31. I get what I deserve

New divide - Linkin Park

"I remember black skies, the lighting all around me.

I remember each flash, as time begun to blur. 

Like a startling sign, that fate had finally found me

and your voice was all I heard, that I get what I deserve."

Maalasin ja kuuntelin samalla musiikkia. Vihdoin maalasin. Vihaisia tauluja, kuunnellen vihaista musiikkia.

Siksi en kuullut hänen tuloaan. En nähnyt häntä.

"There was nothing inside, the memories left abandoned.

There was nowhere to hide, the ashes felt like snow

and the ground caved in

between where we were standing

and your voice was all I heard, that I get what I deserve."

Minun näkökulmastani hän oli äkkiä siinä. Mies. Hyppäsin puoli metriä ilmaan ja nostin nyrkkini pystyyn. Kukaan ei satuttaisi minua enää. Tai ehkä satuttaisikin, mutta ei ilmaiseksi.

-Älä pelästy. Et kuullut kun huhuilin sua,
hän aloitti lempeällä äänellä.

-Kuka sä olet ja mitä sä teet täällä,
keskeytin hänet ja tiukkasin vastauksia syyttävällä äänellä. Tunsin, että pelko vapisi sielussani, mutta työnsin sen syrjään ja näyttelin karskia.

Hän on pelästynyt. Valtavan pelästynyt pieni tyttö. Pieni tyttö, joka on raskaana. Vaistomaisesti peräännyn hieman, sidon käteni tiukasti kylkiini kiinni. Hän yrittää urheasti peittää pelkonsa. Kerron hänelle rauhallisesti, kuin pillastunutta hevosta tyynnytellen, että olen Cael Fleming ja tuolla rannalla odottaa vaimoni Julia. Että asumme tässä lähistöllä ja olemme nähneet hänet useasti, aina yksin, ja olemme huolissamme. Hän tiuskii, että hän huolehtii kyllä itse itsestään. Se tekee minut entistä surullisemmaksi. Haluan auttaa häntä, mutta ennen sitä minun on saatava hänen luottamuksensa ja luulen, että se ei tule helpolla.

Mies kertoo olevansa rakennusalan ammattilainen, ilman töitä tosin tällä hetkellä. Sen vuoksi hänellä on aikaa, hänellä ei juuri ole muuta kuin aikaa, ja hän haluaisi auttaa minua kunnostamaan taloa. Vauvaa varten.
-Käy juttelemassa vaimoni kanssa. Hän vahvistaa sanani.

Kävelen hänen vaimonsa luokse jo ihan siksikin, että pääsen kauemmas hänestä. Miehestä.
-Cael taisi pelästyttää sinut,
Julia sanoo ja hänen äänensä on äidillinen. En tiedä miksi, mutta häneen luotan vaistomaisesti.
-Vähän ehkä,
mutisen ja rypistän kulmiani.

-Cael on oikeasti tosi rasittava, kun hänellä ei ole mitään tekemistä. Hän saa rakennustavaroita edullisesti ja tykkää juosta kirpputoreja ja muita vastaavia läpi vapaa-aikanaan. Meidän koti on katosta lattiaan asti täynnä tavaraa, joka oikeasti ei mahdu sinne. Ei ole mahtunut enää pitkiin, pitkiin aikohin, mutta aina tuo hamstraa lisää,
Julia huokaa ja huomaan pienen hymynpoikasen pyrkivän toiseen suupieleeni. Juttelemme pitkään ja jonkin ajan päästä myös Cael tulee paikalle, varovasti. Hän jää kauemmas ja he saavat lopulta taivuteltua minut harkitsemaan apua. Tosiasiassa olen epätoivoinen. Vauvan syntymä on lähestymässä ja olen täydellisen yksin. Tiedän, että taloa pitäisi kunnostaa, mutta en osaa tehdä sitä itse.

Niinpä Cael käy ensi alkuun koulupäivien jälkeen mittailemassa ja suunnittelemassa sekä aloittaa remontoimaan taloa. Vähän aprikoiden suostun lopulta antamaan hänelle vara-avaimeni, jotta remontti etenisi reippaampaa vauhtia.
-Oletko yhtään tuuminut minkälaista värimaailmaa haluat,
hän kysyi minulta yhtenä päivänä.

Istuin alas, jopa samalle sohvalle, ja se oli paljon minulta.
-Värimaailmaa? Kuule, ihan mikä tahansa käy, kunhan se ei oo lautaa,
vastaan vinosti hymyillen.

-Siis ei lautaa. Just kun mä olin ehdottamassa sitä sulle,
hän huokaa teatraalisesti ja saa minut naurahtamaan. Häkellyn vähän ja pakenen lopulta yläkertaan tekemään läksyjä.

Cael löytää tarjouksesta kohtalaisen neutraalia tapettia. Hän alkaa kantaa kotiini uusia huonekaluja vastustelustani huolimatta. Cael kertoo löytäneensä ne edullisella ja kunnostaneensa. Lopulta en jaksa enää vastustella, sillä kotini alkaa näyttää sievältä. Hän hioo ja öljyää vanhaa lattiaani. Siitäkin on tulossa kauniin värinen.

Keittiöön en ole antanut hänen puuttua ja siitä olemme käyneet lempeää kädenvääntöä.

Eräänä päivänä kotiin tullessani minua odottaa uusi sänky. Olen haltioissani.

Uusi kirjoituspöytäni näyttää myös paljon paremmalta kuin edellinen.

Lasketun ajan lähestyessä Julia ja Cael saapuvat vierailulle yhdessä ja he tuovat mukanaan vauvan kehdon. Ensimmäistä kertaa lapsi alkaa tuntua minusta todelliselta.

Tottakai olen tiennyt, että vauva tulee uloskin joku päivä. Vatsani on kasvanut ja olen tuntenut vauvan liikkeet jo pitkän aikaa. Siitä huolimatta kehdon näkeminen aiheutti kehossani humauksen lailla oivalluksen, että olen todellakin saamassa lapsen. Vieraiden lähdettyä kiiruhdan suihkuun, sekin Caelin asentama, ja yritän rauhoittua lämpimän veden alla.

Kuivatessani itseäni katselen tyytyväisenä ympärilleni. Olen tyytyväinen siitä, että uskalsin lopultakin luottaa tähän pariskuntaan. En tunne enää itseäni niin yksinäiseksi.

Juuri vähän ennen synnytystä kotiini saapuu vielä muutamia tavaroita. Cael kysyy, mihin haluan lastensängyn ja ilmoitan haluavani sen oman vuoteeni jalkopäähän. Varsinainen lastenhuone on vielä täysin kesken ja arvelen haluavani pitää lapsen jatkossakin lähelläni.

Pillahdan itkuun nähdessäni lasten lelun olohuoneen lattialla. Cael hieraisee niskaansa hämmentyneenä, mutta ei lähesty minua, vaikka arvaan hänen tahtovan halata minua. Olen kiitollinen siitä, että hän jää pienen matkan päähän, sillä luottamukseni on vielä hauras. Ääni minun päässäni kertoo edelleen, että saan ihan juuri sen mitä ansaitsenkin ja koska karkasin kotoa, ansaitsen vain rangaistuksia tuhmuudestani. Hänen äänensä. Aina ja ikuisesti.

**********

Tarinaan astui mukaan naapurissa asusteleva pariskunta, Cael ja Julia Fleming. Heidän myötään Lucindan koti alkaa näyttää jo huomattavasti asuttavammalta.

Seuraavassa osassa nähdään sitten jo tulevan sukupolven syntymä. Mitä luulette, kumpaa sukupuolta tuleva lapsi on?