljin lopulta hänen suunsa suudelmalla, kieräytin hänet päälleni ja jatkoimme yöhön asti. Sen jälkeen Destiny ilmoitti paikkojensa olevan niin kipeät ja itsensä olevan niin uuvuksissa, että hän tarvitsisi nyt pienet kauneusunet.
Aamulla sovimme pitävämme suhteen toistaiseksi tällaisena. Kevyenä.

**********

Viikkoa myöhemmin oveni takana oli jälleen vieras. Tällä kertaa Melany.
-Hei. Mikä sinut tänne lennätti,
kysyin ilahtuneesti.

-Voidaanko puhua sisällä,
Melany kysyi ja huolestuin hieman.

-Sä oot selkeästi huolissasi jostakin, joten anna tulla,
sanoin ja valmistauduin kuuntelemaan.

-Mun ja Destinyn välillä ei oo salaisuuksia, yllätys-yllätys, joten mä tiedän, että se oli täällä yötä ja yö oli varsin kiihkeä,
Melany aloitti.

-Ei kai siinä oo mitään väärää,
kysyin nauraen vähän hämillisenä.

-Ei siinä olekaan. Paitsi että asia ei oo ihan kaikkinensa näin yksinkertainen.
-Sä oot nyt tosi mystinen, joten kerro suoraan mistä on kyse,
kehotin tyynesti. Melany huokaisi ja aloitti:
-Destiny on kertonut asiasta hyvinkin avoimesti koko talon kuullen, sillä se on huomannut, ihan kuten minäkin, että Kaitlin on kuin kissa pistoksissa ja se mouruaa sun perään. Destiny tietyllä tavalla siis ilmoitti sille, että sä olet sen reviiriä nyttemmin ja talossa on aika... vinkeä tunnelma heidän osaltaa tällä hetkellä, jos asian näin voi muotoilla.
Rypistin kulmiani.
-Kaitlin on vasta lapsi,
totesin ja tunsin, miten valehtelun kylmät kynnet riipivät selkääni.
-Mä tiedän sen, Destiny tietää sen, mutta Kaitlin itse ei. Siksi mä olen täällä kysymässä, että kuinka tosissasi sä olet mun siskoni kanssa?
Se löi pariksi sekunniksi jauhot kurkkuuni, mutta tunsin seuraavan valheen jo nousevan huulilleni ennen kuin ehdin estää sitä tulemasta:
-Sun sisko on mun prioriteetti yksi. Mulla on suunnitelmia, toiveita, haaveita. Nyt me on kuitenkin sovittu, että mennään toistaiseksi näin.

Tunsin olevani humpuukikauppias. Myin illuusioita ja unelmia, pelkkiä valheita. Tosiasia oli, että Destinyn kanssa minulla oli seksuaalinen suhde, ei mitään muuta. Meidän kemiamme oli kieltämättä todella vahva. Silti... Jouduin tekemään todella paljon töitä, että saisin pidettyä Kaitlinin poissa mielestäni. Se pieni hetki heidän keittiössään eli vahvasti muistoissani. Tiesin, että kemia hänen kanssaan oli ultimaattisesti voimakkaampi kuin Destinyn kanssa ja jos hän olisi ollut aikuinen, en olisi epäröinyt hetkeäkään. Päätin, että minun olisi aika keskustella isän kanssa. Tarvitsisin hänen viisauttaan.

**********

Eric, pieni velipuoleni, oli talon rajojen ulkopuolella saapuessani saarelle.
-Mitä sä täällä teet,
kysyin kulmiani kohotellen.

-Poika nosti kätensä ja mongersi jotain täysin käsittämätöntä. Hymähdin kiihkeälle pulputukselle.

-Mennäänpä sisään,
sanoin katkaisten tulvan ja nostin iloisen veitikan syliini.

-Aah, sä löysit meidän karkulaisen,
isä sanoi ja laskettuani pojan maahan ja tämän rynnättyä portaita ylös halasin isääni.

-Sulla on huolia,
isä sanoi heti tarkkanäköisesti.

-Mä en ymmärrä miten sä teet ton,
vastasin kuivasti.
-Jos mä en olis tuomari, olisin joko psykologi tai sitten kirjailija ja usko pois, olisin molemmissa ihan yhtä menestyksekäs.
-Jokseenkin uskon.

Kävimme istumaan sohvalle ja päätin aloittaa suoraan.
-Mulla on vähän tyttöhuolia,
aloitin.

-Kun sä sanot tyttöhuolia, sä tarkoitat alaikäistä,
isä vastasi ja järkytyin hetkeksi, vaikka ei olisi pitänyt. Hän ei olisi alallaan niin pätevä, ellei hän osaisi löytää oikeita merkityksiä lauseiden keskeltä. Isä keskittyi aina koko lauseeseen, kaivoi sieltä sen tarkoituksen ja pudotti sen sitten pöydälle.

-Niin mä tarkoitan. Mua välillä ehkä vähän ärsyttää toi tapa, millä sä luet mua,
vastasin kirpakasti.

-Älä suotta. Mä luen sua paremmin kuin ketään muuta, jopa paremmin kuin Sandraa, sillä sä olet mun poika. No niin. Koska mä tunnen sut, mä arvaan jo mistä on kysymys. Sä olet huolissasi siitä, että tää on tyttö ja sun moraalikäsitykset on kehittyneemmät kuin meillä muilla.
Nyt isän äänessä oli aimo annos arvostelua ja minua hävetti.
-En mä kuvittele olevani parempi tai kehittyneempi kuin blackiet yleensä,
mutisin.
-Ehkä kuvittelet, ehkä et, mutta syvällä sisimmässäs sä tietyllä tapaa oot sitä mieltä. Meidän kulttuurissa ei ole mitään väärää, Robin. Ei mitään. Niin kauan kuin se toinen on mieleltään riittävän aikuinen ja tietää, mitä tahtoo etkä sä manipuloi sitä siihen.

-Sulla on ihan täysi oikeus olla rakastunut teiniin.
-En mä tainnut puhua rakkaudesta,
totesin vältellen.
-Ei, et puhunut, mutta jos kyseessä ei olis tunteet, sä olisit seurannut sun periaatteista huolimatta sun viettejä tässä asiassa. Et sä muuten olis täällä mun luona kysymässä neuvoa.
-Hitto että sä järkytät mua aina.
-Älä kiroile poika. Älä tässä talossa. Pienillä padoilla on suuret korvat.
-Mä olen se pieni pata,
kuului kirkas ääni takaamme ja käännyin katsomaan sisartani.

-Tulehan tänne sieltä pieni villikko, niin veli saa halata sua,
kehotin ja Faith ei toista käskyä kaivannut. Hän ryntäsi sohvalle ja kainalooni. Välimme olivat lämpimät ja läheiset.
-Mistä te isin kanssa puhuitte, kun sä kirosit?
Aloin nauraa.
-Mä kerron sulle sitten joskus.
-Millon?
-Sitten kun sä oot vähän vanhempi.
-Ai sitten kun mä muutan sun luo asumaan?
-Muutat mun luo asumaan? Ja jättäisit sun isän ja äidin yksin?
-Niillä on Eric. Se on ihan tyhmä.
-Miksi?
-Se rikkoo AINA kaikki mun leikit,
Faith julisti kiihkeästi. Katsoin häntä lempeästi ja halasin vähän lisää.
-Joo, sitten kun sä muutat mun luokse.

**********

Tällä kertaa en pidä kynttilää vakan alla piilossa. Kerron suoraan, että Robinilla on tuntemuksia molempia kohtaan, Destinyä ja Kaitlinia, ja ketä kohtaan tuntemukset ovat voimakkaammat. Robin on tilanteessa, jossa päätöksiä pitäisi alkaa tekemään ja hän epäröi edelleen. Voittaako Robinin moraali vai tunteet?