29. Solitude

Tämän osan nimikkokappale tulee mun syntymävuodelta. Se on erittäin melankolinen ja sopii tähän kyseiseen osaan ja sen tunnelmaan.
Kirjoitusasu vaihtuu puhekielisestä takaisin kirjakieleen. Puhekielellä oli tarkoitus luoda kuva Lucindasta varhaisteininä ja vaikka hän toki edelleen on teini, on hän kokemustensa myötä kasvanut. Ja puhekielellä kirjoittaminen oli yllättävän vaikeaa =D

Solitude - Black Sabbath

"My name - it mean's nothing

my fortune is less.

My future is shrouded

in dark wilderness.

Sunshine is far away

clouds linger on.

Everything I possessed

now they are gone."

Olin matkustanut aivan koilliskulmaan Simlandiaa, mahdollisimman kauas San Myshunosta ja Willow Creekistä. Olin jättänyt taakseni kaiken. Koko elämäni. Olin tehnyt sen karatessani kotoa ja kaduin sitä katkerasti. Suhtauduin Jaycen antamiin rahoihin ristiriitaisesti. Olisin halunnut heittää ne menemään, polttaa, antaa pois. Ihan mitä tahansa. Järkeni kuitenkin esti sen. Selviytymisvaisto oli ottanut minusta otteensa.

Hengitin Brindleton Bayn kylmää ilmaa keuhkojeni täydeltä. Se sattui, pisteli, mutta en välittänyt siitä. Olin kokenut niin paljon pahempaa kipua, että mikään ei tuntunut missään sen jälkeen. Kuoreni oli kylmä ja kova, mutta sisältä olin kasa teräviä sirpaleita ja pelkäsin sosiaalisia kontakteja. Ennen kaikkea olisin halunnut palata kotiin, mutta uskoin sen olevan täysin mahdotonta. Olin pyöritellyt erilaisia skenaarioita päässäni ja olin täysin vakuuttunut, että vaikka olisin päässyt poliisiasemalle ja tehnyt Jaycestä ilmoituksen, hän olisi toteuttanut uhkauksensa. Tavalla tai toisella. Niin rikkaalle miehelle se oli pelkkä muotoseikka. Ja en ole kertonut hänen isästään. Jonista. Koska en ole halunnut. Jon oli yhtä hirveä kuin poikansa enkä halunnut ajatella niitä muistoja enää sekuntiakaan. En ainakaan tietoisesti.

Talo, joka oli takanani rannalla, oli maksanut peräti yhden simoleonin minulle. Kiinteistövälittäjä sanoi, että se oli ollut niin pitkään asumaton, ettei siitä voitu pyytää enää mitään. Kerroin, että olin ostamassa sitä kesäpaikaksi perheellemme. Valheet suoltautuivat suustani tätä nykyä aivan itsekseen, miettimättä. Kauppakirjoihin kirjoitin nimekseni Lucia Black. En halunnut enää koskaan kuulla nimeä Luka.

Kiinteistövälittäjä ei ollut valehdellut. Talo oli vanha ja rapistunut. Alakerran ikkunat oli peitetty laudoin. Kaikki näytti kuitenkin äkkiseltään ehjältä.

Pihalla oli ikivanha puutarha ja näin osan sadosta pudonneena hankeen. En ollut puutarhuri, mutta arvelin pystyväni hoitamaan kasveja ja niistä tulisi tulevina aikoina tärkeä osa ravintoani. Jaycen rahat eivät riittäisi pitkälle.

Pihan toisella puolella oli vanhoin pylväin kannateltu katos. Sen reunusta kasvoi suojaa antavia kasveja. Ehkä istuisin siinä kesäiltaisin, kun oli lämmintä. En vielä kyennyt oikeasti suunnittelemaan mitään sinne asti. Kunhan menin päivän kerrallaan.

Ihan ensimmäiseksi keräsin hedelmät ja kasvikset. Niitä tuli aikamoinen sato ja olin tyytyväinen. Kävisin kaupassa vasta kun näkisin, mitä talo pitäisi sisällään.

Portaat olivat onneksi tukevaa kiveä, mutta terassin laudoille astuin aluksi varovasti. Ne osoittautuivat kuitenkin vahvaksi ja hyväkuntoiseksi lankuksi, sikäli kuin asiosta mitään ymmärsin.

Sisällä haisi vanhalle ja ummehtuneelle. katsoin ruosteista hyllykköä ja värähdin inhosta.

Eteisen lattialla oli vanhoja ja kostuneita sanomalehtiä. Mietin, vuotaako katto jostainpäin vai olivatko lehdet vain kastuneet aikojen saatossa.

Loin masentuneen silmäyksen olohuoneeseen. Nojatuolit olivat ikivanhat, itse rakennetut, ja ne olivat aika saastaisen näköiset. Siivousvälineet pitäisi etsiä pian, totesin. Matto tuulettaa, katsoa saisiko tuoleista pahimmat pölyt irrotettua. Ja takkaan pitäisi sytyttää tuli. Pian. Talo oli jääkylmä.

Keittiön pöytä näytti kärsineen kosteudesta ja sitten ymmärsin, että koska talossa ei ollut lämmitystä, ei ollut ollut aikoihin, kaikki sisällä oleva oli kerännyt kosteutta vuosien saatossa. En tiedä mistä asian tiesin, mutta minä vain tiesin sen.

Keittiön nähdessäni huokaisin ihastuksesta. Se sentään näytti kauniilta ja hyväkuntoiselta. Talon edellinen asukas oli jättänyt kuivattuja yrttejä roikkumaan pariinkin eri paikkaan, hyllyllä näkyi pari itse säilöttyä lasipurkkia. Niiden sisältö pitäisi tarkistaa. Erityisen ilahduttavaa oli nähdä hyllyllinen öljyjä. Toivoin, että ne olisivat vielä toimintakuntoisia. Keittiön hella toimi puulämmitteisesti ja jääkaappi kaasulla. Etsin kaasupullon, se näytti olevan kohtalaisen täynnä, joten kytkin jääkaapin toimintaan. Hienoa. Voisin ostaa sinne kylmää tarvitsevat aineet. Sikäli kuin se ylipäätään toimisi.

Yläkerran aulassa oli todella iso arkku. Päätin tutkia sen heti, kun saisin tutkittua ensin muun asunnon.

Yläkerran kylpyhuone oli samaa sarjaa muun asunnon kanssa. Kokeilin hanoja ja ne toimivat. Tuli jopa lämmintä vettä ja helpotuksekseni tajusin, että talo oli sentään liitetty kunnallistekniikkaan. Se kuitenkin tarkoitti sitä, että joutuisin säännöllisesti maksamaan kiinteistöstä. Miettisin sitä asiaa myöhemmin.

Makuuhuoneen sänky ei kutsunut nukkumaan. Peitto oli hiutunut aikojen saatossa ja patja ja tyynyt olisivat tampattava, liinavaatteet pestävä. Jos olisin jäänyt hetkeksikään ajattelemaan asiaa, olisin romahtanut kyseisen työmäärän alle. Niinpä revin patjan, peiton, tyynyt ja nojatuolit ulos hankeen, etsin pesusoikon ja pesin lakanat. Ne kuivuisivat pakkasessa nopeasti. Sytytin molemmat takat. Olin hyvin iloinen, että makuuhuoneessakin oli sellainen, sillä talosta puuttui keskuslämmitys. Kun sain kaiken raahattua paikalleen, voimani loppuivat ja tajusin olevani nälissäni. Vilkaisin kuitenkin ensin suureen arkkuun ja löysin sieltä muutaman taljan lattioille myöhemmin laitettavaksi, samoin joitakin vaatteita sekä paremmat kengät kuin ne, jotka olivat nyt jaloissani. Vaatteet tuoksuivat yllättävän raikkaille ja tajusin, että niiden väliin oli laitettu laventelipusseja. Pistin vinkin korvan taakse. Kävin pesulla, pukeuduin uusiin vaatteisiin ja poltin vanhat alakerran takassa. Kengät samoin.

Sen jälkeen laahustin väsynein jaloin alakertaan ja tein itselleni nuudelia kastikkeen kera. Kun sain syötyä, romahdin sänkyyn ja nukuin unia näkemättä.

Seuraavana aamuna kävin jälleen kylvyssä. Katselin turtana pahoinpideltyä ruumistani. Jäljet häviäisivät joskus, piankin. Arvet kuitenkin jäisivät, syvät arvet. En uskonut, että voisin luottaa enää koskaan yhteenkään mieheen.

Sinä päivänä jatkoin siivoamista, kävin kaupassa, ostin itselleni uuden kännykän ja siihen pre-paid -liittymän. Kun vihdoin sain kaiken valmiiksi, olin niin loppu, että vain itkin. Itkin ja itkin ja itkin. Olin täydellisen yksin tässä maailmassa. Olin vaihtanut nimeni, eikä se merkinnyt kenellekään enää mitään. Minullekaan. Minun ainoa omaisuuteni oli tämä vanha, huonokuntoinen talo. Koko tulevaisuuteni oli yhtä pimeyttä.

Sitten pyyhin kyyneleeni, lakkasin vain itkemästä. Ei se auttanut, ei parantanut tilannetta, vaikka olisin vuoden parkunut yhtä soittoa, tuumin. Lämmittelin silmät vielä kirvellen vuodatetuista kyynelistä. Tämä oli nyt minun elämääni. Yksinäinen taivallus.

Katsahdin kirjapinoa ja otin summanmutikassa jonkin kirjan käsiini. Se oli lastenkirja, mutta ihan se ja sama. Tarvitsin jotakin, mihin upottaa ajatukseni, että en kieriskelisi omassa kivussani ja itsesäälissä. En tiedä mistä se tahto ja voima tuli, joka piti minut hengissä, sai minut olemaan astumatta junan alle tai kahlaamaan tuonne hyiseen mereen. Olin molempia ajatellut jossain vaiheessa, mutta jokin minussa esti sen.

Toisenakin yönä talossa nukuin sikeästi, takan mukavassa lämmössä. En tiennyt miten selviäisin, mutta aioin selvitä.

**********

Lucinda on vaihtanut nimensä, kadonnut kartalta. Hänen löytämisensä tulee olemaan mahdoton urakka, sillä hän ei halua tulla löydetyksi. Hänen vanhempansa ovat taatusti järjiltään huolesta, mutta Lucinda tietää, että he kuolevat, jos hän palaa kotiin. Hän ei epäile sekuntiakaan etteikö Jayce toteuta uhkaustaan jotenkin.

Nyt mulla on sitten hieman huonoja uutisia. Mullahan aiempien kahden tarinan kanssa kävi niin, että niiden tallenteet katosivat täydellisesti. En tiennyt yhtään miksi ja miten, mutta niitä ei vaan ollut enää olemassa. Tämän uuden päivityksen tullessa otin kaikki modit kansiosta pois, kuten kuuluu ja päivitin pelin. Sitten tuolla kansainvälisillä sims-kanavilla alkoi tulla vastaan ihmisten kauhistuneita viestejä siitä, että pelitallenteet olivat kadonneet. Mulla oli tosi inhottava ennakkoaavistus... eikä turhaan. Pelitallennetta ei enää ole. Gone. Mä en tiennyt, että mun olisi pitänyt varuiksi ottaa kopio mun tallenteesta ja sijoittaa se vaikka työpöydälle.

Osia on tämän jälkeen jäljellä vielä 7. Lucindan tarina TULLAAN näkemään loppuun asti ja nähdään vielä tulevankin sukupolven tarinan aloitus. Oon ihan hieman rikki tästä käänteestä. Tulen viimeisen osan lopuksi kertomaan mitä olin suunnitellut, sillä tarinaa olisi Lucindan jälkeen ollut jäljellä enää kaksi sukupolvea. Olin suunnitellut kaiken valmiiksi näiden osalta ja nyt sitten en pääse tätä toteuttamaan.

Olen pyöritellyt päässä uusia ideoita, mutta myönnän, että hieman on ollut tällä kertaa vaikea pyöräyttää ideariiheä käyntiin. Pari erilaista ideaa on olemassa, mutta en ole ihan varma olenko kumpaankaan täysin tyytyväinen. Toinen ideoista on selkeästi parempi ja pohdin sitä vielä. Onneksi tässä on aikaa ennen tämän tarinan päättymistä ja ehkä sieltä tulee joku niin hyvä idea vielä, että se tuntuu heti omalta ja täydelliseltä.