9. Sandra

Yhtäkkiä Julietta lakkasi vastaamasta puheluihini ja viesteihini. Kävin hänen ovensa takana ja sain tietää, että hän oli poikien kanssa muuttanut pois. En saanut häneen mitään yhteyttä. Olin järjiltäni huolesta, mutta mikään ei auttanut. Vuoden verran istuin ja odotin, toivoin hänen palaavan, ja sitten päätin, että oli aika tehdä muutoksia ja koska minä olen minä, toimin hyvin radikaalisti.

Myin kaikki vanhat huonekalut ja muutin vuokralle pienempään ja huomattavasti edullisempaan asuntoon. Ei sillä, että olisin tarvinnut halvempaa vuokraa. Olin juuri ylennyt tuomariksi ja palkkani oli nousujohteinen.  Halusin kuitenkin pois enkä voinut muuttaa myöskään kaupunginosaan, jossa hän oli asunut. Löysinkin edullisella itselleni kaksion, jossa oli kaksi kylpyhuonettakin.

Toinen makuuhuoneista oli sisustettu Robinia varten. Kävin katkeraa oikeustaistelua saadakseni pojan itselleni ja olin päättänyt voittaa. Tällä hetkellä hänen makuuhuoneensa toimi työ- ja vierashuoneena.

Oma makuuhuoneeni oli huomattavasti pienempi kuin edellisessä asunnossani ja paljon pienempi kuin kesäkotini makuuhuone. En kuitenkaan tarvinnut paljon tilaa. Riitti, kun huoneeseen mahtui sänky. Kaikki vaaleanpunainen oli poissa ja vaikka asunto ei ollutkaan varsinaisesti poikamiesboksin näköinen, sitä se toistaiseksi oli. Minun oli kuitenkin kyettävä vakuuttamaan asiaani käsittelevä tuomari siitä, että kotini oli valmis ottamaan vastaan poikani.

Kirjoittajan huomautus:
Tässä vielä pohjakuva asunnosta. Olen siis muokannut tämän asunnon pohjan ihan täysin uusiksi. Missä ennen oli kylpyhuone, on nyt keittiö. Pienemmän makuuhuoneen paikalla on asunnon isoin makuuhuone. Pienempikin makuuhuone on nyt mielekkäämmän mallinen. Alkuperäisessähän se on pelkkä kapea viiva tuolla kuvan yläoikealla. Vähän tuumimalla sain myös kaksi riittävän kokoista kylpyhuonetta mahtumaan. Niitä en ole kauheammin sisustellut, sillä ne ovat joka tapauksessa kuvausta varten aivan liian pieniä.

Muutossa oli toki huonojakin puolia, sillä tämä kulmakunta oli täynnä varsin värikkään oloista väkeä, joista osa oli kodittomia. Minulle itselleni asia ei ollut ongelma. Tulin suvusta ja heimosta, jossa oli jouduttu aloittamaan orjuuden alta ja osa meistä oli edelleen hyvin köyhiä. Siitäkin huolimatta, että me parempiosaiset yritimme parhaamme mukaan heitä avustaa kaikin mahdollisin tavoin.

Huonojen puolien vastapainoksi löytyi sitten yksi ylitsepääsemättömän hyvä puoli. Naapurini tarttui minua hihasta nähdessään käytävässä ja pyysi varovasti lakiapua. Sandra Maddox oli erittäin järkevän oloinen nainen ja meillä riitti paljon juteltavaa senkin jälkeen, kun päällimmäiset huolet oli hoidettu.

Itse asiassa juteltavaa riitti niin paljon, että varsin pian hän alkoi yöpyä minun luonani ja jaoimme aamiaisen keskenämme.

Juliettan kanssa en ollut edes tajunnut, miten paljon kaipasin ja tarvitsin keskustelua. Vasta jäätyäni täysin yksin ja saatuani tilaa ja aikaa ajatella, tajusin olleeni varsinainen idiootti. Olin kuvitellut silmitöntä himoa rakkaudeksi, enkä ollut missään vaiheessa pysähtynyt miettimään sitä, että Jules ei koskaan halunnut puhua.

Nyt puhuin senkin edestä enkä vain minä, vaan myös Sandra. Hänellä ei ollut takanaan parisuhteita, olin hänelle ensimmäinen. Hän oli täysin vahingoittumaton, toisin kuin minä.

Hän ei epäröinyt näyttää hellyyttä, ei kaihtanut koskettamista.

Suutelu hänen kanssaan ei herättänyt sellaista järjen vievää himoa kuin Juliettan kanssa oli käynyt. Sandran kanssa suutelu oli lämmintä ja mukavaa, juuri kuten hän itsekin oli.

Hänestä löytyi myös todellinen luonnonlapsi ja villikko. Hän ajoi minut, vanhan miehen, leikkimään kuin pieni lapsi. Meillä oli hauskaa yhdessä, nauroimme paljon, enkä oikeastaan muistanut milloin olin viimeksi nauranut.

Pitkästä aikaa olin hyvin onnellinen. Ehkä onnellisempi, kuin koskaan olin aikaisemmin ollut.

Sandran kanssa innostuin valokuvaamisesta ja olin erittäin ilahtunut siitä, että hän ei kaihtanut olla kamerani edessä. Minun sydämeni oli täynnä hempeitä tunteita, mutta en uskaltanut vielä käyttää erästä tiettyä r-kirjaimella alkavaa sanaa. Pelkäsin rikkovani kaiken.

Meidän piti eräillä treffeillämme mennä katselemaan tähtiä, mutta koska oli kirkas ilma, ei niitä näkynyt. Oli meillä kemiaakin välillämme ja juuri tuolla hetkellä se sytytti meidät molemmat ja kiinnijäämisen uhallakin rakastelimme kiihkeästi ja nopeasti observatoriossa. Kikatimme jälkeenpäin kuin pienet kakarat.

-Katso, miten kaunis,
Sandra sanoi haikeasti ja osoitti alaspäin. Puristin hänen sormiaan hieman ja hän vastasi siihen puristukseen. Käännyimme katsomaan toisiamme ja mietin, että ehkä tämä oli nyt sitä loppuelämän kestävää tunnetta. Kumarruin suutelemaan häntä ja tunsin, että hänen huulensa hymyilivät huulieni alla.

Sen päivän kuvat laitoin seinälle. Jännitin vähän ensimmäistä kertaa, kun Sandra tuli huoneeseen ja näki ne. Hän kääntyi katsomaan minua ja hänen silmissään väreili liikutuksen kyyneleet.
-Minä taidan rakastaa sinua,
sanoin sydän läpättäen. Hänen huuliltaan pääsi pieni, hämmästynyt voihkaisu ja hän vain tuli syliini ja jäi siihen.

**********

Pitkään se kesti, mutta voitin kuin voitinkin Robinin itselleni ja poika ryntäsi syliini kadulla heti päästyään autosta ulos.
-Isi,
hän huusi ja tarrasi kiinni kuin henkensä hädässä.

-Robin,
sanoin vain lyhyesti, enkä halunnut minäkään päästää irti. Kuulin korkokenkien äänen tulevan lähelle ja sitten pysähtyvän.
-Lucas,
Rachel sanoi ja hänen äänensä tihkui jäätä.

-Kiitos, että toit pojan,
totesin koruttomasti. Rachel katsoi minua halveksien, halasi pikaisesti Robinia ja käveli takaisin autolle.
-Eikö äiti jää yöksi,
poika kysyi pettyneenä.
-Ei, ei hän taida jäädä, mutta mennäänpä katsomaan sun huonetta!
-Onko mulla oma huone?
Pettymys äidin lähdöstä unohtui siinä samassa.

Kun sain viimein pojan nukkumaan, istuin koneen äärelle ja yritin tehdä töitä. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, sillä itkin. Itkin kuin pieni lapsi, yhtä aikaa onnesta ja surusta. Olin onnellinen, sillä Robin oli viimein luonani. Olin surullinen, sillä hänen perheensä oli hajalla ja minä olin itse siihen syypää. Kuuntelin pojan tasaista hengitystä. Suljin tietokoneen, kohensin hänen peittoaan ja painoin pehmeän suukon hänen päälaelleen.
-Nuku hyvin Robin,
kuiskasin ja maltoin vihdoin mennä omaan vuoteeseen nukkumaan.

**********

Lucas muutti hänen ja Rachelin yhteisestä asunnosta pois. Mietin pitkään, että alanko sisustaa sitä uudestaan ja päätin, että en ala. Asunto itsessään oli kyllä tosi kiva ja pidin erityisesti siitä, että siinä on parveke. Niitä on valitettavan vähän San Myshunossa. Siksi toisekseen pidän tästä kyseisestä naapurustosta, jossa Lucas nyt asuu, enemmän kuin mistään muusta. Talot tuovat mieleen New Yorkin tai Bostonin katuja ( joissa en ole itse vieraillut, mutta sarjoista ja elokuvista mielikuvani ammentanut ) ja kulmakunnassa on jotain hyvin kodikasta.

Itse asunto on pääsääntöisesti sisustettu CC-tavaralla, kuten varmasti näkyy. Olen tehnyt töitä pitkään ja hartaasti, että olen saanut kasaan juuri sellaista tavaraa, jota haluan käyttää ja karsinut kaiken turhan pois.

Mutta se itse asunnosta. Lucas on vihdoin käsittänyt, että suhde Juliettan kanssa on perustunut puhtaasti seksille. Tarinan ulkopuolelta voin kertoa, että Juliettan yksi luonteenpiirteistä on paha. Se on pelin itse antama piirre, en ole siihen vaikuttanut, joten siltäkin osin hänen osuutensa tarinassa on tuntunut jokseenkin oikeanlaiselta. Hän on kylmä, kova, tunteeton. Hän haluaa hallita ja ottaa.

Lucas on toivon mukaan päässyt viimein Juliettasta yli ja juuri parahiksi, sillä hän on kohdannut täysin uudenlaisen henkilön, joka on Juliettan täysi vastakohta. Lämmin, rakastava, aito, avoin. Tuleeko Lucasin elämään vihdoin onnelliset ajat?