Robin
Isä antoi muuttaessaan Sandran kanssa takaisin Windenburgiin ohjeeksi elää siten, että pystyisin katsomaan aina itseäni peilistä häpeämättä. Olimme puhuneet hänen menneet asiansa läpi. Hän katui aidosti tekemiään virheitä, suri ettei nähnyt kahta muuta poikaansa, joten tiesin hänen ohjeensa tulevan täydestä sydämestä enkä halveksinut sitä. Olin kasvanut isän kanssa jo pitkään, suurimman osan elämästäni tarkemmin ajatellen, sillä lapsuudestani muistin lopultakin aika vähän. Äidin tottakai ja häntä tapasinkin isän muutettua säännöllisemmin. Olin harmissani siitä, että äiti oli niin kaivautunut oman katkeruutensa kuoppaan ettei hän voinut kerta kaikkiaan antaa anteeksi ja unohtaa.
Viulunsoitto oli elämäni tärkeimpiä asioita ja opettajani oli päättänyt, että pitäisimme tämän tunnin ulkona. Hän soittaisi ensin ja sen jälkeen olisi minun vuoroni.
En yleensä jännittänyt esiintymistä, mutta täällä ulkona yleisö tuli aivan iholle asti ja epäröin ottaa viulua opettajaltani.
Hän ei kuitenkaan jättänyt juuri vaihtoehtoja ja niin huomasin piteleväni soitinta käsissäni ja hetken kuluttua unohdin kaiken muun. En nähnyt enkä kuullut mitään muuta kuin soittimen suloiset sävelet ja opettaja ilmoitti tunnin päätyttyä olevansa erittäin tyytyväinen minuun.
-Sä soitit todella upeasti,
vaalea, kaunis nainen kehui.
-Kiitos,
sanoin kohteliaasti ja tunsin, miten sydämeni läpätti hieman tämän aikuisen ihmisen edessä.
-Minä olen Zara Cameron,
hän esitteli itsensä ja hätkähdin varmaan silminnähden.
-Minä... tuota,
aloin änkyttää.
-Olen Robin Blackmoor,
sain sitten sanottua ja Zara selkeästi perääntyi. Hänen kasvoilleen nousi jonkinlaista vastenmielisyyttä kuvastava ilme ja hän poistui nopeasti paikalta. Hän oli Juliettan äiti ja en voinut olla hämmästelemättä miten nuorelta hän näytti. Hän olisi voinut olla tyttärensä sisar. Vaikka ymmärsin menneisyyden ristiriidat, olin silti äärimmäisen loukkaantunut hänen reaktiostaan.
Sen vuoksi kun Hannaksi esittäytynyt nuori nainen löyttäytyi seuraani ja selkeästi halusi sitä, olin hyvin otettu.
Ehkä hämmästyin ensin hieman, kun hän yhtäkkiä suuteli minua, mutta olin sittenkin nuori miehenalku, joten hormonit veivät nopeasti kaiken huomiokykyni. Tajutessani, että tämä ikäiseni tyttö halusi minulta enemmänkin kuin suudelmia ja tuntiessani ruumiini tahattoman vastauksen hänen otteisiinsa, sain käheästi kuiskattua, että minulla oli asunto ihan vieressä.
-Aina parempi,
tyttö sanoi käytännöllisesti ja käski minun näyttää tietä.
Emme päässeet ovea pidemmälle, kun Hanna oli jälleen kimpussani. Ei siinä kuulkaa hormonihöyryinen mies kysele silloin, että miksi ja hidastettaisiinko. Ei. Hänen kätensä sukelsi nopeasti housunkauluksestani sisään ja sen jälkeen koko aivotoimintani seisahtui. Sain hädin tuskin revittyä häneltä vaatteet päältä kun jo työnnyin hänen sisäänsä. Vaistomaisesti tiesin mitä piti tehdä ja mihin sukeltaa. Se tuntui niin hyvältä, että kielsin itseäni purkautumasta pitkän, pitkän aikaa. Halusin nauttia ja lopulta Hanna alkoi päästellä ääniä, jotka kertoivat mielihyvästä. Vasta hänen silmiensä laajetessa hämmästyneeseen ilmeeseen, käheän huudon alkaessa purkautua hänen kurkustaan ja tuntiessani hänen tiukasti puristelevan ympärilläni annoin itselleni luvan tulla. Vähän aikaa huohotimme vastakkain, sitten Hanna puki vapisevin käsin vaatteet päälleen ja ojensi kätensä.
-500 simoleonia. Tai no, sä olit niin hyvä, että saat kolmellasadalla.
Suuni oli varmasti täydellisen pyöreä, samoin silmäni, mutta mukisematta maksoin. Tytön lähdettyä aloin hölmistyneenä nauraa.
Pari viikkoa myöhemmin en enää nauranut. Sain tytöltä muutakin kuin lovea ja lääkäri määräsi tiukan antibioottikuurin. Opin kerrasta ehkäisyn merkityksen.
**********
Kuurin syötyäni ja tervehdyttyäni suunnistin isäni luokse. Katsoin ihaillen vanhaa taloa.
En tiedä mikä sen rustiikkisessa ulkonäössä niin kovin kiehtoi mieltäni, mutta olin aina rakastanut tätä kesätaloamme, kuten isä sitä vieläkin kutsui.
Sisällä molemmissa takoissa oli kodikkaasti tulet. Isä puhui talon remontoimisesta, mutta se tuntui viivästyvän.
Löysin hänet yläkerrasta.
-Robin. Siitä on liian pitkä aika,
hän sanoi ja halasi minua voimakkaasti.
-Vastahan siitä on pari kuukautta,
vastasin naurahtaen.
-Tässä iässä se on pitkä aika. Näet sitten joskus.
-Mitäs kaupungissa on tapahtunut,
hän kysyi ja taisin punastua ihan hieman.
-No, kerro nyt,
hän patisteli ja tajusin, että isä näki lävitseni yhä vieläkin.
-Minä taisin vähän ajautua vääränlaiseen tilanteeseen tuossa taannoin,
myönsin vaivautuneena.
-Mikä on vääränlainen tilanne,
hän kysyi napakasti ja tajusin, että hänen asianajajapuolensa syöksähti esille vahvasti.
-No tuota... Tämä tyttö... Mä luulin, että hän on vaan niin täysin otettu mun maskuliinisuudesta, mutta se olikin sitten vähän jotain muuta.
Isä katsoi vähän aikaa tuumivasti, sitten silmät levisivät täysin auki ja hän alkoi hymyillä vinosti.
-Jaha.
-Niin. Mä sain siltä sitten jotain muutakin.
-Ja opit läksysi?
-Kerrasta.
-Hyvä poika. Menehän katsomaan pientä siskoasi. Hän on kasvanut taas jo vaikka kuinka ja paljon.
Faith oli kuin olikin kasvanut sitten viimenäkemän. Hän hihkui innoissaan nähdessään minut ja heilautin hänet ilmaan, mikä sai tytön kirkumaan onnellisena.
-Ob jää tänne,
hän komensi vaativasti.
-Robinin on mentävä huomenna kotiin. Tytön kasvoille ilmestyi surkea ilme.
-Mä lupaan tulla taas pian katsomaan,
yritin. Faithin alahuuli väpätti ja samassa Sandra oli paikalla ruokalautasen kanssa. Se sai hetkeksi Faithin unohtamaan.
-Hyvää,
hän hihkui ja onnistui samalla viskomaan ruokaa ympärilleen. Sandra vain nauroi. Hänestä tulisi vielä kaunis tyttö, ajattelin. Faithin vihreät silmät yhdistettynä tummaan ihoon ja mustiin hiuksiin olivat upea näky jo nyt.
Lucas:
Olin niin hämmästynyt ja onnellinen. Sandran ei pitänyt saada lapsia ja hän oli toistamiseen raskaana. En malttanut pitää käsiäni irti hänen vatsastaan ja tunnustelin innoissani tulevan pienokaisen liikkeitä.
-Poika potkii komeasti,
sanoin.
-Mä luulen myös, että sieltä tulee poika.
-Oikeastiko? Sä arvasit nimittäin viimeksikin oikein.
-Ei se ollut arvailua vaan ihan puhtaasti vahva intuitio. Ihan kuten nytkin.
Halasin vaimoani pitkään.
-Mä olen niin onnellinen susta ja meidän perheestä,
sanoin.
-Kuin myös.
-Mikä me annetaan pojalle nimeksi,
kysyin sitten.
-Eric. Siitä tulee Eric.
-Se on oikein hyvä nimi.
Sandra alkoi hymyillä loistavaa hymyään ja suikkasin suukon hänen huulilleen.
-Mutta koska Eric ei ole vielä ulkona, me voitaisiin harrastaa vähän aviollisia toimenpiteitä,
hän ehdotti ja katsoi minua veikeästi.
-Vai aviollisia toimenpiteitä? Mitähän ne mahtaa olla,
kysyin tuumivasti.
-Älä huolehdi. Jos sä olet niin vanha, että unohdat ne, niin mä voin aina opettaa ne sulle uudestaan ja uudestaan.
Nauroin lämmintä, syvää naurua ja vein vaimoni vuoteeseen ja me rakastelimme pitkään ja hartaasti takkatulen lämmössä.
Aamulla herätessäni oli äitipuoleni jo kirjoitustöissä. Hän kirjoitti lastenkirjoja nykyisellään. Hassuja pikku tarinoita. Kuulin hänen hykertelevän itsekseen.
-Ai, en kai mä herättänyt,
hän kysyi katuvana nähdessään minut hereillä.
-Ei, et herättänyt. Mun vatsa mut herätti,
vastasin.
-Siitä puheen ollen: mullakin on kiljuva nälkä.
Sandra aprikoi hetken aikaa jääkaapin ovella.
-Oota nyt hetki, niin mä teen meille ruuat valmiiksi. Saat ihan tuoretta ja lämmintä aamupalaa,
sanoin hymyillen.
-No okei.
Saimme syödä aamupalan ihan kaksistaan. Kaikki muut nukkuivat vielä.
-Mistä sä juttelit isäs kanssa eilen,
Sandra kysyi äkkiä.
-Haittaisko sua ihan kauheasti, jos mä en tällä kertaa kertoisi?
Käännyin katsomaan äitipuoltani ja hän selkeästi mietti asiaa.
-Ei sulla pitäis olla mitään sellaista, mitä sä et voisi mulle kertoa,
hän pohti tuumivasti ja sitten silmiin nousi terävä ymmärrys.
-Se on joku tyttö,
hän sanoi varmana ja huokaisin antautuen.
-Siinä kävi sillä lailla...,
aloitin ja kerroin hänelle koko tarinan kuten se oli mennyt. Jostain syystä, vaikka isän kanssa pystyinkin asioista puhumaan, oli tästä lopultakin luontevampaa puhua Sandralle. Hänen rehevä naurunsa siinä kohtaa, kun tunnustin saaneeni prostituoidulta taudin ei tuntunut pahalta. Se sai minutkin ensimmäistä kertaa nauramaan asialle vapautuneesti. Olin lopultakin iloinen, että Sandra oli kysynyt asiasta.
**********
Extrakuva
Mulla käy nykyään aina näin kun vauvoista kasvaa taaperoita. Ihme bugi.
