"Her feelings she hides
her dreams she can't find.
She's losing her mind
she's fallen behind.
She can't find her place
she's losing her faith.
She's fallen from grace
she's all over the place.
She want's to go home
but nobody's home.
It's where she lies
broken inside.
With no place to go
no place to go, to dry her eyes
broken inside."
Joulun tullessa olin jo niin kotiutunut kuin se ylipäätään oli mahdollista. Syvä, ontto onkalo minussa kertoi joka hetki, että olin yksin. Kävin koulua, paikallista, mutta en jutellut kenellekään. Olin se outo tyttö risoissa vaatteissa, joka vain saapui paikalle, opiskeli, söi yksin ja lähti pois. Jouluna kuitenkin raahasin sisään kuusen ja koristelin sen arkusta löytämilläni koristeilla.
Katselin puuta mieli tyhjänä. Olin paketoinut tyhjiä laatikoita kuusen alle ja mietin miksi. Se oli niin typerää. Typerää ja tarpeetonta. Halusin kotiin. Halusin epätoivoisesti kotiin. Jopa äitini draamakohtauksineen olisi kelvannut nyt. Mutta sitä kotia ei enää ollut. Olin itse poistanut sen yhtälöstä karatessani, luottaessani kiltin näköiseen mieheen. Olin ollut typerä, typerä kakara!
Puhisten menin ulos ja korjasin sen sadon, joka talvella kasvoi.
Olin tyytyväinen romuluisen taloni ulkonäköön. Se näytti ihan yhtä raiskatulta kuin itse olin. Hirvittävää sanoa, mutta totta. En ansainnut parempaa.
Olin kuitenkin joulun kunniaksi vihdoin siivonnut märät sanomalehdet pois. Siirsin olohuoneen värikkään maton eteiseen.
Olohuoneeseen laitoin sen tilalle yhden taljoista. Kaksi muuta oli makuuhuoneessani.
Arvelin, että olisin kohta lukenut kaikki kirjat, jotka arkussa ja sen päällä olivat. En tiennyt mitä sen jälkeen tehdä. Ulkona oli maalausteline ja olin kyllä taiteellisesti lahjakas. Se oli peruja isältäni. En kuitenkaan tuntenut minkäänlaista halua luoda yhtään mitään.
Päivittäinen ruokani oli edelleen hyvin pitkälti nuudeleita ja kasviksia. Se oli edullista ja riitti täyttämään vatsani.
Yksinäisyys kalvoi minua koko ajan ja elin vaikean dilemman keskellä: tarvitsin seuraa, mutta en voinut luottaa. Menin ulos rakentamaan lumiukkoa. Ajattelin, että jos juttelisin sille, se auttaisi poistamaan hieman yksinäisyyden tunnetta.
Koristelin sen naiseksi, mutta en kyennyt avaamaan sille suutani. En edes sille. Pimeys laskeutui seisoessani siinä ja katsellessani tyhjänä kyhäämääni lumista kasaa. Nyyhkäisin.
-Lucinda,
joku sanoi ja pelästyin melkein irti ihostani. Käännyin ympäri, valmiina pakenemaan, ja näin talvitaaton.
-Lucinda -parka. Älä pelkää. Minä olen Talvitaatto, täysin sukupuoleton olento. Olen ehkä ainoa maailmassasi tällä hetkellä, jota sinun ei tarvitse pelätä.
Hänen sanansa eivät silti vakuuttaneet minua, sillä hän NÄYTTI vahvasti mieheltä.
-Minulla on sinulle lahja. Jätän sen tuonne portaille. En lähesty sinua. Ymmärrän, sillä minä tiedän kaiken. Ensi vuonna tähän aikaan sinun tilanteesi on jo täysin toinen. Usko pois.
Hän jätti lahjan, kääntyi pois ja katosi. Juoksin sisään napaten paketin ohimennen mukaani ja laitoin tuolin oven eteen. Vapisin rajusti. Sinä yönä en saanut unta.
**********
Kevään alkaessa tehdä tuloaan aloin kärsiä sitkeästä oksennustaudista.
Vessan puhdistaminen oli monta kertaa päivässä tapahtuva operaatio ja mietin, että minun olisi pitänyt mennä lääkäriin. En kuitenkaan halunnut. Siitä olisi seurannut kaikenlaisia kysymyksiä, joihin en halunnut vastata.
Viikonloppuna lähdin aamun oksentelun jälkeen nauttimaan keväisestä ulkoilmasta. Se helpotti pahoinvointia. Linnut lauloivat ja aurinko lämmitti. Lumi alkoi olla pehmeää.
Löysin kävellessäni vanhan konttitalon ja sen edustalla oli auto. Ihan oikeasti. Joku asui vielä surkeammin kuin minä!
Palaillessani hiljaksiin takaisinpäin ajatusteni mieleni pohjalla pyöri jokin ajatus, josta en aivan tahtonut saada kiinni.
Sitten äkkiä pysähdyin. Tajusin. Olin raskaana. Vatsani oli hieman pyöristynyt jatkuvasta oksentelusta huolimatta. Miten en ollut tajunnut? En voinut tietää olisiko lapsen isä Jayce vai Jon.
Voimattomana istahdin alas. Mitä minä nyt tekisin?
**********
Tätä kirjoittaessani en vielä tiedä, kuinka moni teistä on spekuloinut Lucian, kuten häntä nyttemmin kutsutaan, mahdollisella raskaudella. Arvelisin kuitenkin joidenkin epäilleen tätä mahdollisuutta. Tänään on 25.1. eli olen varsin pitkällä jo näissä kirjoitustöissä.
Mitä Lucia tekee nyt? Pitääkö hän lapsen? Minullahan on tuo modi, niin raskauden keskeyttäminen ei olisi mahdottomuus sekään. Lucia on yksin, raskaus on saanut alkunsa raiskauksien seurauksena. Lapsi olisi ikuinen muistutus niistä. Nyt esitän vielä vaikeamman kysymyksen, johon ei ole pakko vastata: mitä sinä itse tekisit vastaavassa tilanteessa?
Uusi tarinablogi aloitettu:
Mä ainakin pelkäsin jo Lucian joutuessa raiskausten uhriksi, että niistä seurauksena olisi mahdollisesti raskaus, mutta en muista, että olenko esittänyt tätä spekulaatiotani kommenteissa. No, Lucia on joka tapauksessa raskaana ja todella vaikean päätöksen edessä. Uskoisin kuitenkin, että kaikesta pahasta huolimatta tyttö pitää lapsen. Ehkä se ei ole edes hänen oma päätöksensä. Voihan raskaus olla jo niin pitkällä, ettei hän edes voisi tehdä aborttia, vaikka haluaisikin.
VastaaPoistaTuo viimeinen kysymys oli tosiaan hyvin mielenkiintoinen, mutta tykkään pohdiskella haastaviakin asioita, joten päätin vastata tähänkin. Mietiskelin omasta näkökulmasta erinäisiä lapsen pitämistä puoltavia ja vastustavia tekijöitä (molempia nimittäin löytyy) ja vaikka pohdinta oli vaikeaa, niin kaikesta huolimatta päätyisin mitä luultavimmin pitämään lapsen. Ja tämä on siis vain teoreettista pohdintaa. Jos ihan todella olisin tuossa asemassa, niin en todellakaan tietäisi mitä tekisin.
Lucia on kuin onkin raskaana ja hänen tehtäväkseen jää valita kahdesta huonosta vaihtoehdosta se toinen. Tilanne ei ole helppo ja ensi osassa selviää mihin ratkaisuun tyttö päätyy.
PoistaItse olen aikoinani pohtinut vastausta samaan kysymykseen, vaikka samassa tilanteessa toki en ole ollutkaan ja mitä todennäköisimmin olisin itse pitänyt lapsen kaikesta huolimatta. Toki tuonkaltaiseen tilanteeseen liittyy niin paljon erilaisia tunnesiteitä, että helppoja, eikä varsinkaan oikeita, vastauksia ole. Jokainen on tällaisten kysymysten äärellä yksin.
Voi, voi ja vielä kerran voi! Lucia-ressu, ihan totta. Tyttöparka on kyllä joutunut käymään niin kovan elämän läpi jo tässä vaiheessa ja nyt vielä sitten raskaus tähän kaiken päälle. Ihan hirveetä. Mutta hyvin sä kirjoitat näistä vaikeista asioista! Harmillista, että tää tarina jää kesken, mutta no, sims on välillä arvaamaton.
VastaaPoistaLucian tarina on todella mielenkiintoinen samalla kuin rankkaa luettavaa. Tyttö on ihme kyllä pysynyt järjissään vielä ainakin. En osaa oikein arvata miten tämä jatkuu tästä yhtään, raskauden osasin aavistaa, mutta muutoin mulle tulee kaikki ihan yllätyksenä! Jään mielenkiinnolla odottamaan tulevia osia!
Tytön elämä on ollut melko kovaa varhaislapsuudesta saakka. Osittain varmasti sen takia hän on selviytyjä. Päätyy hän raskauden suhteen mihin tahansa, hän menee eteenpäin pelkällä päättäväisyydellä ellei muuten.
PoistaLucian tarinaa on ollut ristiriitaista kirjoittaa, sillä toisaalta tunne on tosi hyvä, toisaalta taas tarinan käänteet ovat olleet hänen osaltaan hyvin rankkoja. Kuten aiemmin olen kommentoinutkin, niin tästä olisi saanut revittyä irti vielä paljon enemmän kuin mitä olen siitä raaskinut kirjoittaa.
Luin tarinasi ajan tasalle. Huhhuh, täytyy sanoa. Hyvä, että uskallat kirjoittaa myös raskaista ja vaikeista aiheista, vaikka se on toki henkisesti hyvin kuormittavaa. Itse tykkään myös käsitellä tarinoissani rajujakin teemoja.
VastaaPoistaLucia-parka. Toivon todella, että hän keksii jonkin juonen, jolla Jayce (isineen) saadaan vastuuseen teoistaan, ja että hän pääsisi näkemään jälleen perhettään. Nyt hän on vaikean valinnan edessä. Valitsi hän kummin tahansa, toivon että hän on tarpeeksi vahva käsittelemään jälkiseuraamukset.
Jäänpä seurailemaan tätä tarinaa!
Jaha, katsotaan saanko vastattua toisella yrittämällä. Blogger yhtäkkiä tilttasi, joten vastaan lyhyesti.
PoistaMyönnän, että mua pelotti aloittaa näin rankka juonenkäänne. En yhtään tiennyt miten lukijat ottavat sen vastaan. Tykkään tehdä tarinoihin vaikeitakin tarinakuvioita, mutta näin rankkaa tuskin toiste otan käsittelyyn.