21. Carnival of rust

Carnival of rust - Poets of the Fall

"It's all a game, avoiding failure, when true colors will bleed.

All in the name of misbehavior and the things we don't need.

I lust for after no disaster can touch, touch us anymore,

and more than ever, I hope to never fall, were enough is not the same it was before.

Come feed the rain

'cause I'm thirsty for you love dancing underneath the skies of lust.

Yeah feed the rain

'cause without your love my life ain't nothing but this carnival of rust."

Askeleeni johdattivat minut toiselle puolelle kaupunkia. Kävelin ja kävelin, lunta satoi, pakkanen kipristeli poskiani. Oli vuoden pahimmat kylmät menossa. Se ei kuitenkaan estänyt kävelyäni ja lopulta löysin itseni baarista.
Vieressäni istui todella kiehtovan näköinen nainen ja tajusin ajatusteni lipsuvan erittäin vaarallisille vesille. Olin kuitenkin niin vihainen ja typertynyt, että työnsin päättäväisesti kaikki mahdolliset itsesyytökset syrjään ja päätin esittäytyä.

-No hei Robin. Mä olen Mariya Iona. Ostatko meille paukut?
-Tottakai. Mitä neidille saisi olla?
-No vuosisadan pahin lumimyrsky menossa, niin miten olis Myrsky vesilasissa?

-Baarimikko,
ehdin aloittaa kun tämä jo vastasi.
-Juomia tulossa.
-Ja piikki auki. Pidä niitä tulemassa.
-Tottakai herra Blackmoor,
hän vastasi ja tajusin, että hän tiesi todellisen identiteetin aliakseni takana ja tunnisti minut.
-Herra Blackmoor,
Mariya kysyi tutkivasti ja hövelisti kerroin hänelle urastani. Halusin tehdän tähän naiseen vaikutuksen ja onnistuinkin. Hän siirtyi yhä lähemmäs ja lähemmäs istumaan.
-Meillä olisi tuolla alakerrassa yksityisbaari,
baarimikko vinkkasi monta drinkkiä myöhemmin ja humalaisen naureskelun kera me siirryimme sinne.

-Täällä ei oo, hik, baarimikkoa,
Mariya sanoi. Hän oli saanut hikan matkalla alakertaan ja se oli jotenkin tosi suloista humalaisessa mielessäni.
-Tehdään itse drinkit,
sanoin, mutta en päässyt tiskin taakse, sillä Mariya yllättäen laittoi kätensä reidelleni. Hän hieroi sitä varmoin ottein ja tunsin humalatilastani huolimatta muutakin seisovan kuin pelkän järkeni.

Mariyan käsi nousi haaroihini ja puristi niin vastustamattomasti, että ähkäisin.
-Sähän olet komean kokoinen,
hän sanoi harittavin silmin ja jos sitä ennen olisi ollutkin jokin järjen hiven jäljellä, ei ollut enää. Käännähdin ja lukitsin hänet itseni ja baaritiskin väliin. Avasin jakun ja paidan lähes väkivalloin, jotta pääsin käsiksi hänen rintoihinsa. Sen jälkeen en juurikaan muista enää mitään muuta kuin sen, että Mariya huusi nautinnosta, pitkään. En edes tiedä tulinko vai en.

Otin taksin kotiin ja menin vierashuoneeseen nukkumaan.

Heräsin ennen Kaitlinia ja kävin pikaisesti kylmässä suihkussa. Se herätti minut täysin. Olin pahoinvoiva.

Lähdin talosta vaimoni vielä nukkuessa ja suunnistin isälleni.
-Voinko olla täällä seuraavan yön,
kysyin häneltä. Isä katsoi vain kerran verestäviin silmiini ja nyökkäsi sitten.
-Mä taidan haluta olla vähän ulkona,
mumisin.
-Odota hetki,
hän sanoi, kävi jossain ja tullessaan takaisin lykkäsi käteeni pakatun leivän sekä pienen termarin kahvia.
-Kiitos isä.
-Mene selvittämään pääsi.

Kävelin pitkään, tällä kertaa saaressa, turvallisesti. Jossain vaiheessa vointini muuttui heikosta huteraksi, sitten ontoksi ja silloin söin ja join isäni antamat eväät. Pakkanen oli hurjissa lukemissa.

Lunta satoi sankasti. Puhelimeni piippasi kerta toisensa jälkeen ja katsomattakin tiesin, että se oli Kaitlin. En kuitenkaan voinut vastata, en tiennyt mitä sanoisin, joten jätin viestit lukematta.
Kun pakkanen lopulta kävi ylivoimaiseksi, suuntasin sisälle, kävin kylvyssä ja sen jälkeen nautin kaakaosta perheeni parissa ennen nukkumaan menoa. Kun heräsin, oli vielä pimeää. Lähdin aikaisella aamulautalla takaisin mantereelle.

Järkytyksekseni löysin Kaitlinin ulkoa. Hän oli jäätynyt yön pakkasissa. Ymmärsin samalla sekunnilla, että hän oli todennäköisesti harhaillut etsimässä minua, joutunut hypotermiaan ja lakannut ymmärtämästä, että hänellä on kylmä. Kaitlin oli riisunut talvitakkinsa ja käsineensä. Tunsin oloni helvetillisen syylliseksi.

"Don't walk away, don't walk away, oh when the world is burning.

Don't walk away, don't walk away, oh when my heart is yearning. 

Don't walk away, don't walk away, oh when the world is burning.

Don't walk away, don't walk away, oh when my heart is yearning."

**********

Vuotta myöhemmin

"Ryyppäämään, ryyppäämään joka aamu sännätään ja kun päivä on ohi niin lisää kännätään. Tahdon olla juovuksissa aina sekä maanantaina, tiistaina, keskiviikkona ja torstaina."
Järjetön renkutus soi baarissa ja teki minut kiukkuiseksi. Tottahan se oli. Halusin olla juovuksissa. Ja olin. Koko ajan. Syyllisyys painoi niskassani sellaisin tavoin, että en kestänyt kohdata sitä, joten turrutin itseni alkoholilla.

Vieressäni istuva mies alkoi viritellä kanssani keskustelua. Katsoin poispäin. Ajattelin, että eleeni olisi riittävän torjuva pysäyttääkseen tämän tunkeilun. Ei ollut.

-Vittuako sä siinä länkytät,
sanoin kylmästi ja se sulki miehen suun.

-Rob, menehän hetkeksi katsomaan vaikka urheilua,
baarimikko ehdotti. Hän tiesi ja tunsi jo minut, ymmärsi olla puhumatta liikoja, kantoi olutta pöytään mitään kyselemättä. Blackien verenperintönä kestin alkoholia keskimääräistä paremmin jo muutenkin ja nyt, kun olin ryypännyt jo vuoden, join käsittämättömiä määriä. En kokenut harvoina selviämisen hetkinä vieroitusoireita ja sain kiskoa mitä tahansa alkoholia kaksin käsin päästäkseni turruttavaan humalaan.

Murahtaen tottelin ja siirryin television ääreen. Sitten tunsin sen, kivun, ja juoksin pikaisesti vessaan.

Itkin kopissa. Ei, en itkenyt. Paruin. Huusin tuskaani.

-Oletko kunnossa,
kuulin äänen oven takaa ja tunnistin sen mieheksi, joka oli yrittänyt jutella minulle. En osannut olla edes vihainen, en sillä hetkellä.
-En,
vastasin parkuen. Hän sai minut houkuteltua lopulta kopista ulos ja puhuin hänelle vaimoni menettämisestä. Sitä edeltävistä tapahtumista vaikenin kuin muuri.

-Hei kiitti sulle, kiitti,
sanoin ja halasin miestä humalaisesti.
-Mä oon tosi pahoillani sun puolesta ja jos sä koskaan tarviit jutteluseuraa, niin mä oon kyl aina valmis kuuntelemaan,
hän vastasi. Kiitin vielä ja poistuin sen jälkeen baaritiskille takaisin.

-Rob. Terve,
vasta istuuduttuani katsahdin vierustoveriani.

Se oli agenttini.
-Ai moi Percy. Kiva nähdä sua hei! Otetaas oluet ja jutellaan.
Percy katsoi minua hetken sanattomana, kohautti sitten olkapäitään ja joi kanssani sen illan.

Kotiin päästyäni sytytin takan makuuhuoneessa ja lämmittelin sen vierellä.

En ollut puhunut kenellekään siitä, mitä oli tapahtunut ennen Kaitlinin kuolemaa enkä aikonut puhuakaan. En edes ajatellut sitä. Syyllisyys oli aivan liian musertava. Isä ja Sandra olivat laukanneet lähes päivittäin kotonani ja ilman Sandran kärsivällisyyttä ja avuliaisuutta asunto olisi hukkunut paskaan. Hän hoiti pyykit, tiskit ja imuroinnin sekä pesi lattiat. Ainoa asia, jonka itse tein. oli puutarhan hoito. Siihen pystyin jopa humalassa. En myöskään puhunut kenellekään yhdestä karmaisevasta tosiasiasta liittyen Kaitlinin kuolemaan. Hän oli nimittäin raskaana. En menettänyt siis vain vaimoani vaan menetin myös syntymättömän lapseni. En kyennyt mitenkään sovittamaan tekoani ja pidin itseäni yksinomaan ja pääsääntöisesti syyllisenä heidän kuolemaansa. Olin liian pelkuri tehdäkseni itsemurhan. Sen vuoksi ryyppäsin, sillä muuten en vain kestänyt elää.

**********

Mä teen nyt tunnustuksen:
Tapoin Kaitlinin ihan tahallani. Juonen takia. Se kävi paljon helpommin kuin odotin ja olin yllättynyt siitä, että hän ei pyrkinyt sisään ollessaan jäätymispisteessä. Olen siis murhaaja. Hyi-hyi. =D

Mä olen oikeasti odottanut, että milloin mä saan tämän kyseisen biisin laittaa teille lukumusiikiksi. Se on yksi mun ehdottomista lemppareista ( monien muiden ohella!!! ). Tämän biisin eriskummallinen tunnelma on sekoitus haikeutta ja jollakin tapaa korruptoituneisuutta ja se sopi tähän osaan kuin nenä päähän.

Tarinassa Kaitlin siis oli raskaana kuollessaan. Pelissä hän ei ollut. En siis ole kuitenkaan kaksoismurhaaja... huh... Pakko tämä kuitenkin tähän väliin vielä todeta.

Robin on hänen/heidän kuolemansa jälkeen pahassa paikassa. Miten hän selviää ja mitä hänen elämässään tästä eteenpäin tapahtuu?


Olen aloittanut jonkinsorttisen blogin pelaamiseen liittyen, eli ei niinkään tarinoita kuin tarinointia pelaamisesta, muodonmuutoksia jne jne.

With love, Arwen