4. Ongelmia paratiisissa

Testin tulos ei tullut minulle yllätyksenä ja olin aivan täydellisen onnellinen. Aina siihen hetkeen asti, kunnes pahoinvointi jälleen iski ja kumarruin pöntön ylle oksentamaan. Miksi tämän piti olla näin kauheaa?

Rachel hymyili itsekseen ja arvasin välittömästi, mistä oli kyse. Hänen hoikasta varrestaan ei vielä näkynyt mitään, mutta olin kuullut hänen oksentavan aiemmin.

-Mulla on tässä tulossa hummeritortellineja. Malttaisitko odottaa ihan pienen hetken,
sanoin nähdessäni miten hän suuntasi ottamaan aamupalan tähteitä jääkaapista.
-No mä otan jonkun hedelmän sitten tähän väliin,
hän mutisi ja kätkin oman hymyni.

-Mä en voi pitää tätä yhtään pidempään sisälläni,
Rachel lopulta sanoi kiemurreltuaan hetken tuolilla.
-Mä olen katsellut, että sä hädin tuskin pysyt istumassa. Missä palaa?
-Meille tulee vauva!

-Mahtavaa,
vastasin lämpimästi, hymyilin ja jatkoin syömistä. Rachelille se ei nähtävästi riittänyt, sillä hän äkkiä nyyhkäisi ja ryntäsi kylpyhuoneeseen. Riiputin päätäni hetken. Voi helvetti. Nyt joutuisi miettimään sanojaan entistä tarkemmin. Nousin ylös ja kävelin perässä. Hän ei ollut lukinnut ovea, joten avasin sen ja löysin hänet itkemässä altaan äärellä. Suljin hanan, nostin hänet istumaan kaapin päälle ja pyyhin kyyneleiset posket.

Rachel katsoi minua vakavana ja näin, että hän oli valmis itkemään lisää.
-Mä rakastan sua tosi paljon, tiedäthän sä sen? Ja mä oikeasti olen tosi onnellinen siitä, että meille on tulossa vauva. Ihan oikeasti. Sun raskaushormonit taitaa tehdä susta tavallista herkemmän?
Hän nyökäytti päätään, uskaltamatta puhua. Arvasin hänen salpaavan itkua sisälleen.
-Rakastathan sä mua vielä,
kysyin.

Rachel voihkaisi ja veti mun pääni olkaansa vasten. Tunsin, miten hänen sydämensä läpätti ja tiesin siitä, että hänen tunteensa olivat juuri muuttumassa itkuisesta ihan joksikin muuksi. Suutelin hellästi ihoa, jonka paita jätti paljaaksi ja Rachel sävähti kuumaksi sekunnissa. Kuulin hänen henkäisevän ja reaktio sai minut valmiiksi hetkessä.

-Rachel,
kuiskasin ja hämmennyin, miten ääneni oli käheä ja karhea himosta. Hän ei vastannut, tarttui vain hiuksistani kiinni, veti taaksepäin ja suuteli. Upposimme siihen molemmat ja hetkeä myöhemmin rakastelimme kiihkeästi juuri siinä paikassa. Jälkeenpäin meitä nauratti.
-Vessanpönttöä me ei olla vielä kokeiltu,
Rachel virnisti.
-Jätetään se toiseen kertaan, sinä hullu, raskaushormonien villitsemä nainen,
kuiskasin ja suukotin häntä.

Aamut olivat kaikkein pahimpia. Emme voineet Lucasin kanssa edes haaveilla rakastelusta aamuisin, sillä voin järjettömän pahoin. Mikä tahansa tuoksu saattoi herättää minussa oksennusrefleksin sekunneissa ja sitten oli taas juostava. Hirvittävän vaikeaa. Piti syödä, mutta se oli lähes mahdotonta.

Keli oli kolea jatkuvasti ja vaikka meillä olikin keskuslämmitys talossa, tunsin jatkuvaa kylmyyttä pahoinvoinnin takia. Sen vuoksi sytytin takan. Ja myös ihan vain nauttiakseni takkatulen kotoisuudesta. Kaipasin takaisin Windenburgiin nyt enemmän kuin koskaan. Olisin halunnut jutella äitini kanssa kasvotusten raskaudesta ja pohtia ja hämmästellä asioita ystävieni kanssa teekupin äärellä. Välillä mieleeni yritti tulvehtia katkeruus sen johdosta, että Lucas oli tehnyt kaikki päätökset ja minun tehtäväkseni jäi vain seurata niitä.

Laitoin television päälle ja sieltä tuli parhaillaan Mamma Italian kokkausohjelma.
-Ei meillä vaan ole keittiössä tuollaista harmaatukkaista mummelia kokkaamassa,
virnistin.

-Ei, mutta yksi lihaksikas ja paidaton mies löytyy,
Lucas pullisteli ja tunsin saman tien tutun himon kouraisun lävistävän minut. Miten rakastinkaan miestäni ja halusin häntä. Tunsin, että hän ei vastannut ihan täysin samalla tavalla tunteisiini. Tiesin hänen rakastavan minua, sitä en epäillyt, mutta rakkautemme ei ollut tasapainossa eikä ehkä olisi koskaan. Olin päättänyt jo aikoja sitten, että tämä riittäisi minulle. Se, että Lucas kuitenkin rakasti minua.

Pukeuduin aamupalan jälkeen ja tällä kertaa sain sen syötyä kerralla loppuun. Ei se kuitenkaan auttanut, sillä hetkessä pahoinvointi kiiri jälleen ylitseni ja juoksin loppumatkan kylpyhuoneeseen, jotta en oksentaisi lattialle. Siinä meni se aamupala, ehdin ajatella, kun suolet tuntuivat työntyvän vatsalaukun mukana ulos kurkusta.

Hampaiden varovaisen pesun jälkeen menin tietokoneelle. Katselin hetken Windenburgista maalattua taulua ja antauduin ikävälle. Se sai minut valitsemaan Skypen ja toiveikkaasti katsoin, löytyisikö ketään tuttua linjoilta. Tietenkään ei ollut. Ei tähän aikaan. Pettyneenä suljin koneen.

Tuskastuneena katselin, miten taas satoi. Täällä tuntui satavan ihan aina. Koko ajan. Kirja oli tietenkin jäänyt parvekkeen pöydälle ja sain syyttää vain itseäni siitä, että se oli nyt kostunut. Varovasti siirsin sen takaisin sisään, sillä en ollut ehtinyt lukea vielä kaikkea tietoa sen sivuilta. Se saisi kuivua rauhaksiin takan päällä.

Aikaa myöten raskauteni alkoi näkyä ulospäin ja vaihdoin tiukat housuni huomattavasti mukavampaan asuun. Vatsa oli vasta pieni kumpu, mutta minun näkökulmastani se oli valtava. En nähnyt enää varpaitani. Aloin vaistomaisesti vältellä seksiä, sillä asentojen löytäminen alkoi olla haastavaa. Puhuin asiasta Lucasin kanssa ja hän oli hyvin lempeä. En osannut sanoa oliko hän ärtynyt vai ei, sillä vaikka olenkin taitava lukemaan toisia, oma mieheni ei kuulunut helposti luettavien kastiin. En ikinä tiennyt mitä hän ajatteli ellei hän sanonut ajatuksiaan ääneen.

Joshua tuli yhtenä iltana syömään meille ja jälleen kerran Lucas joutui lähtemään kesken kaiken takaisin töihin.
-Saanko kysyä jotain?
-Tietenkin.
-Oliko teillä Arianan raskauksien aikana vaikeaa?
-Onko teillä ongelmia?
-No ei ehkä ihan varsinaisia ongelmia,
jätin lauseen kesken. En pystyisi kysymään Joshualta olivatko he harrastaneet seksiä sen jälkeen, kun Arianan vatsa alkoi näkyvästi kasvaa. Olinko normaali? Mikään opas tai sivusto ei vastannut tähän kysymykseen. Seksi oli lakannut väliltämme lopulta kokonaan enkä edes kaivannut sitä. Mietin, vaivasiko asia miestäni ja vaikka yleensä puhuimme aivan kaikesta, tätä en uskaltanut häneltä kysyä.

Istuimme hiljaisuuden vallassa aina siihen asti kunnes Joshua sai syötyä. Sen jälkeen vein hänen lautasensa pois, mutta Arianan mies ei tällä välin hievahtanutkaan, joten palasin hänen seuraansa istumaan.
-Meidän seksielämämme on aina ollut vaikea,
hän sanoi yhtäkkiä ja hätkähdin, taisin punastuakin vähän. Joshua oli ymmärtänyt, mitä halusin kysyä. Hän näytti niin pohjattoman surulliselta, että tunsin kyynelten alkavan putoilla poskilleni. Istuimme sillä tavalla hyvän aikaa ja sitten hän vain nousi, puristi lempeästi olkapäästäni ja toivotti hyvää yötä.

**********

Rachel kaipaa kotiin. Windenburgiin. Heidän suhteensa on kohdannut ensimmäisiä isoja kysymyksiä. Miten he selviävät tästä? Riittääkö heidän tasapainoton rakkautensa?

Olen itse ollut raskaana kolme kertaa. Jokainen raskaus on ollut erilainen ja olen käynyt läpi mitä erilaisempia asioita ja tuntemuksia niiden aikana. Halusin tuoda tähän osaan pienen riipaisun niistä ajatuksista ja tunnelmista, joita raskaana oleva nainen todella kokee. Syvällisemmin niitä ei ole aikaa jäädä käsittelemään, mutta ehkä tavoitin kuitenkin pienen murto-osan näistä tekstissäni.