17. Illusion and dream

Illusion & Dream - Poets of the Fall

"It's whatever makes you see

makes you believe

and forget about the premonition you need to conceive.

The images they sell are illusion and dream.

In other words dishonesty."

Tein tulevat viikot kovasti töitä ja työnsin Kaitlinin jonnekin mieleni taka-alalle. Päätin tietoisesti, että en lähtisi hänen peleihinsä mukaan. Sisimpäni oli kimppu keskenään taistelevia haluja, tunteita ja haaveita, niihin lisättynä kulttuuriperimämme ja sen suomat mahdollisuudet, mutta oma kasvatukseni oli tehnyt minusta toisenlaisen ja näin tämän puolen meidän erioikeuksistamme toisenlaisessa valossa kuin monet muut. Jopa isäni.

Sitten eräänä päivänä ovelta kuului koputus ja kurkistaessani ikkunasta ennen ovelle menoa näin ilahduksekseni Destinyn pyrkimässä vierailulle.
-Susta ei ole kuulunut mitään aikoihin,
hän sanoi lempeästi ja myönsin, että se oli totta.

-Mä olen kirjailija ja mulla on luomisvaihe päällä,
löin tiskiin ensimmäisen mahdollisen tekosyyn paljastaen samalla tarkoin varjellun tiedon urastani.

-Oikeastiko? Vau! Mitä sä olet kirjoittanut?
Mietin hetken ennen vastaamista.
-Multa on julkaistu kolme kirjaa salanimellä. Olin silloin vielä alaikäinen.
Pidättäytyin samassa valheessa, jonka äidilleni olin muotoillut säästääkseni hänen tunteitaan ja mitä pidempään tätä valhetta kerroin, sen todenmukaisemmalta ja luontevammalta se alkoi kuulostaa. Olin jo lähellä pistettä, jossa unohtaisin totuuden itsekin.
-Kirjat on julkaistu nimellä Werner Wunder.

-Siis ihan oikeasti? Mä oon lukenut ne kaikki ja ne on todella hyviä kirjoja!

Ilahduin kehuista valtavasti ja tulin laskeneeksi suojamuurini samalla hetkellä alas. Tunsin välittömästi Destinystä lähtevän vetovoiman ja tuumin, että tämä olisi varmasti parempi. Destinyn avulla voisin unohtaa Kaitlinin täydellisesti.

-Tää saattaa kuulostaa tosi... tunkeilevalta, mutta haluaisitko sä tulla lähemmäs,
hän kysyi ja tunsin kysymyksen aiheuttaman kuohahduksen koko ruumiissani.
-Minä vai Werner,
kysyin kiusoitellen ja Destiny alkoi hymyillä leveästi.
-Kumpi tahansa käy,
hän heitti ja sai hetkeksi meidän molempien värinän siedettävälle tasolle.

-Ehkä mä uskaltaudun,
sanoin ja tajusin itsekin flirttailevani, kömpelösti tosin. Tarvitsisin harjoitusta tässä, pohdin. Siirryin lähemmäs ja kiedoin käsivarteni Destinyn ympärille. Hän katsoi hyvin läheltä suoraan silmiini, kevyt hymy huulillaan, ja tunsin vastustamattoman imun välillämme.

Kumarruin rohkeasti lähemmäs ja painoin huuleni varovasti hänen huulilleen. Destiny huokaisi päästäen pienen mielihyvän äännähdyksen ja tunsin sen vaikutuksen itsessäni. Suutelin häntä entistä rohkeammin ja hän alkoi nojautua minua vasten tosissaan. Pian suudelmamme oli niin kiihkeä ja syvä, että olin kuin juopunut.
-Mennään yläkertaan,
sanoin paksulla äänellä ja tartuin häntä kädestä kiinni. Destiny seurasi puhumatta.

Hädin tuskin saimme vaatteet riisuttua. Olin hirvittävän turhautuneessa tilassa, tajusin, ja purin sen kaiken Destinyyn. Hän tuli kolmasti ennen kuin itse vihdoin saavutin huipun. Hehkuimme vierekkäin peiton alla ja Destinyn posket punoittivat.
-Se oli... aikamoista
hän tuumasi ja nosti sillä miehistä itsetuntoani kieltämättä. En todellisuudessa tiennyt juuri mitään suhteen fyysisestä puolesta, sattuneesta syystä, ja ilmaisin tämän luottavaisesti hänelle. Destinyn silmät pyöristyivät hämmästyksestä ja sitten hän alkoi ladella muutamia faktoja tiskiin. Hänen puheensa sai minut kiihottumaan uudestaan ja suljin lopulta hänen suunsa suudelmalla, kieräytin hänet päälleni ja jatkoimme yöhön asti. Sen jälkeen Destiny ilmoitti paikkojensa olevan niin kipeät ja itsensä olevan niin uuvuksissa, että hän tarvitsisi nyt pienet kauneusunet.
Aamulla sovimme pitävämme suhteen toistaiseksi tällaisena. Kevyenä.

**********

Viikkoa myöhemmin oveni takana oli jälleen vieras. Tällä kertaa Melany.
-Hei. Mikä sinut tänne lennätti,
kysyin ilahtuneesti.

-Voidaanko puhua sisällä,
Melany kysyi ja huolestuin hieman.

-Sä oot selkeästi huolissasi jostakin, joten anna tulla,
sanoin ja valmistauduin kuuntelemaan.

-Mun ja Destinyn välillä ei oo salaisuuksia, yllätys-yllätys, joten mä tiedän, että se oli täällä yötä ja yö oli varsin kiihkeä,
Melany aloitti.

-Ei kai siinä oo mitään väärää,
kysyin nauraen vähän hämillisenä.

-Ei siinä olekaan. Paitsi että asia ei oo ihan kaikkinensa näin yksinkertainen.
-Sä oot nyt tosi mystinen, joten kerro suoraan mistä on kyse,
kehotin tyynesti. Melany huokaisi ja aloitti:
-Destiny on kertonut asiasta hyvinkin avoimesti koko talon kuullen, sillä se on huomannut, ihan kuten minäkin, että Kaitlin on kuin kissa pistoksissa ja se mouruaa sun perään. Destiny tietyllä tavalla siis ilmoitti sille, että sä olet sen reviiriä nyttemmin ja talossa on aika... vinkeä tunnelma heidän osaltaa tällä hetkellä, jos asian näin voi muotoilla.
Rypistin kulmiani.
-Kaitlin on vasta lapsi,
totesin ja tunsin, miten valehtelun kylmät kynnet riipivät selkääni.
-Mä tiedän sen, Destiny tietää sen, mutta Kaitlin itse ei. Siksi mä olen täällä kysymässä, että kuinka tosissasi sä olet mun siskoni kanssa?
Se löi pariksi sekunniksi jauhot kurkkuuni, mutta tunsin seuraavan valheen jo nousevan huulilleni ennen kuin ehdin estää sitä tulemasta:
-Sun sisko on mun prioriteetti yksi. Mulla on suunnitelmia, toiveita, haaveita. Nyt me on kuitenkin sovittu, että mennään toistaiseksi näin.

Tunsin olevani humpuukikauppias. Myin illuusioita ja unelmia, pelkkiä valheita. Tosiasia oli, että Destinyn kanssa minulla oli seksuaalinen suhde, ei mitään muuta. Meidän kemiamme oli kieltämättä todella vahva. Silti... Jouduin tekemään todella paljon töitä, että saisin pidettyä Kaitlinin poissa mielestäni. Se pieni hetki heidän keittiössään eli vahvasti muistoissani. Tiesin, että kemia hänen kanssaan oli ultimaattisesti voimakkaampi kuin Destinyn kanssa ja jos hän olisi ollut aikuinen, en olisi epäröinyt hetkeäkään. Päätin, että minun olisi aika keskustella isän kanssa. Tarvitsisin hänen viisauttaan.

**********

Eric, pieni velipuoleni, oli talon rajojen ulkopuolella saapuessani saarelle.
-Mitä sä täällä teet,
kysyin kulmiani kohotellen.

-Poika nosti kätensä ja mongersi jotain täysin käsittämätöntä. Hymähdin kiihkeälle pulputukselle.

-Mennäänpä sisään,
sanoin katkaisten tulvan ja nostin iloisen veitikan syliini.

-Aah, sä löysit meidän karkulaisen,
isä sanoi ja laskettuani pojan maahan ja tämän rynnättyä portaita ylös halasin isääni.

-Sulla on huolia,
isä sanoi heti tarkkanäköisesti.

-Mä en ymmärrä miten sä teet ton,
vastasin kuivasti.
-Jos mä en olis tuomari, olisin joko psykologi tai sitten kirjailija ja usko pois, olisin molemmissa ihan yhtä menestyksekäs.
-Jokseenkin uskon.

Kävimme istumaan sohvalle ja päätin aloittaa suoraan.
-Mulla on vähän tyttöhuolia,
aloitin.

-Kun sä sanot tyttöhuolia, sä tarkoitat alaikäistä,
isä vastasi ja järkytyin hetkeksi, vaikka ei olisi pitänyt. Hän ei olisi alallaan niin pätevä, ellei hän osaisi löytää oikeita merkityksiä lauseiden keskeltä. Isä keskittyi aina koko lauseeseen, kaivoi sieltä sen tarkoituksen ja pudotti sen sitten pöydälle.

-Niin mä tarkoitan. Mua välillä ehkä vähän ärsyttää toi tapa, millä sä luet mua,
vastasin kirpakasti.

-Älä suotta. Mä luen sua paremmin kuin ketään muuta, jopa paremmin kuin Sandraa, sillä sä olet mun poika. No niin. Koska mä tunnen sut, mä arvaan jo mistä on kysymys. Sä olet huolissasi siitä, että tää on tyttö ja sun moraalikäsitykset on kehittyneemmät kuin meillä muilla.
Nyt isän äänessä oli aimo annos arvostelua ja minua hävetti.
-En mä kuvittele olevani parempi tai kehittyneempi kuin blackiet yleensä,
mutisin.
-Ehkä kuvittelet, ehkä et, mutta syvällä sisimmässäs sä tietyllä tapaa oot sitä mieltä. Meidän kulttuurissa ei ole mitään väärää, Robin. Ei mitään. Niin kauan kuin se toinen on mieleltään riittävän aikuinen ja tietää, mitä tahtoo etkä sä manipuloi sitä siihen.

-Sulla on ihan täysi oikeus olla rakastunut teiniin.
-En mä tainnut puhua rakkaudesta,
totesin vältellen.
-Ei, et puhunut, mutta jos kyseessä ei olis tunteet, sä olisit seurannut sun periaatteista huolimatta sun viettejä tässä asiassa. Et sä muuten olis täällä mun luona kysymässä neuvoa.
-Hitto että sä järkytät mua aina.
-Älä kiroile poika. Älä tässä talossa. Pienillä padoilla on suuret korvat.
-Mä olen se pieni pata,
kuului kirkas ääni takaamme ja käännyin katsomaan sisartani.

-Tulehan tänne sieltä pieni villikko, niin veli saa halata sua,
kehotin ja Faith ei toista käskyä kaivannut. Hän ryntäsi sohvalle ja kainalooni. Välimme olivat lämpimät ja läheiset.
-Mistä te isin kanssa puhuitte, kun sä kirosit?
Aloin nauraa.
-Mä kerron sulle sitten joskus.
-Millon?
-Sitten kun sä oot vähän vanhempi.
-Ai sitten kun mä muutan sun luo asumaan?
-Muutat mun luo asumaan? Ja jättäisit sun isän ja äidin yksin?
-Niillä on Eric. Se on ihan tyhmä.
-Miksi?
-Se rikkoo AINA kaikki mun leikit,
Faith julisti kiihkeästi. Katsoin häntä lempeästi ja halasin vähän lisää.
-Joo, sitten kun sä muutat mun luokse.

**********

Tällä kertaa en pidä kynttilää vakan alla piilossa. Kerron suoraan, että Robinilla on tuntemuksia molempia kohtaan, Destinyä ja Kaitlinia, ja ketä kohtaan tuntemukset ovat voimakkaammat. Robin on tilanteessa, jossa päätöksiä pitäisi alkaa tekemään ja hän epäröi edelleen. Voittaako Robinin moraali vai tunteet?