3. Rachel

Katselin ympärilleni hieman hämmentyneenä uudesta asunnosta. Olin antanut Rachelille täysin vapaat kädet ja asunto oli hänen näköisensä.

En oikein tiennyt miten suhtautua kaikkeen tähän vaaleanpunaiseen, ruusutauluihin seinillä, aforismeihin.
-Etkö sä aio syödä,
vaimoni kysyi saatuaan suunsa tyhjäksi.
-Aion. Ihan kohta.
-Täällä on niin ihanan kodikasta,
hän huokaisi tyytyväisenä.
-Niin. Niin on.
Olen luonteeltani varsin äijämäinen, mutta kuitenkin fiksu, joten päätin pitää suuni kiinni.
-Tarvitaan vielä kasveja,
Rachel yhtäkkiä tokaisi, aivan kuin keskustelumme olisi jäänyt kesken asian tiimoilta hetki sitten.

Keittiö oli oikeastaan ainoa, johon olin itse tyytyväinen. Se oli simppeli ja suoraviivainen. Tavarat olivat omilla paikoillaan koreissa ja laatikoissa, turhat esineet oli piilotettu kaapistoihin. Sinnekin tosin Rachelin oli pitänyt laittaa yksi aforismitauluistaan. "Clean kitchen is a sign of a wasted life." En tiennyt, oliko kyseisen lauseen tarkoitus olla piikki minulle.

Keittiön ja ruokatilan nurkkaukseen jäi juuri sopivasti tilaa olohuoneelle. Irvistin hieman tälle kynttilöiden määrälle, mutta sitten ajattelin, että Rachelilla oli tähän oikeus. En ollut kysellyt pahemmin hänen mielipidettään muutolle. Hän oli jättänyt perheensä ja työnsä lähteäkseen mukaani suurkaupunkiin. Tämä koti olisi hänen valtakuntaansa, joten hän saisi mitä hän halusi.

Makuuhuoneessamme jatkui sama vaaleanpunainen linja. Minä pohdin käytännöllisesti, että siinä tilassa minä rakastelisin vaimoani ja sulkisin silmäni yön ajaksi, joten olisi aivan yhden tekevää minkä näköinen se tila olisi, kunhan sänky oli hyvä.

Olin saanut ihan oman työhuoneen. Siinä kohtaa olin jo vähän neuvotellut ja saanut läpi toiveen siitä, että verhot olisivat mieluummin vaikka violetit kuin vaaleanpunaiset. Minun pitäisi kuitenkin tehdä täällä töitä.

Huoneessa oli juuri sopiva nurkkaus arkistokaapille ja sinne sain tungettua kaikki työpaperini.

Elämämme alkoi pikkuhiljaa löytää omat uomansa. Rachel oli ensi alkuun ollut hieman eksynyt, mutta sittemmin hän oli hakenut omat tapansa ja tekemisensä työpäivieni ajaksi. Hän luki todella paljon erilaisia kasvatusoppaita ja olimme puhuneet lasten hankkimisesta. Minun mielestäni asialla ei ollut kauhea kiire, mutta ymmärsin vaimoani. Hän tarvitsi itselleen puuhaa.

Koska olin parempi keittiön puolella, minä pidin meidän ravinnostamme huolen.

-Mä sovin sun siskon kanssa, että menen sinne nyt heti aamusta,
Rachel tuumasi asetuttuamme syömään.

-Ennen kuin mä lähden töihin,
hämmästyin. Olimme ottaneet tavaksi rakastella aamulla tai ennemminkin voisi sanoa, että tunsimme siihen pakottavaa tarvetta. Seksi aamuisin oli ihanan kiihkeää ja vähän hätäistäkin. Nautimme siitä molemmat suuresti, sillä se oli myös tietyllä tapaa aina täysin suunnittelematonta. Olimme löytäneet monia luovia tapoja ja paikkoja rakastella.

Rachel näytti hieman syylliseltä ja minulle tuli heti huono omatunto. Olin saanut ajattelemattomalla lausahduksellani tilanteesta negatiivisen.
-Anteeksi,
sanoin välittömästi, mutta vaimoni ilme ei edelleenkään muuttunut. Niinpä otin kasvoilleni irvokkaan ilmeen ja muunsin ääneni matalaksi:
-Rouva on hyvä ja maksaa sitten myöhemmin.
Iskin silmää ja Rachel purskahti viimein nauramaan.

Blackwoodeilla oli täysi tohina heti aamusta. Juuri sellaista elämää, jota minä kaipasin itselleni. Kuuntelin Marquisin ja Sienan kinastelua ruokapöydän ääressä ja jokin siinä sai vereni hyytymään. Kumpikaan lapsista ei vaikuttanut olevan ihan täysin... kunnossa. En tiedä miten olisin sen muotoillut paremmin.
-Hei, tuu tänne sieltä istumaan äläkä nyhjötä siellä yksiksesi.
-Onhan mulla Matias täällä,
yritin vaimeasti. Poika tuijotti televisiota eikä huomioinut minua millään tavalla. Hän painoi päätään sitä syvemmälle hartioiden väliin mitä kiivaammaksi sisarusten kiistely pöydän ääressä kiihtyi.

-Tää on aina tällaista,
Ariana huokaisi ja komensi sitten lapsensa hiljaisiksi. Se oli jostain syystä vielä pelottavampaa kuin heidän riitelynsä. Juttelimme Arianan kanssa niitä näitä siihen asti kunnes lapset sinkaisivat ovesta ulos reput selässään.

-Ariana, onko kaikki hyvin,
kysyin ja katsoin kälyäni pitkään ja tutkivasti.

-Tää on vaan aina tällaista,
hän sanoi häkeltyen ihan täysin ja näin paniikin vilahtavan hänen kasvoillaan. Samassa Ariana nousi ja alkoi siirrellä astioita tiskipöydälle. Tajusin hänen itkevän.

En sanonut mitään. Menin vain perässä, otin astiat hänen käsistään ja laskin ne altaaseen, vedin hänet tiukkaan halaukseen.
-Kiitos,
Ariana sanoi saatuaan vihdoin tunteensa hallintaan. Hän ei ollut valmis puhumaan, joten en painostanut.

Keksin, että tarvitsemme jotain muuta ajateltavaa, joten vein kälyni irkkupubiin, josta oli netissä lukenut.

Olimme vasta saaneet tilauksen tehtyä, kun tunsin äkkiä pahoinvoinnin hyökyvän ylitseni. Tunsin suorastaan Arianan tutkivan katseen.

-Oletko sä raskaana,
hän kysyi.

Jähmetyin ja käänsin katseeni pois. Aloin laskea sormilla päiviä ja viikkoja. Hyvänen aika!

-Sa-saatan mä olla,
änkytin silmät selällään.
-Sun ei varmaan kannata sitten juoda,
Ariana huomautti.

-Anteeksi, en voinut olla kuulematta. Ensinnäkin onneksi olkoon. Siksi toisekseen: me blackiet olemme aina käyttäneet raskausoluita sekä synnytysoluita, jo viidakoista lähtien. Siinä ei ole vähän nautittuna mitään vaarallista sinulle tai sikiölle. Päinvastoin se voi auttaa pahoinvointiin.

Katsoin miestä täysin sanattomana.
-Ja tää on Maxwell Blackteak,
Ariana totesi sivusta myhäillen.
-Kyllä, juuri hän,
mies vastasi ja kumarsi arvokkaasti.
-Hauska tutustua,
sanoin heikosti. En ollut koskaan tavannut häntä. Maxwell tutki meidän historiaamme ja tiesi siitä taatusti enemmän kuin kukaan muu elossa oleva blackie. Hänen tyttärensä oli itse asiassa mieheni kotona auttamassa Carleighn hoitamisessa. Lucasin vanhemmat olivat käymässä vanhoiksi, joten Zalan apu oli todella tarpeen.

-Enköhän minä sitten uskalla juoda vähän,
sanoin epäröiden ja maistoin olutta varovasti. Pahoinvointi, joka minulla oli hetki sitten ollut, alkoi työntyä välittömästä taka-alalle. Silmäni pyöristyivät.
-Kas niin. Siinä näet. Aito blackie.
Se lämmitti sydäntä oikein erityisesti, sillä olin saanut toistuvasti kuulla olevani puoliverinen äitini ollessa mongoli.

Ariana ja minä vietimme oikein mukavan iltapäivän jutellen Maxwellin kanssa ja hänen kertoillessa meille kansamme historiasta siinä ohessa. Päätin itsekseni, että menen vielä varmuuden vuoksi apteekin kautta kotiin. Halusin jotain muutakin kuin vahvan oletuksen tilalleni.

**********

Extrakuva

Koska miksi ihmeessä soittaa kitaraa muuten kuin kasvot seinää kohden. Joku on arka tai jotain?



Rachel pääsi ensimmäisen kerran ääneen. Hänen luonteeseensa se ei tuonut yhtään lisävalaistusta, sillä Rachel on hyvinkin juuri sitä, millaiseksi olen hänet kirjoittanutkin: rakastava ja uskollinen. Hän on kohtalaisen tarkkasilmäinenkin ja huomasi, että Arianan ja Joshuan lapsikatraassa kaikki ei ole ehkä ihan hyvin.

Tarinan ulkopuolelta: Marquisin luonteenpiirre on paha, Siena on kleptomaani ja Matias taisi olla paha hänkin. Siinä sitä on katrasta kerrakseen!