5. I can feel it coming in the air tonight

In the air tonight, Phil Collins

Äiti itki käsivarsillani. Hän tuntui niin hauraalta ja oli outoa nähdä hänet pukeutuneena mustiin. Oloni oli täysin epätodellinen.

Kaikki näytti olevan kuten ennenkin. Sorsaperhe ui läheisessä lammessa.

Pieni putous kohisi taustalla, kuten se oli aina kohissut.

Jotain kuitenkin oli perusteellisesti muuttunut ja siitä kieli nopealla vilkaisulla vain koruton hautakivi pihan reunalla. "Kunpa olisit täällä." Kaiverretut sanat olivat yhtä koruttomat kuin kivi itsessään, yhtä lohduttomat kuin sylissäni itkevä äiti. Tunsin palan nousevan kurkkuuni ja pidin sen siellä. Äiti kasasi itsensä, vetäytyi sylistäni ja pyyhki kyyneleet.

-Eikö Rachel tullut,
hän kysyi surun sävyttämällä äänellä.

-Rachel on viimeisillään raskaana. Mä en halunnut, että se lähtee näin raskaalle matkalle.
Äiti nyökkäsi.
-Olet hyvä poika.
En tuntenut olevani. En hyvä enkä totisesti enää ollut poika. Oloni oli todella kummallinen ja sydämeni tuntui lyövän epätavallisen nopeasti. Tunsin... tunsin, kuinka jotakin oli tulossa. Ilma tuntui pysähtyneen, kaikki odotti. Sen täytyi johtua surusta, päättelin.

Zala Blackteak oli ollut talossamme pitkään. Hän oli hoitamassa sisartani, sillä vanhempani eivät jaksaneet. Me kaikki jätimme sanomatta todellisen syyn, miksi Zala oli paikalla. Koska jos vanhempani kuolisivat ennen kuin Carleigh on teini-ikäinen. Lohdutin Zalaa ja mietin, milloin itse ehdin itkeä. Olin aivan turta ja tunsin, että omalle surulleni ei ollut tilaa. Rachel oli aina jossain kaukana. Hän oli ollut niin kaukana jo niin pitkään, sillä vaikka hän oli käden ulottuvilla, hän ei ollut todellisuudessa lähelläni. Meidän rakastelustamme oli aivan liian pitkä aika ja odotin malttamattomana lapsen syntymää. En kestäisi kohta enää hetkeäkään ilman seksiä.
-Missä Carleigh on,
kysyin ravistaen ahdistavat ja täysin tilanteeseen sopimattomat ajatukseni kuin koira ravistaisi veden turkistaan.
-Sisällä.

Pieni sisareni ryntäsi ikien syliini ja putosin polvilleni. Tästä tulisi pitkä halaus. Carleigh ulisi kuin haavoitettu eläin, äiti itki yläkerrassa. Ilta olisi tuskallinen, ymmärsin.

**********

Kun vihdoin vapauduin kaikesta ja kaikista, suuntasin suoraan paikalliseen ikivanhaan pubiin. Tänne olimme Juliettan kanssa järjestäneet ensimmäiset treffit, muistin.
-Laita kaksi tuoppia saman tien,
sanoin baarimikolle ja hän nyökkäsi vakavana.
-Osanotot,
hän totesi syvällä äänellä ja tajusin hänen olevan yksi meistä. Blackie. En kuollaksenikaan muistanut hänen nimeään eikä se ollut tärkeää. Tärkeää oli vain olut ja että sitä riitti.

Mitä enemmän join, sitä selkeämmin nousi pintaan muistoja menneisyyden hämärästä. Julietta oli läsnä ja minusta tuntui, että saatoin haistaa hänen hajuvetensä tuoksun. Äkkiä muistin hyvin elävästi, miltä hän oli tuntunut sylissäni, miltä oli tuntunut olla hänen sisällään, miten hän oli puristellut ympärilläni ja himo kouri kupeitani. Hengitykseni muuttui aavistuksen raskaaksi ja eläimellisen himon raastaessa minua tunsin, miten olin muuttunut aivan kivikovaksi. Minun olisi pakko saada seksiä ja pian, ymmärsin. Nainen vieressäni alkoi jutella jotain ja yhtäkkiä minusta tuntui, että jo kuulinkin Juliettan äänen kutsuvan itseäni.

Käänsin päätäni kuin unessa ja ravistin sitten sitä, yrittäen pudistella harhanäyn silmistäni. Julietta istui siinä, katsoi minua ahdistuneesti.

Ei, kyllä se oli ihan oikea Julietta, tajusin ja nousin äkkinäisesti tuolistani sanomatta sanaakaan. Se kolahti nurin takanani rynnätessäni ovesta ulos. Tarvitsin happea. Epätoivoisesti. Minun oli päästävä pakoon, sillä himoitsin häntä silmittömästi. Julietta seurasi minua, pyysi mukaansa, käveli autolleen ja minä menin perässä kuin tahdoton lemmikki. Hänen hajuvetensä tuoksu ympäröi minut ja jouduin tekemään tosissani töitä, että sain pidettyä Rachelin mielessäni. Ensisijainen haluni olisi ollut ihan jotain muuta.

Hän vei minut veneseuran kerholle. Päässäni pyöri. Olin juonut liikaa, olin liian täynnä surua. Ja vihaa. Ja puhdasta, säälimätöntä himoa.
-Lucas,
hän sanoi pehmeästi ja kosketti varovasti käsivarttani.

-Sä vain hävisit! Sä hävisit eikä susta kuulunut enää mitään,
syytin. Oikeutetusti.

Hänen ahdistunut katseensa oli kuin bensaa liekkeihin. Hänen kuuluikin olla ahdistunut.

-Mä kaipasin sua kuin hullu. Mikään ei ole ollut entisensä sun lähdön jälkeen, ei mikään.
En ymmärtänyt mistä sanat ryöpsähtivät ilmoille ja pelästyin pahasti. En ollut edes kysynyt pojasta.

Julietta nojautui lähemmäs.
-Mä olen tässä nyt.
Vaara, tajusin, hirvittävä vaara. Vanha rakkaus nousi jostakin syvältä ja himo ei ollut irrottanut minua otteestaan. Sykin housujeni sisällä ja ymmärsin olevani aivan liian lähellä antautua himolleni. Nousin äkkinäisesti ja otin pari askelta lähteäkseni pois.

Kahahdus takanani kertoi Juliettan nousseen myös ja tunsin hänen hennon kätenstä tarttuvan sormiini. Kosketus rikkoi pinnan ja käännähdin ympäri. Vedin hänet itseäni vasten ja ahmin huulia. Luoja, miten olin kaivannut häntä. Himo jytisi suonissani ja puristaessani häntä itseäni vasten Julietta ei vetäytynyt pois. Ei, päinvastoin hän vastasi himooni ja tunsin hänen lantionsa hieraisevan kivikovaa elintäni.

Pyöräytin hänet yhtään mitään ajattelematta sohvalle. Juliettan hengitys oli kiihtynyt ja silmät kiilsivät. Murisin himosta ja näin millaisen reaktion se aiheutti hänessä.

En olisi kyennyt enää poistumaan sen jälkeen. En ajatellut mitään muuta kuin hänen huuliaan, kieltään, kauniisti kaartuvia rintojaan, kuumuutta hohkaavaa vakoa jalkojen välissä ja Julietta veti minua tiukemmin itseään vasten. En tiennyt näkikö tai kuuliko joku, se ei kiinnostanut minua vähääkään sillä hetkellä. Vedin hänen housujaan alas juuri riittävästi, samoin omiani, ja työnnyin hänen sisäänsä syvälle. Julietta kaartui taaksepäin ja hänen kurkustaan purkautui ääni, joka sai minut vetäytymään ulos ja työntymään uudestaan sisään, kovempaa. nopeammin. Olin seksuaalisesti turhautunut, vihainen, himokas. Kaikkea samalla kertaa. Julietta oli housujensa ja minun vangitsemana sohvalla ja nautin vallasta hänen ylitseen. Vai oliko se hänen valtansa minun ylitse? En tiedä enkä pysähtynyt analysoimaan. Ruoskin häntä ja itseäni yhä kiihkeämmin ja kovemmin.  Hän puri korvalehteäni ja puistatus kävi koko vartaloni lävitse. Hänen eläimelliset äänensä hukutin upottamalla huuleni hänen huulilleen ja niiden kaiku kiiri vartaloni lävitse. Halusin hänen tulevan, halusin itseni tulevan ja kun tunsin hänen alkavan puristella ympärilläni, oma orgasmini lähti liikkeelle selkärangasta asti. Tällaista hurmiota en ollut kokenut koskaan kenenkään muun kanssa, tajusin siinä hetkessä. Rakastin Juliettaa yhä. Enemmän kuin ketään muuta.

**********

Lucas on oman surunsa ja omasta tahdostaan riippumattoman selibaattinsa vuoksi erityisen vaarallisessa tilassa ja se johti tähän. Alkoholilla oli lopultakin hyvin vähän osuutta asiaan, kuten sillä todellisuudessa ei koskaan ole. Pettäminen johtuu aina jostakin syystä, muusta kuin alkoholista, halusi pettäjä uskotella mitä tahansa. Ei se, mitä sinä ajattelet, vaan toimitko niiden ajatusten mukaan. Lucas toimi. Hän sulki vaimonsa ajatustensa ulkopuolelle ja toteutti itsekkäästi omaa himoaan.

Lucasin monista puolista siis itsekkyys lopultakin on se kaikkein voimakkain. Mitä luulette, että jatkossa tapahtuu? Jääkö Lucas kiinni? Tunnustaako hän Rachelille itse? Jatkuuko suhde Juliettaan?

Hyvää joulua kaikille lukijoille

Hyvää Joulua!

-Arwen

Latauslinkkinä rakentamani joulupukin talo galleriassa: House of Santa

4. Ongelmia paratiisissa

Testin tulos ei tullut minulle yllätyksenä ja olin aivan täydellisen onnellinen. Aina siihen hetkeen asti, kunnes pahoinvointi jälleen iski ja kumarruin pöntön ylle oksentamaan. Miksi tämän piti olla näin kauheaa?

Rachel hymyili itsekseen ja arvasin välittömästi, mistä oli kyse. Hänen hoikasta varrestaan ei vielä näkynyt mitään, mutta olin kuullut hänen oksentavan aiemmin.

-Mulla on tässä tulossa hummeritortellineja. Malttaisitko odottaa ihan pienen hetken,
sanoin nähdessäni miten hän suuntasi ottamaan aamupalan tähteitä jääkaapista.
-No mä otan jonkun hedelmän sitten tähän väliin,
hän mutisi ja kätkin oman hymyni.

-Mä en voi pitää tätä yhtään pidempään sisälläni,
Rachel lopulta sanoi kiemurreltuaan hetken tuolilla.
-Mä olen katsellut, että sä hädin tuskin pysyt istumassa. Missä palaa?
-Meille tulee vauva!

-Mahtavaa,
vastasin lämpimästi, hymyilin ja jatkoin syömistä. Rachelille se ei nähtävästi riittänyt, sillä hän äkkiä nyyhkäisi ja ryntäsi kylpyhuoneeseen. Riiputin päätäni hetken. Voi helvetti. Nyt joutuisi miettimään sanojaan entistä tarkemmin. Nousin ylös ja kävelin perässä. Hän ei ollut lukinnut ovea, joten avasin sen ja löysin hänet itkemässä altaan äärellä. Suljin hanan, nostin hänet istumaan kaapin päälle ja pyyhin kyyneleiset posket.

Rachel katsoi minua vakavana ja näin, että hän oli valmis itkemään lisää.
-Mä rakastan sua tosi paljon, tiedäthän sä sen? Ja mä oikeasti olen tosi onnellinen siitä, että meille on tulossa vauva. Ihan oikeasti. Sun raskaushormonit taitaa tehdä susta tavallista herkemmän?
Hän nyökäytti päätään, uskaltamatta puhua. Arvasin hänen salpaavan itkua sisälleen.
-Rakastathan sä mua vielä,
kysyin.

Rachel voihkaisi ja veti mun pääni olkaansa vasten. Tunsin, miten hänen sydämensä läpätti ja tiesin siitä, että hänen tunteensa olivat juuri muuttumassa itkuisesta ihan joksikin muuksi. Suutelin hellästi ihoa, jonka paita jätti paljaaksi ja Rachel sävähti kuumaksi sekunnissa. Kuulin hänen henkäisevän ja reaktio sai minut valmiiksi hetkessä.

-Rachel,
kuiskasin ja hämmennyin, miten ääneni oli käheä ja karhea himosta. Hän ei vastannut, tarttui vain hiuksistani kiinni, veti taaksepäin ja suuteli. Upposimme siihen molemmat ja hetkeä myöhemmin rakastelimme kiihkeästi juuri siinä paikassa. Jälkeenpäin meitä nauratti.
-Vessanpönttöä me ei olla vielä kokeiltu,
Rachel virnisti.
-Jätetään se toiseen kertaan, sinä hullu, raskaushormonien villitsemä nainen,
kuiskasin ja suukotin häntä.

Aamut olivat kaikkein pahimpia. Emme voineet Lucasin kanssa edes haaveilla rakastelusta aamuisin, sillä voin järjettömän pahoin. Mikä tahansa tuoksu saattoi herättää minussa oksennusrefleksin sekunneissa ja sitten oli taas juostava. Hirvittävän vaikeaa. Piti syödä, mutta se oli lähes mahdotonta.

Keli oli kolea jatkuvasti ja vaikka meillä olikin keskuslämmitys talossa, tunsin jatkuvaa kylmyyttä pahoinvoinnin takia. Sen vuoksi sytytin takan. Ja myös ihan vain nauttiakseni takkatulen kotoisuudesta. Kaipasin takaisin Windenburgiin nyt enemmän kuin koskaan. Olisin halunnut jutella äitini kanssa kasvotusten raskaudesta ja pohtia ja hämmästellä asioita ystävieni kanssa teekupin äärellä. Välillä mieleeni yritti tulvehtia katkeruus sen johdosta, että Lucas oli tehnyt kaikki päätökset ja minun tehtäväkseni jäi vain seurata niitä.

Laitoin television päälle ja sieltä tuli parhaillaan Mamma Italian kokkausohjelma.
-Ei meillä vaan ole keittiössä tuollaista harmaatukkaista mummelia kokkaamassa,
virnistin.

-Ei, mutta yksi lihaksikas ja paidaton mies löytyy,
Lucas pullisteli ja tunsin saman tien tutun himon kouraisun lävistävän minut. Miten rakastinkaan miestäni ja halusin häntä. Tunsin, että hän ei vastannut ihan täysin samalla tavalla tunteisiini. Tiesin hänen rakastavan minua, sitä en epäillyt, mutta rakkautemme ei ollut tasapainossa eikä ehkä olisi koskaan. Olin päättänyt jo aikoja sitten, että tämä riittäisi minulle. Se, että Lucas kuitenkin rakasti minua.

Pukeuduin aamupalan jälkeen ja tällä kertaa sain sen syötyä kerralla loppuun. Ei se kuitenkaan auttanut, sillä hetkessä pahoinvointi kiiri jälleen ylitseni ja juoksin loppumatkan kylpyhuoneeseen, jotta en oksentaisi lattialle. Siinä meni se aamupala, ehdin ajatella, kun suolet tuntuivat työntyvän vatsalaukun mukana ulos kurkusta.

Hampaiden varovaisen pesun jälkeen menin tietokoneelle. Katselin hetken Windenburgista maalattua taulua ja antauduin ikävälle. Se sai minut valitsemaan Skypen ja toiveikkaasti katsoin, löytyisikö ketään tuttua linjoilta. Tietenkään ei ollut. Ei tähän aikaan. Pettyneenä suljin koneen.

Tuskastuneena katselin, miten taas satoi. Täällä tuntui satavan ihan aina. Koko ajan. Kirja oli tietenkin jäänyt parvekkeen pöydälle ja sain syyttää vain itseäni siitä, että se oli nyt kostunut. Varovasti siirsin sen takaisin sisään, sillä en ollut ehtinyt lukea vielä kaikkea tietoa sen sivuilta. Se saisi kuivua rauhaksiin takan päällä.

Aikaa myöten raskauteni alkoi näkyä ulospäin ja vaihdoin tiukat housuni huomattavasti mukavampaan asuun. Vatsa oli vasta pieni kumpu, mutta minun näkökulmastani se oli valtava. En nähnyt enää varpaitani. Aloin vaistomaisesti vältellä seksiä, sillä asentojen löytäminen alkoi olla haastavaa. Puhuin asiasta Lucasin kanssa ja hän oli hyvin lempeä. En osannut sanoa oliko hän ärtynyt vai ei, sillä vaikka olenkin taitava lukemaan toisia, oma mieheni ei kuulunut helposti luettavien kastiin. En ikinä tiennyt mitä hän ajatteli ellei hän sanonut ajatuksiaan ääneen.

Joshua tuli yhtenä iltana syömään meille ja jälleen kerran Lucas joutui lähtemään kesken kaiken takaisin töihin.
-Saanko kysyä jotain?
-Tietenkin.
-Oliko teillä Arianan raskauksien aikana vaikeaa?
-Onko teillä ongelmia?
-No ei ehkä ihan varsinaisia ongelmia,
jätin lauseen kesken. En pystyisi kysymään Joshualta olivatko he harrastaneet seksiä sen jälkeen, kun Arianan vatsa alkoi näkyvästi kasvaa. Olinko normaali? Mikään opas tai sivusto ei vastannut tähän kysymykseen. Seksi oli lakannut väliltämme lopulta kokonaan enkä edes kaivannut sitä. Mietin, vaivasiko asia miestäni ja vaikka yleensä puhuimme aivan kaikesta, tätä en uskaltanut häneltä kysyä.

Istuimme hiljaisuuden vallassa aina siihen asti kunnes Joshua sai syötyä. Sen jälkeen vein hänen lautasensa pois, mutta Arianan mies ei tällä välin hievahtanutkaan, joten palasin hänen seuraansa istumaan.
-Meidän seksielämämme on aina ollut vaikea,
hän sanoi yhtäkkiä ja hätkähdin, taisin punastuakin vähän. Joshua oli ymmärtänyt, mitä halusin kysyä. Hän näytti niin pohjattoman surulliselta, että tunsin kyynelten alkavan putoilla poskilleni. Istuimme sillä tavalla hyvän aikaa ja sitten hän vain nousi, puristi lempeästi olkapäästäni ja toivotti hyvää yötä.

**********

Rachel kaipaa kotiin. Windenburgiin. Heidän suhteensa on kohdannut ensimmäisiä isoja kysymyksiä. Miten he selviävät tästä? Riittääkö heidän tasapainoton rakkautensa?

Olen itse ollut raskaana kolme kertaa. Jokainen raskaus on ollut erilainen ja olen käynyt läpi mitä erilaisempia asioita ja tuntemuksia niiden aikana. Halusin tuoda tähän osaan pienen riipaisun niistä ajatuksista ja tunnelmista, joita raskaana oleva nainen todella kokee. Syvällisemmin niitä ei ole aikaa jäädä käsittelemään, mutta ehkä tavoitin kuitenkin pienen murto-osan näistä tekstissäni.

3. Rachel

Katselin ympärilleni hieman hämmentyneenä uudesta asunnosta. Olin antanut Rachelille täysin vapaat kädet ja asunto oli hänen näköisensä.

En oikein tiennyt miten suhtautua kaikkeen tähän vaaleanpunaiseen, ruusutauluihin seinillä, aforismeihin.
-Etkö sä aio syödä,
vaimoni kysyi saatuaan suunsa tyhjäksi.
-Aion. Ihan kohta.
-Täällä on niin ihanan kodikasta,
hän huokaisi tyytyväisenä.
-Niin. Niin on.
Olen luonteeltani varsin äijämäinen, mutta kuitenkin fiksu, joten päätin pitää suuni kiinni.
-Tarvitaan vielä kasveja,
Rachel yhtäkkiä tokaisi, aivan kuin keskustelumme olisi jäänyt kesken asian tiimoilta hetki sitten.

Keittiö oli oikeastaan ainoa, johon olin itse tyytyväinen. Se oli simppeli ja suoraviivainen. Tavarat olivat omilla paikoillaan koreissa ja laatikoissa, turhat esineet oli piilotettu kaapistoihin. Sinnekin tosin Rachelin oli pitänyt laittaa yksi aforismitauluistaan. "Clean kitchen is a sign of a wasted life." En tiennyt, oliko kyseisen lauseen tarkoitus olla piikki minulle.

Keittiön ja ruokatilan nurkkaukseen jäi juuri sopivasti tilaa olohuoneelle. Irvistin hieman tälle kynttilöiden määrälle, mutta sitten ajattelin, että Rachelilla oli tähän oikeus. En ollut kysellyt pahemmin hänen mielipidettään muutolle. Hän oli jättänyt perheensä ja työnsä lähteäkseen mukaani suurkaupunkiin. Tämä koti olisi hänen valtakuntaansa, joten hän saisi mitä hän halusi.

Makuuhuoneessamme jatkui sama vaaleanpunainen linja. Minä pohdin käytännöllisesti, että siinä tilassa minä rakastelisin vaimoani ja sulkisin silmäni yön ajaksi, joten olisi aivan yhden tekevää minkä näköinen se tila olisi, kunhan sänky oli hyvä.

Olin saanut ihan oman työhuoneen. Siinä kohtaa olin jo vähän neuvotellut ja saanut läpi toiveen siitä, että verhot olisivat mieluummin vaikka violetit kuin vaaleanpunaiset. Minun pitäisi kuitenkin tehdä täällä töitä.

Huoneessa oli juuri sopiva nurkkaus arkistokaapille ja sinne sain tungettua kaikki työpaperini.

Elämämme alkoi pikkuhiljaa löytää omat uomansa. Rachel oli ensi alkuun ollut hieman eksynyt, mutta sittemmin hän oli hakenut omat tapansa ja tekemisensä työpäivieni ajaksi. Hän luki todella paljon erilaisia kasvatusoppaita ja olimme puhuneet lasten hankkimisesta. Minun mielestäni asialla ei ollut kauhea kiire, mutta ymmärsin vaimoani. Hän tarvitsi itselleen puuhaa.

Koska olin parempi keittiön puolella, minä pidin meidän ravinnostamme huolen.

-Mä sovin sun siskon kanssa, että menen sinne nyt heti aamusta,
Rachel tuumasi asetuttuamme syömään.

-Ennen kuin mä lähden töihin,
hämmästyin. Olimme ottaneet tavaksi rakastella aamulla tai ennemminkin voisi sanoa, että tunsimme siihen pakottavaa tarvetta. Seksi aamuisin oli ihanan kiihkeää ja vähän hätäistäkin. Nautimme siitä molemmat suuresti, sillä se oli myös tietyllä tapaa aina täysin suunnittelematonta. Olimme löytäneet monia luovia tapoja ja paikkoja rakastella.

Rachel näytti hieman syylliseltä ja minulle tuli heti huono omatunto. Olin saanut ajattelemattomalla lausahduksellani tilanteesta negatiivisen.
-Anteeksi,
sanoin välittömästi, mutta vaimoni ilme ei edelleenkään muuttunut. Niinpä otin kasvoilleni irvokkaan ilmeen ja muunsin ääneni matalaksi:
-Rouva on hyvä ja maksaa sitten myöhemmin.
Iskin silmää ja Rachel purskahti viimein nauramaan.

Blackwoodeilla oli täysi tohina heti aamusta. Juuri sellaista elämää, jota minä kaipasin itselleni. Kuuntelin Marquisin ja Sienan kinastelua ruokapöydän ääressä ja jokin siinä sai vereni hyytymään. Kumpikaan lapsista ei vaikuttanut olevan ihan täysin... kunnossa. En tiedä miten olisin sen muotoillut paremmin.
-Hei, tuu tänne sieltä istumaan äläkä nyhjötä siellä yksiksesi.
-Onhan mulla Matias täällä,
yritin vaimeasti. Poika tuijotti televisiota eikä huomioinut minua millään tavalla. Hän painoi päätään sitä syvemmälle hartioiden väliin mitä kiivaammaksi sisarusten kiistely pöydän ääressä kiihtyi.

-Tää on aina tällaista,
Ariana huokaisi ja komensi sitten lapsensa hiljaisiksi. Se oli jostain syystä vielä pelottavampaa kuin heidän riitelynsä. Juttelimme Arianan kanssa niitä näitä siihen asti kunnes lapset sinkaisivat ovesta ulos reput selässään.

-Ariana, onko kaikki hyvin,
kysyin ja katsoin kälyäni pitkään ja tutkivasti.

-Tää on vaan aina tällaista,
hän sanoi häkeltyen ihan täysin ja näin paniikin vilahtavan hänen kasvoillaan. Samassa Ariana nousi ja alkoi siirrellä astioita tiskipöydälle. Tajusin hänen itkevän.

En sanonut mitään. Menin vain perässä, otin astiat hänen käsistään ja laskin ne altaaseen, vedin hänet tiukkaan halaukseen.
-Kiitos,
Ariana sanoi saatuaan vihdoin tunteensa hallintaan. Hän ei ollut valmis puhumaan, joten en painostanut.

Keksin, että tarvitsemme jotain muuta ajateltavaa, joten vein kälyni irkkupubiin, josta oli netissä lukenut.

Olimme vasta saaneet tilauksen tehtyä, kun tunsin äkkiä pahoinvoinnin hyökyvän ylitseni. Tunsin suorastaan Arianan tutkivan katseen.

-Oletko sä raskaana,
hän kysyi.

Jähmetyin ja käänsin katseeni pois. Aloin laskea sormilla päiviä ja viikkoja. Hyvänen aika!

-Sa-saatan mä olla,
änkytin silmät selällään.
-Sun ei varmaan kannata sitten juoda,
Ariana huomautti.

-Anteeksi, en voinut olla kuulematta. Ensinnäkin onneksi olkoon. Siksi toisekseen: me blackiet olemme aina käyttäneet raskausoluita sekä synnytysoluita, jo viidakoista lähtien. Siinä ei ole vähän nautittuna mitään vaarallista sinulle tai sikiölle. Päinvastoin se voi auttaa pahoinvointiin.

Katsoin miestä täysin sanattomana.
-Ja tää on Maxwell Blackteak,
Ariana totesi sivusta myhäillen.
-Kyllä, juuri hän,
mies vastasi ja kumarsi arvokkaasti.
-Hauska tutustua,
sanoin heikosti. En ollut koskaan tavannut häntä. Maxwell tutki meidän historiaamme ja tiesi siitä taatusti enemmän kuin kukaan muu elossa oleva blackie. Hänen tyttärensä oli itse asiassa mieheni kotona auttamassa Carleighn hoitamisessa. Lucasin vanhemmat olivat käymässä vanhoiksi, joten Zalan apu oli todella tarpeen.

-Enköhän minä sitten uskalla juoda vähän,
sanoin epäröiden ja maistoin olutta varovasti. Pahoinvointi, joka minulla oli hetki sitten ollut, alkoi työntyä välittömästä taka-alalle. Silmäni pyöristyivät.
-Kas niin. Siinä näet. Aito blackie.
Se lämmitti sydäntä oikein erityisesti, sillä olin saanut toistuvasti kuulla olevani puoliverinen äitini ollessa mongoli.

Ariana ja minä vietimme oikein mukavan iltapäivän jutellen Maxwellin kanssa ja hänen kertoillessa meille kansamme historiasta siinä ohessa. Päätin itsekseni, että menen vielä varmuuden vuoksi apteekin kautta kotiin. Halusin jotain muutakin kuin vahvan oletuksen tilalleni.

**********

Extrakuva

Koska miksi ihmeessä soittaa kitaraa muuten kuin kasvot seinää kohden. Joku on arka tai jotain?



Rachel pääsi ensimmäisen kerran ääneen. Hänen luonteeseensa se ei tuonut yhtään lisävalaistusta, sillä Rachel on hyvinkin juuri sitä, millaiseksi olen hänet kirjoittanutkin: rakastava ja uskollinen. Hän on kohtalaisen tarkkasilmäinenkin ja huomasi, että Arianan ja Joshuan lapsikatraassa kaikki ei ole ehkä ihan hyvin.

Tarinan ulkopuolelta: Marquisin luonteenpiirre on paha, Siena on kleptomaani ja Matias taisi olla paha hänkin. Siinä sitä on katrasta kerrakseen!