25. Delicate love

Delicate - Terence Trent D'Arby

"A delicate advance

a delicate retreat.

Delicately planned

delicate like peace.

 Delicate like touch

that's delicately brief.

Delicate like you and me."

Sinä iltana vesisade vihdon lakkasi, pilvet alkoivat liikkua kohti taivaanrantaa ja lempeä ilta-aurinko valaisi merta.

Sinä iltana hän tuli. Hän. Stefanie Vonnecut. Koko maailma pysähtyi hetkeksi, tervehdimme, ja linnut lauloivat jälleen. Rintani paisui käsittämättömästä onnesta ja olisin voinut itkeä.

Tuntui siltä, että olimme tunteneet toisemme aina. Puhuimme, loputtomasti, emme koskettaneet toisiamme kertaakaan. Kerroin menneisyydestäni kaiken, likaisimmatkin yksityiskohdat, eikä hän kavahtanut. Hän kertoi omansa ja ymmärsin miksi. Olimme molemmat haavoittuneita sieluja.

Hän jäi siksi yöksi ja aina siitä eteenpäin. Hän ei koskaan enää lähtenyt. Puhuimme varovaisin sanoin, tunsimme isosti. Hienovaraisin elein kerroimme rakkaudesta toisiimme ja minä ymmärsin, että en ollut todella koskaan aikaisemmin rakastanut ketään, kuten häntä rakastin. Pystyin vihdoin päästämään irti Kaitlinista. Pyysin häneltä anteeksi.

Lance otti Stefanien hyvin vastaan ja oli läsnä häissämme, jotka pidettiin hyvin pienellä osallistujamäärällä talomme puutarhassa.

Stefanie oli taiteilija, tietenkin. En tarvinnut rinnalleni piiskuria vaan toisen sielun, joka ymmärsi omaani. Hän maalasi taulun talosta, kertoi, että hän haluaisi muuttaa jonain päivänä kutakuinkin tuonnäköiseen taloon. Oli nähnyt sen unessa.

Minä kerroin hänelle, että tietenkin ja asia oli siltä istumalta päätetty. Etsin meille tontin ja löysin sen ex-vaimoni naapurista.

Talon rakentaminen vei vuoden, mutta siitä tuli juuri sellainen, kuin me halusimmekin.

Talon takapiha oli maalauksen takapihan kaltainen ja Steffie oli haltioissaan.

Tupaantulijaisiin kutsuimme naapurimme ja yllättäen Flo tuli isänsä kanssa.
-Miks Luce ei tullut? Missä se on,
kuulin miten poikani tiukkasi äidiltään.
-Lucinda on harratuksissaan ja hän haluaa nykyään olla Luka, ei Luce tai Lucinda.
-Flo,
Martin, Florencen isä, sanoi hiljaa, varoittavasti. Flon äänessä oli kärkäs sävy ja tunnistin sen liiankin hyvin.

Stefanie istui keittiössä pitämässä minulle seuraa. Hän oli halunnut siitä mahdollisimman maalaismaisen, rustiikkisen, kuten hän sanoi ja sitä se oli.

-Rob, minulla olisi yksi juttu,
hän sanoi hiljaa ja katsahdin häntä, luoden samalla arvostavan silmäyksen kodikkaaseen olohuoneeseemme.
-Kerrohan toki, vaikka taidan jo tietää.
-Tietenkin tiedät,
hän vastasi hymyillen ja katsoimme vain toisiimme, puhuen jälleen vähän, mutta tuntien paljon ja minä olin tuntenut sormillani, tässä uudessa talossa, että hänen vatsansa oli pyöristynyt hieman.

Makuuhuoneestamme olimme tehneet suuren, sillä halusimme sinne mahtuvan kaiken ja vähän enemmänkin. Rakastelimme usein, herkin sormin ja huulin, eikä sänky ollut välttämättä se paikka, jossa näin teimme.

Samoin kylpyhuoneemme oli erittäin suuri ja olin vähän huolestuneena kysynyt, että haluaako vaimoni todella kylpeä suurien ikkunoiden edessä. Hän ilmoitti haluavansa. Hänestä oli ihanaa kylpeä luonnonvalossa, nähdä ulos, joten annoin asian olla.

Kylpyhuoneessa oli myös ripaus naisellisuutta ja koristeellisuutta. Otimme toisinaan kylpyjä yhdessä ja silloin laitoimme suitsukkeen palamaan ja sammutimme kattovalot.

Stefanie omalla vastaansanomattomalla herkkyydellään ja avoimuudellaan pääsi Flon panssareiden läpi ja näin ex-vaimoni olevan hyvin hämmentynyt tilanteesta. Hän vältti mainitsemasta tytärtäni, tietoisesti. Luka, mietin itsekseni, mitä mahtoi olla tämän muutoksen takana?

-Isi, tuu peittelemään mut,
Lance pyysi ja minä menin.

Vaikka hän oli iso poika, hän halusi edelleen itsensä peiteltävän ja nukahtikin yleensä samoin tein.

Parin viikon päästä sain vihdoin mittatilaustyönä tehdyn työpöytäni ja kauan kaipaamani tietokoneen kaivettua laatikostaan esille. Sormeni syyhysivät jälleen kirjoittaa.

Minun kirjoittaessani Stefanie nautiskeli kylvyistään ja on sanottava, että elämämme oli hyvin rauhallista ja onnellista. Ensimmäisen kerran lapsuuteni jälkeen minulla oli tyyni olla.

**********

Tässä osassa saatiin jo vastaus edellisen osan kysymyksiin. Robin siis löysi kuin löysikin itselleen rakkauden, juuri sopivasti, sillä seuraava osa on viimeinen osa Robinista ja siirrymme sen jälkeen uuden sukupolven pariin. Tiedossa on jälleen hieman aikahyppäyksiä. Perijä on minulla jo tiedossa, ollut tosi pitkään, heti syntymästään lähtien. Tällä kertaa näin, sillä minulla on juonikuvio jälleen valmiina tulevalle sukupolvelle. Arvauksia: Lucinda vai Lance?