13. Dance me to the end of love

Dance me to the end of love -Leonard Cohen

Talvi alkoi pikkuhiljaa irrottaa otettaan. Aurinko lämmitti säteillään kaupungin valoisia puolia, varjoissa oli vielä hyytävän kylmä.

Junat eivät tuntuneet lämpenevän koskaan ja istuin kaikki vaatteet päällä työmatkani.

Katselin taaksejäävää kaupunginosaa ja pohdin, että hetkittäin minulla oli ontto olo sisälläni. Olin alkanut kaivata takaisin Windenburgiin. Olin urani huipulla eikä minulla ollut mitään saavutettavaa. Työpäivät olivat raskaita, sillä suurkaupungissa rikoksetkin olivat yleensä suurempia kuin muualla.

Sandra oli saanut itselleen sitkeän pöpön ja oli jo viikon ajan oksennellut ja ollut sen vuoksi poissa töistä.

-Mulle ei oikein tahdo maistua ruoka,
hän mutisi yrittäessään epätoivoisesti saada aamupalaa alas.

-Jos laitat sen syrjään, niin kohta saat vähän sokeripitoisempaa,
vastasin.
-Leivotko sä?

-Joo. Teen Robinille synttärikakkua.
-Onko Robinin synttärit tänään? Mä en ole ostanut hänelle mitään lahjaa,
Sandra sopersi ja tajusin hänen olevan itkun partaalla. Ihmettelin vähän, sillä Sandra ei ollut yleensä kauhean herkkä itkemään.
-Onko kaikki hyvin?
-Anteeksi. Tää jatkuva sairastaminen rasittaa ihan hirveästi. Mä olen tosi loppu.
-Sun täytyy mennä lääkäriin. Varaat ajan tänään.

Istuimme katselemassa kuinka Robin puhalsi kynttilät sammuksiin.
-Hän on jo niin iso,
Sandra sanoi hiljaa ja kyyneleet kiilsivät jälleen hänen silmissään. Ilmeeni muuttui aprikoivaksi, sillä aloin pyöritellä erästä ajatusta päässäni.

-Paljon onnea Robin,
sanoin ja nousin halaamaan poikaani.
-Kiitti iskä.

-Sandra,
Robin sanoi ja halasi itse äitipuoltaan. Heistä oli Sandran lupauksen mukaisesti tullut hyviä ystäviä matkan varrella ja Robin toisinaan epähuomiossa puhutteli tätä äidiksi.

Otimme kakkua ja istuimme alas.
-Onko sulla parempi olo,
Robin kysyi huolehtivasti.
-Vähän kiertää vieläkin. Ihan kuin hajuaistikin olisi muuttunut tämän sairastelun seurauksena,
Sandra sanoi ja katsoin poikaani alta kulmien.

Robin katsoi takaisin ja näin pienen vinon hymyn nousevan hänen huulilleen.
-Äiti, et kai sä ole raskaana,
hän kysyi ominaiseen tapaansa erittäin suoraan.

-Raskaana? Minä? En mä voi saada lapsia,
Sandra vastasi häkeltyneenä ja katsoi minua.

Katsoin poikaani.
-Miltä se susta tuntuisi?

-Musta olis oikein hienoa saada pieni sisarus,
Robin vastasi.

-Nyt! Molemmat! Lopettakaa heti,
Sandra kivahti.
-Mami hermostuu,
Robin mutisi ja aloin väkisinkin nauraa.

-Sehän selviää kaikkein nopeimmin sillä tavalla, että teet raskaustestin,
sanoin ja Sandra katsoi minua epäuskoisena.
-Lucas, kuinka monta kertaa ja monella eri tavoin minun täytyy se sanoa? En voi saada lapsia.

-Mä kipaisen tuohon lähiapteekkiin ja haen mamille raskaustestin,
Robin päätti kakun syötyään ja Sandra näytti hetken siltä, että ei tiennyt olisiko hänen pitänyt itkeä vai nauraa.
-No, ihan omia rahojasi sä tuhlaat siihen,
hän sitten puuskahti.

-Mä en ymmärrä mikä teihin kahteen on oikein mennyt,
hän sanoi mulle hämmentyneenä, mutta minä tiesin. Kaikki Sandran oireet olivat klassisia raskausoireita. Emme olleet koskaan käyttäneet ehkäisyä, sillä eihän meidän tarvinnut. Sandra kun ei voinut saada lapsia. Tilaisuuksia raskauden alkamiselle oli ollut vaikka kuinka ja paljon, sillä kun meidän ei tarvinnut varoa, olimme rakastelleet kiihkeästi ympäri asuntoa Robinin ollessa koulussa tai kavereillaan. Mikä tahansa paikka tai hetki oli ollut hyvä ja otollinen ja meidän rakkautemme oli niin vahvaa ja väkevää, että se melkein leijui ilmassa välillämme.

Olin erittäin ironinen istuessani alas ja pissatessani tikkuun. Lääkärit, monikossa. olivat tehneet minulle selväksi aikapäivää sitten, että en missään nimessä tulisi koskaan saamaan biologista lasta, joten tiesin testin turhaksi. Saisinpahan pidemmän korren näyttäessäni elämäni miehille negatiivisen tuloksen.

Kun katsoin tikkua, en voinut uskoa silmiäni. Kaksi viivaa! Otin paketin uudestaan käteeni ja kertasin, mitä tarkoitti yksi viiva ja mitä tarkoitti kaksi. Olinko sekoittanut asiat jotenkin? Eihän tämä ollut mahdollista. Seisoin hyvän tovin itsekseni vessassa ja ajatus alkoi painua pikkuhiljaa mieleeni. En voinut uskoa tätä. Oma lapsi oli ollut aina suurin haaveeni ja se haave oli murskattu vuosia sitten. Nyt, vastoin kaikkia odotuksia, olin raskaana. Aloin tahtomattani hymyillä.

Istuin sohvalla Sandran tullessa vessasta ja katsoin häntä. En edes ollut tajunnut miten paljon halusin lasta tämän naisen kanssa. En ennen kuin hän oli saanut nämä oireet. Ensimmäisen kerran uskalsin toivoa.
-No?

Sandra istui alas tai tarkemmin ottaen hänen jalkansa pettivät ja sohva tuntui olevan juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tiesin jo ennen kuin hän kertoi. Sandran silmät olivat suunnattoman suuret ihmetyksestä.
-Se oli positiivinen,
hän kuiskasi.

Vedin hänet varovaiseen halaukseen.
-Ihan ensimmäiseksi me varataan sulle lääkäriaika. Varmistetaan, että kaikki on kunnossa.
-Joo.
Hän ei saanut sen enempää suustaan ulos ja tajusin hänen itkevän. Onnen kyyneleet valuivat meidän molempien poskia alas pysyessämme halauksessa. Robin tuli paikalle, istui alas, ja halasi meitä molempia sanomatta sanaakaan.

**********

Sandran raskauden varmistuttua asiat alkoivat tapahtua nopeasti. Irtisanoin itseni ja sain suoraan töitä Windenburgista. Muutimme Sandran kanssa sinne. Robin ei halunnut lähteä enkä voinut häntä siitä moittia. Hänen koulunsa oli kesken, samoin soittotunnit ja pojan elämä oli kaupungissa. Annoin asiassa myöten.

Vanha kesätalomme sai naisellisella kosketuksella aikaan kodikkuutta.

Sänky vaihtui parempaan.

Työpöytäni sijoitettiin yläkerran aulaan.

Samoin sinne tuli kirjahylly kaikille tarvitsemilleni lakikirjoille.

Sandra ja minä solmimme lopulta avioliiton kotimme tuntumassa, aivan kahdestaan. Olimme käyneet kirjoittamassa toki paperit maistraatissa sitä ennen, mutta sormukset me vaihdoimme ilman ulkopuolisia silmiä.
-Minä rakastan sinua elämäni loppuun asti, Sandra Blackmoor,
sanoin hänelle ja todella tarkoitin sitä. En epäillyt enää hetkeäkään tunteitani ja niiden kestävyyttä. Saisi tulla vaikka tuhat Juliettaa takaisin minun elämääni, mutta tästä naisesta en päästäisi irti enkä tekisi koskaan mitään, joka vaarantaisi suhteeni häneen.
-Minä uskon sinua Lucas ja minä rakastan sinua minun elämäni loppuun asti.

**********

Joskus kaikki aikuistuvat, jopa Lucas, joten hänen ja Juliettan suhde on vihdoin ohitse. Jules ei tule enää vaarantamaan Lucasin liittoa. Sen verran voin kertoa ja luvata tässä vaiheessa. Sen enempää en vielä toistaiseksi kerro, sillä minulla on kyllä suunnitelmia Lucasin ja Juliettan jälkeläisille, mutta katsotaan miten saan ne toteutettua vai saanko.